Siirry sisältöön
Kategoriat ArtikkeliKirjoitettu

Miksi lapsia pakotetaan naimisiin?

Kuvituskuva lapsesta hääasussa ja huntussa pitämässä vanhemman miehen kädestä kiinni. Tytön poskessa näkyy kyynel.

Arviolta 110 miljoonaa tyttöä solmii avioliiton vuoteen 2035 mennessä. Ennuste on kasvanut 10 miljoonalla. Syynä tähän ovat esimerkiksi koronapandemian sekä talous- ja nälkäkriisien vaikutukset.

Joka viides tyttö pakotetaan avioliittoon ennen 18 vuoden ikää. Pakkoliittoon päätyvät tytöt ovat suuressa vaarassa joutua seksuaalisen hyväksikäytön tai perheväkivallan kohteiksi, sairastua masennukseen tai jäädä koulutuksen ulkopuolelle.

Maailmanpankin mukaan niillä naisilla, jotka ovat menneet lapsena naimisiin, on 1,4 lasta enemmän kuin niillä, jotka menevät naimisiin vasta 18 ikävuoden jälkeen. Heillä on myös lisääntynyt riski elää köyhyydessä ja kärsiä terveysongelmista.

Alle 18-vuotiaille äideille syntyvä lapsi kärsii todennäköisemmin aliravitsemuksesta ja kasvun hidastumisesta. Riski menehtyä ennen viidettä elinvuotta on suurempi kuin täysi-ikäisille äideille syntyvillä lapsilla.

Miksi vanhemmat sallivat liitot tai jopa pakottavat tyttärensä naimisiin, vaikka seuraukset ovat näin vakavat? Syitä on toki monia, mutta usein taustalta löytyy joku seuraavista:

1. Köyhyys

Kun perheet elävät äärimmäisessä köyhyydessä ilman tuloja tai tietoa seuraavasta ateriasta, vanhemmat joutuvat tekemään käsittämättömän vaikeita päätöksiä. Monessa maassa tytöt lähetetään ensimmäisenä töihin tai naitetaan, jotta perhe saa vastineeksi rahaa tai karjaa. Tytön naittaminen toisaalle tarkoittaa myös sitä, että perheessä on yksi henkilö vähemmän ruokittavana.

Luonnonkatastrofit, maailmantalouden heilahtelut ja muut perheistä itsestään riippumattomat asiat voivat vaikeuttaa jo ennestään haurasta taloudellista tilannetta ja johtaa suoranaiseen kriisiin. Kun tyttö menee naimisiin nuorena, se voi helpottaa hänen lapsuuden perheensä selviytymistä, mutta hänen oma taloudellinen ja terveydellinen tilanteensa on todennäköisesti pahempi kuin naimattomana.

Tytön profiili.

2. Sukupuolten välinen epätasa-arvo

Sukupuolten välinen epätasa-arvo on lapsiavioliittojen perussyy. Luokkahuone on yksi niistä paikoista, joissa epätasa-arvo näkyy selkeimmin. Unicefin mukaan 129 miljoonaa tyttöä ei käy koulua ja vain 49 prosenttia maailman maista on saavuttanut sukupuolten välisen tasa-arvon peruskoulussa. Kun siirrytään lukioon, luku tippuu 24 prosenttiin.

Köyhyysloukussa elävät perheet suosivat yleensä poikien koulutusta, koska heidän toimeentulomahdollisuutensa nähdään parempina.

Tytöt nähdään useimmin taloudellisena taakkana. Heidän odotetaan yleensä tekevän palkatta kotitöitä ja lähtevät kotoa avioliiton kautta.

3. Sosiaaliset ja kulttuurilliset normit

Siitä huolimatta, että lapsiavioliitot ovat laittomia, niitä katsotaan usein sormien läpi. Tytöt itse ovat usein tietämättömiä lakien olemassaolosta. Esimerkiksi joissakin maaseutuyhteisöissä tytön katsotaan olevan valmis avioliittoon, kun hän saavuttaa murrosiän. Joissakin paikoissa lapsiavioliitot ovat poliittisia. Avioliittoja järjestetään heimojen tai yhteisöjen välien vahvistamiseksi tai parantamiseksi.
Joskus kyse on perheen kunniasta tai häpeän välttämisestä, jos esimerkiksi tytär tulee raskaaksi ennen avioliittoa.

Köyhyydestä tai ruokapulasta kärsivät vanhemmat uskovat aidosti, että avioliiton järjestäminen tyttäreille on mahdollisuus turvallisempaan arkeen ja parempaan elämään, mutta valitettavasti todellisuus on usein toinen.

Vakavannäköinen tyttö näytttää karateasennon kameralle.

Lahjoittajana puolustat tyttöjen oikeuksia ja taistelet lapsiavioliittoja vastaan

Lapsiavioliitto on ihmisoikeusloukkaus, eikä se kuulu 2020-luvulle. Lahjoittajana olet mukana vähentämässä lapsiavioliittoja. Olet vaikuttamassa siihen, että niiden taustasyyt kuten köyhyys, epätasa-arvo sekä haitalliset kulttuuriset perinteet poistuvat:

  • Tuet perheitä rakentamaan kestävää toimeentuloa. Vanhemmille ja nuorille itselleen tarjotaan koulutusta yrittäjyydestä ja kestävämmistä maanviljelytekniikoista. He saavat tukea säästöryhmien perustamiseen ja mikrolainoja yritystoiminnan käynnistämiseen.
  • Suojelet tyttöjen oikeutta päästä kouluun ja myös pysyä siellä. Tuellasi työskentelemme vanhempien ja yhteisöjen johtajien kanssa, jotta he tarjoaisivat parhaat oppimismahdollisuudet sekä tytöille että pojille.
  • Tuellasi teemme yhteistyötä paikallisten viranomaisten, uskonnollisten johtajien, yhteisöjen ja tyttöjen itsensä kanssa. Koulutamme tyttöjen oikeuksista, tasa-arvosta ja lapsiavioliittojen haitallisista seurauksista.

Tärkein vaikuttava tekijä on koulutus. Tyttö, joka asuu maassa, jossa koulutusmahdollisuudet ovat heikoimmat, päätyy 60 prosenttia todennäköisemmin lapsivaimoksi kuin tyttö, jonka kotimaassa koulutusmahdollisuudet ovat parhaimmat

Katri Leino-Nzau, Suomen World Visionin ohjelmajohtaja

Sinäkin voit tukea tyttöjen ja naisten oikeuksia

Lahjoittamalla Mimmirahastoon sijoitat tasa-arvoisempaan maailmaan.