close

This option is currently not available

Close close
nuori kääntyneenä poispäin kamerasta

Sodasta syntyneet lapset puolustavat oikeuksiaan

Ugandassa kaapatut tytöt ja heidän raiskauksien tuloksina syntyneet, nyt jo teini-ikäiset lapsensa kokevat syrjintää yhteisöissään. Asenteita heitä kohtaan muutetaan nyt yhtenä rintamana. Lisäksi nuoret saavat tukea ammattikoulutuksen hankkimiseen.  

Jacob* on 17-vuotias. Hänen kuuluisi olla koulussa, viettää aikaa ystävien kanssa ja odottaa innolla tulevaisuuttaan, mutta hänen lyhyttä elämäänsä ovat varjostaneet koettelemukset. 

Jacobin äiti synnytti pojan Sudanin takamailla vain 15-vuotiaana. Äiti oli siepattu koulumatkalla ugandalaisen Joseph Konyn johtamaan Herran vastarinta-armeijaan (LRA). Hänet pakotettiin taistelijaksi ja ”vaimoksi” sotilaalle.  

- Elämä ei ollut helppoa, häntä lyötiin: hänen piti kantaa raskaita kuormia pitkiä matkoja, eikä useinkaan ollut ruokaa tai juomavettä. Ihmiset joivat virtsaa, kun vettä ei ollut, Jacob kertoo. 

Pojan ollessa pieni isä toi pieniä tuliaisia, kuten vaatteita ja keksejä. Mutta kun isä kuoli, Jacobin ja äidin tilanne muuttui paljon hankalammaksi. 

- Hänen kuoltuaan elämäni kävi vaikeaksi…minua ei enää kukaan suojellut vaaralta. Hyökkäyksiä tehtiin lähes päivittäin, Jacob muistelee. 

Missä on koti? 

Lopulta Jacob ja äiti pakenivat. Kun kapinallisia vastaan hyökättiin, he onnistuivat juoksemaan pakoon. Pojalle äiti kertoi, että he olivat menossa kotiin. 

- En tiennyt, miltä ´koti´ näytti, mutta olin innokas näkemään. Kävelimme kaksi päivää, emmekä sittenkään olleet kotona. Kysyin: ´Missä koti on?´ ja aloin itkeä. Äiti ei sanonut mitään, Jacob kertoo. 

Lopulta he palasivat äidin kotikaupunkiin. Aluksi heidät otettiin hyvin vastaan, mutta pian heitä hyljeksittiin siksi, että he olivat olleet tekemisissä kapinallisten kanssa. 

- Nyt ihmiset nimittelevät minua kapinallisen lapseksi. Muut lapset syrjivät minua. Minua hyljeksitään, mutta olen samanlainen kuin kaikki muutkin lapset. En voi mitään sille, missä olen syntynyt, Jacob sanoo.  

Kysyin: ´Missä koti on?´ ja aloin itkeä. Äiti ei sanonut mitään.

Jacob

17-vuotias ugandalainen poika

Mekin olemme ihmisiä 

Jacobin tarina ei ole ainoa laatuaan. Ainakin 3 000 lasta, todennäköisesti paljon enemmän, syntyi LRA:n kaappaamille naisille ja tytöille. Kony oli luonut pakotettujen vaimojen järjestelmän, jonka tarkoituksena oli luoda seuraava taistelijoiden sukupolvi. 

Nämä lapset kohtaavat usein syrjintää ja jopa väkivaltaa. 

- Ihmiset eivät rakasta meitä samalla tavalla kuin kotona syntyneitä lapsia, Samuel* sanoo. 

Jacobin tavoin hänkin syntyi pakotetulle vaimolle sen jälkeen, kun ugandalaiskapinalliset olivat siepanneet ja raiskanneet hänen vain 13-vuotiaan äitinsä.  

- Ihmisten pitäisi ymmärtää, että olemme kaikki ihmisiä. Meissä virtaa veri ja me tunnemme tuskaa, kun meitä kohdellaan huonosti, Samuel lisää. 

Asenteet muuttuvat yhteistyössä 

Kaksi vuotta sitten World Vision aloitti projektin, jonka tarkoituksena on poistaa syrjintää, joka kohdistuu konfliktitilanteissa seksuaalista väkivaltaa kokeneisiin sekä Ugandassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Etelä-Sudanissa raiskauksesta alkunsa saaneisiin lapsiin. 

Tekemällä työtä näistä tilanteista selvinneiden, lasten, nuortenryhmien ja uskonnollisten johtajien kanssa olemme edistäneet asenteiden muuttumista, sekä helpottaneet tuen ja palvelujen piiriin pääsemistä. Kaikissa kolmessa paikassa selviytyjät ja sodassa syntyneet lapset ovat hankkeen seurannan ja ohjauksen kohteena, ja heidän mukaansa suhtautuminen yhteisöissä on parantunut. 

Pastorit saarnaavat tästä aiheesta, eri uskontojen johtajat marssivat kaduilla vaatien hyväksyntää sodassa syntyneille lapsille, ja nuoret vaikuttajat puhuvat kouluissa ja haastavat ikätoveriensa suhtautumista. 

Ääni lapsille 

Pohjois-Ugandassa World Visionin kumppanina on Watye Ki Gen (Meillä on toivoa). Järjestön ovat perustaneet Herran vastarinta -armeijaan kaapatut ja sieltä palanneet naiset. He ovat yhdessä ryhtyneet vaatimaan oikeuksia lapsilleen ja muille LRA:ssa syntyneille lapsille. Juuri alkamassa oleva projekti tarjoaa ammattikoulutusta ja koulutustukea näille lapsille. 

Lapset ovat aivan liian pitkään olleet syrjässä näistä keskusteluista. Nyt on aika antaa ääni konfliktitilanteissa syntyneille lapsille. 

*Jacobin ja Samuelin nimet on muutettu heidän henkilöllisyytensä suojaamiseksi. Käytetty valokuva ei esitä heistä kumpaakaan. 

Suojele lapsia kriiseissä

Kuukausilahjoittajana autat maailman vaarallisimmissa paikoissa eläviä lapsia.

Auta kuukausilahjoittajana

Lue lisää