
Kutsuin ystäväni kummiksi
Kuvateksti: Rahalahjasta on kummilapsen perheelle todellista apua. Kuvassa Elizabeth ruokkii vuohta, jonka perhe sai rahalahjan avulla. Kuva ei liity haastattelemiimme kummeihin.
Kohta on taas aika Kutsu ystäväsi kummiksi -kampanjalle. Vuosittain toistuvassa kampanjassa kummi kutsuu ystävänsä kummiksi, ja yrityskumppanimme maksavat rahalahjan kutsujan kummilapselle. Samalla yksi lapsi saa kokonaan uuden kummin ystävästä. Viime vuonna ensimmäistä kertaa toteutettu kampanja sai hyvän vastaanoton ja käynnistyy nyt uudelleen ystävänpäivänä 14.2.2022.
Viime vuoden kutsujilla iloisia kokemuksia
Helsinkiläisen Minnan kautta kaksi lasta sai oman kumminsa viime vuonna.
- Kiva kampanja! Erityisesti mahdollisuus jakaa tätä hyvää työtä ja rahalahja omalle kummilapselle houkutteli osallistumaan, kertoo Minna.
Rahalahjalla hankitaan lapselle ja perheelle juuri sitä, mitä he sillä hetkellä eniten tarvitsevat. Se voi olla ruokaa, koulutarvikkeita tai vaikka kotieläimiä. Osa rahalahjasta käytetään myös koko seudun lapsia hyödyttävään asiaan, esimerkiksi koulujen kohentamiseen. Kummit saavat rahalahjasta kuvallisen raportin.
Ylivieskalainen Henna kiinnostui kampanjasta, sillä siinä oli mahdollisuus auttaa oman kummilapsen lisäksi myös toista lasta. Hän kysyi tuttujaan mukaan kampanjaan, mutta lopulta hänen kollegansa ryhtyi kummiksi. Hennan kokemuksen kuuleminen auttoi päätöksen tekemisessä.
- Kollegani, joka lähti kummiksi, sanoi että oli miettinyt kummiksi ryhtymistä pidemmän aikaa. Minä osasin kertoa kummiudesta oman kokemukseni kautta ja hän sai paljon tietoa. Hänestä oli helppoa lähteä kummiksi, kun sai minulta tietää, mitä kaikkea kummina voi tehdä ja kuinka kummiutta voi toteuttaa, Henna kertoo.
Turkulainen Patrik huomasi Facebookissa ilmoituksen kampanjasta ja muisti, että hänellä on ystävä, joka on harkinnut kummiutta. Patrikista on hyvä, että kampanjan kautta saadaan yksi kanava lisää kummiksi liittymiseen.
- Olen vähän mainostanut, että olen kummi ja olen ollut jo pitkän aikaa. Kaverini oli kiinnostunut ja hän ryhtyi sitten siinä vaiheessa kummiksi, Patrik muistelee.
Se, että kummiutta suosittelee tuttu henkilö, on monelle uudelle kummille tärkeää. Yksi viime vuonna kampanjaan osallistuneista oli keravalainen Ilari. Hän koki kampanjasta olevan selvää hyötyä omalle kummilapselleen ja näki positiivisena sen, että kampanja lisää kummien osallistumismotivaatiota.
- Tänä päivänä puhutaan paljon väärinkäytöksistä, joten jos jotakin palvelua suosittelee henkilö, jolla on kokemuksia siitä, palvelulle tulee kasvot, toteaa Ilari.
Rahalahjasta hyötyy kummilapsen lisäksi koko yhteisö
Yrityskumppanimme lahjoittivat osallistujien kummilapsille rahalahjan, josta 75 prosenttia meni kummilapselle ja tämän perheelle ja 25 prosenttia yhteisön lasten hyväksi. Paikalliset työntekijämme vierailivat perheiden luona ja sopivat heidän kanssaan, mihin tärkeisiin hankintoihin rahalahjat käytetään.
Henna on aiemminkin postittanut kummilapselleen pieniä paketteja. Kampanjasta saadulla rahalahjalla hänen kummilapselleen hankittiin vaatteita ja lapsen perhe sai vuohia.
Ilarille oli mieluista, että perhe sai itse ratkaista mihin raha käytetään ja hän sanoo, että kaikki rahat menivät tarpeeseen. Rahalahjalla kummilapsi oli saanut lämpimän peitteen ja kaapin. Ilarille oli tärkeää, että yrityksen lahjoittamasta rahalahjasta osa käytetään koko kummilapsen yhteisön hyväksi.
Myös Patrikille oli olennaista, että osa rahalahjasta käytetään kummilapsen kotiseudun hyväksi. Patrik kertoo saaneensa kuvan rahalahjasta, joka konkretisoi lahjan merkitystä entisestään.
- Perhe oli saanut tuulettimen. Se oli tosi mukavaa, että pystyin tällä tavoin osallistumaan heidän hyvinvointiinsa, ja oli kiva nähdä kuva siitä. Koko perhe oli siinä kuvassa ja lahjan merkitys tuli konkreettiseksi, kuvailee Patrik.
”Pieni vaiva itselle ja suuri apu toiselle”
Ystävien kummiudet ovat lähteneet sujuvasti käyntiin ja kummit ovat tukeneet ystäviään kummiuden alkutaipaleella. Minna suositteli ystävälleen Facebookin kummiryhmään liittymistä ja Patrik avusti joulutervehdyksen kääntämisessä.
Patrik kertoo, että ystävä on jo saanut kirjeitä uudelta kummilapseltaan ja kirjoittanut myös itse Plus-palvelun kautta. Myös Hennan kollega on pitänyt siitä, että Plussa on mahdollistanut yhteydenpidon kummilapseen, vaikka koronan aikana ei olekaan voinut lähettää paketteja.
Haastattelemamme kummit suosittelevat kampanjaan osallistumista myös muille kummeille.
- Siitä hyötyy ainakin kaksi henkilöä ja kummilapsen yhteisö saa myös hyötyä. Se on hyvä toimenpide, Ilari kuvailee.
- Totta kai suosittelen! Hieno mahdollisuus auttaa toista lasta ja lapsen perhettä, pieni vaiva itselle ja suuri apu toiselle. Ei vie hirveästi aikaa pyytää jotain tuttua kummiksi, Henna kiteyttää.