
Näissä kuudessa lastenkerhossa muutetaan maailmaa
Ilmastonmuutos, tasa-arvo, terveys ja koulutus ovat kaikki teemoja, jotka vaikuttavat syvästi maailman lasten hyvinvointiin. Lastenkerhoissa lapset oppivat näistä aiheista ja oikeuksistaan, ryhtyvät muutoksentekijöiksi kotiseuduillaan ja rohkaisevat samalla myös aikuiset mukaan.
Monet yhteisöjen ongelmat vaikuttavat kaikista eniten juuri lapsiin ja heidän tulevaisuuteensa. Eikö se silloin tee heistä parhaita päättäjiä kohti kestäviä ratkaisuja ja tulevaisuutta?
- Meidän on kuunneltava lapsia ja nuoria ja tuettava heidän ideoitaan. Meidän vastuullamme on varmistaa, että heidän ääntänsä kuullaan ja otetaan huomioon julkisessa keskustelussa. Tästä hyötyy koko yhteiskunta, sanoo Patricio Cuevas Parra World Visionilta.
Perustamme eri puolille maailmaa lastenkerhoja, jotka ovat yksi tapa saada aikaan pitkäkestoista ja pysyvää muutosta. Lastenkerhoilla pyritään saamaan aikaan kummien tukemasta ohjelmasta riippune erilaisia asioita, kuten lasten koulutusasteen kasvattamista tai sosiaalisten normien muuttamista.
Nämä kuusi kummien tukemaa lastenkerhoa pitävät lapset turvassa pandemian aikana, torjuvat ilmastonmuutosta, voimaannuttavat ja kannustavat erityisesti tyttöjä puolustamaan oikeuksiaan.
Intia

Länsi-Bengaliin perustettu lasten- ja nuortenkerho Hena Girl Power on puuttunut jo 16 lastensuojelutapaukseen pandemian aikana. Ryhmän 45 jäsentä pyrkii suojelemaan lapsia varhaiselta avioliitolta, ihmiskaupalta, lapsityövoimalta ja koulunkäynnin keskeytymiseltä. Viikoittaisissa ryhmätapaamisissaan ryhmän tytöt oppivat elämäntaitoja, harjoittelevat kamppailulajeja, opettelevat itsepuolustusta ja opiskelevat lakia. He pitävät silmänsä auki yhteisössään tapahtuvan ihmiskaupan, lapsiavioliittojen ja sukupuolittuneen väkivallan varalta, ja pyrkivät toiminnallaan pysäyttämään ne.
- Koronasulun aikana koulut suljettiin. Jotkut vanhemmat yrittivät naittaa lapsensa. Mutta kun saimme tietää siitä, saimme avioliittoja estettyä ja perheet ymmärtämään, että lapsiavioliitto on rikos, kertoo Mousumi, 18, Henna Girl Power -ryhmän puheenjohtaja.
Asianajajaksi tähtäävälle Mousumille tämä on vasta alkua.
- Tyttöjen tulisi oppia seisomaan omilla jaloillaan, eikä olla riippuvaisia kenestäkään. Haluan, että kaikki yhteisömme lapset menevät kouluun - ilman keskeytyksiä. Unelmani on, että lapsiavioliitot, lapsityövoima ja ihmiskauppa loppuvat kylässäni. Haluan pystyä auttamaan kaikkia niitä tyttöjä ja lapsia, jotka tulevat pyytämään apuani, Mousumi lisää.
Filippiinit

Älypuhelin on tuonut lapsen ulottuville koko maailman, eikä se ei ole pelkästään hyvä asia. Kun koulut siirtyivät etäopetukseen koronasulkujen aikana, yhä useampi lapsi pääsi internettiin.
Kummilapsen Michaela, 16, mielestä nuorten on tärkeä ymmärtää internetissä tapahtuvan seksuaalisen häirinnän riskejä ja internetin turvallista käyttöä. Hän on oikeassa - viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että pandemia on lisännyt maailmanlaajuisesti verkossa tapahtuvaa lasten hyväksikäyttöä.
Michaela pitää kylänsä nuorille kursseja digitaalisesta turvallisuudesta, koska nyt on entistä tärkeämpää ymmärtää netin vaarat. Kurssien pitäminen on oppimiskokemus myös Michaelalle.
- Olin ennen ujo ja pelkäsin puhua suurelle yleisölle. World Visionin toiminta on opettanut minulle paljon: älä koskaan luovu unelmistasi, usko kykeneväsi tehdä tärkeitä asioita, ja ole hyvä johtaja ja esimerkki muille lapsille ja nuorille, hän rohkaisee.
Kenia

Kenian Baringossa pienistä asioista kasvoi suuria. Ryhmä nuoria ympäristöaktivisteja torjui alueensa pitkäaikaista kuivuutta istuttamalla puita koulun pihalle. Koulun opettajan ja World Visionin metsitysmenetelmän innoittamana 14-vuotias Stella ja koulun ympäristökerho istuttivat pieniä puita koulunsa pihalle.
- Opimme, että ympäristömme ja yhteisömme hyvinvoinnin välillä on yhteys. Tajusimme, että muuttaaksemme elämäämme meidän piti istuttaa puita ympäristömme suojelemiseksi, Stella kertoo.
Ja tulokset ovat olleet upeita. Sen lisäksi, että puut tarjoavat varjoa ja tekevät siten luokkahuoneista viileämpiä, ne saivat koulun lähellä olevan kuivan joen taas virtaamaan ja täyttymään vedellä jopa kuivien kausien aikana.
- Olemme nähneet ihmeitä, joita puut ovat saaneet aikaan koulussamme. Tämä on rohkaissut jopa niitä, jotka eivät ole ympäristökerhossa, kiinnostumaan puiden istuttamisesta ja suojelusta. He ovat alkaneet istuttaa puita myös kotonaan, sanoo Stella.
Bangladesh

Bangladeshissa ilmiö tunnetaan nimellä "eve teasing" - miehet ja pojat viheltävät ja huutavat naisille ja tytöille kaduilla. Sadat tytöt Bangladeshin Tanoressa ovat saaneet tarpeeksi tästä ja muusta seksuaalisesta häirinnästä ja sukupuoleen perustuvasta väkivallasta, jota monet teini-ikäiset tytöt joutuvat kokemaan.
Kummien tuella 145 11–16-vuotiasta tyttöä syrjäisistä kylistä on osallistunut kuuden kuukauden itsepuolustuskurssille, jonka tarkoituksena on voimaannuttaa tyttöjä, kasvattaa heidän itseluottamustaan ja opettaa heille oikeuksiaan. Projekti kulkee nimellä "Shahosh" (Rohkea), ja se opettaa myös sitä, miten tytöt voivat vastustaa sukupuolittunutta väkivaltaa, kuten lapsiavioliittoja, seksuaalista häirintää ja ihmiskauppaa.
Rifa, 14, osallistui koulutukseen ja oppi monia taitoja itseluottamuksensa lisäämiseksi.
- Nyt vanhempani eivät ole huolissaan, kun olen poissa kotoa. Kyläni ihmiset kunnioittavat meitä, kun he näkevät kylän tyttöjen menevän harjoituksiin kamppailuasuissamme. Uskallan nyt mennä kouluun ja palata koulusta kotiin yksin. Itsepuolustuksen oppiminen auttoi minua kasvamaan vahvaksi ja rakentamaan itseluottamustani, hän kertoo.
Nicaragua

Ei ole mikään salaisuus, että koronapandemia on tuonut lasten elämään monia haasteita pitkien sulkujen aikana, mutta perheväkivallan takia joillekin vaarallisin paikka on oma koti. Muuttaakseen tätä Nicaraguan World Vision on aloittanut virtuaaliset kurssit, joiden avulla kummilapset ja muut yhteisöjen lapset oppivat itsesuojelutaitoja, jotka auttavat heitä selviämään, kun he ovat poissa opettajien ja muiden luotettavien aikuisten luota.
Ohjelma sisältää tietoa ja käytännön harjoituksia mm. itsetuntoon, lasten oikeuksiin, vastuuseen, tasa-arvoon, seksuaalisuuteen, elämänsuunnitteluun, kiusaamisen ehkäisemiseen ja digitaalisen välineiden turvalliseen käytöön liittyen, kertoo ohjelmapäällikkö Claudia López Meneses.
14 virtuaalista sessiota sisältävässä koulutuksessa oli 11-vuotiaan Luisin mielestä parasta se, että tunnit ovat hauskoja, ja että hän sai uusia ystäviä.
- Tämä oli ensimmäinen kerta, kun osallistuin tällaiseen verkkokurssiin. Se oli siistiä! En etukäteen ajatellut pelaavani kurssilla peliä, jossa minun piti löytää talostani seitsemän ihmettä. Olen innoissani oppiessani uutta ja tavatessani enemmän ikäisiäni lapsia jopa muista maista, Luis sanoo.
Albania

Et ole koskaan liian nuori vaikuttamaan asioihin, ja Albaniassa yksi lastenkerho auttaa jopa lakien suunnittelussa.
- Olen ylpeä siitä, että muutimme lasten oikeuksien suojelua koskevaa lakia. Se oli valtava urakka meille nuorille, ja vaikka se oli välillä melko pitkästyttävää, olimme päättäväisiä. sanoo Stelina.
Stelina kuuluu kummilapsille järjestettävään IMPACT-kerhoon, missä lapsilla on mahdollisuus osallistua nuorisofestivaaleille ja puolustaa oikeuksiaan.
- Tuntuu hyvältä edustaa ikätovereitani ja olla nuorten ääni erilaisissa meitä koskevissa asioissa, 16-vuotias Kristel kertoo.