
Onko kummilapseni turvassa?
Ohjelmajohtajamme Annette Gothóni kertoo, miten kummilapsista pidetään huolta korona-aikana.
1. Miten koronaepidemia vaikuttaa kummilasten elämään?
Kuten olemme myös täällä Suomessa kokeneet, korona on vaikuttanut ja vaikuttaa ihan jokaisen elämään. Kouluja on suljettu ja liikkumista rajoitettu. Monessa perheessä rajoitukset ovat vaikuttaneet toimeentuloon. Kummilapsia varmasti pelottaa tietämättömyys siitä, miten pitkään tämä poikkeustila jatkuu ja miten hän ja hänen perheensä siitä selviävät.
2. Mitkä ovat suurimmat kummilapsiin kohdistuvat uhat?
Suurimmat uhat kummilapsille ovat varmasti toissijaiset vaikutukset. Koulunkäynnin keskeytyminen voi lisätä lasten turvattomuutta. Joissakin perheissä on vaikeuksia pitää yllä elinkeinoja koronarajoitusten takia. Se voi vaikuttaa esimerkiksi lasten ruuansantiin. On myös mahdollista, että tavalliset taudit kuten ripuli tai malaria jäävät hoitamatta, kun terveysklinikoille ei uskalleta mennä koronatartunnan pelossa.
3. Pääsevätkö World Visionin paikalliset työntekijät seuraamaan kummilasten hyvinvointia koronaaikana?
Kummilapsia seurataan mahdollisimman tiiviisti. Niissä maissa, joissa rajoitukset ovat voimakkaat, seurantaa tehdään puhelimien välityksellä. Jos mahdollista, vierailuja tehdään turvaetäisyydet ja suojaukset huomioiden. Hankkeiden toiminnot pyritään toteuttamaan niin normaalisti kuin mahdollista turvallisuutta riskeeraamatta.
4. Onko kummilapseni turvassa?
Koronan aikana jokaisen turvallisuus on uhattuna. Teemme kuitenkin kaikkemme, jotta jokainen kummilapsi saisi olla turvassa. Seuraamme kummilasten tilannetta ja jaamme esimerkiksi kriisiruokapaketteja.
5. Meneekö apu perille myös korona-aikana?
Kyllä menee. Raportoinnit, tilintarkastukset ja evaluaatiot jatkuvat kriisistä huolimatta normaalisti. Vaikka Suomen World Visionin työntekijöillä ei ole nyt mahdollisuutta matkustaa ohjelma-alueille arvioimaan tilannetta, pidämme kentälle tiiviisti yhteyttä videopuheluissa. Teemme myös koko ajan muutoksia suunnitelmiin, jotta voimme jatkaa työtämme mahdollisimman normaalisti.
- Suomen World Vision suojelee kehitysmaiden lapsia ja puolustaa heidän oikeuksiaan. Työmme lähtökohta on kristillinen lähimmäisenrakkaus. Autamme siellä, missä tarve on suurin uskontoon, etniseen taustaan tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta.
- Meillä on suomalaisten rahoittamia kehitysyhteistyökohteita useissa eri maissa.
- Tavoitteenamme on muuttaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lasten elämää pysyvästi.
- Olemme ulkoministeriön kumppanuusjärjestö ja itsenäinen osa kansainvälistä World Vision -verkostoa. Kansainvälisesti World Visionin avun piirissä on yli 100 miljoonaa ihmistä. Järjestö toimii lähes 100 maassa.
