
Tähtivalmentajat soittivat elämänsä puhelut
Miksi Juha Tapio soitti Ugandaan? Kuka vastasi Anna Puulle tyttöjen turvatalossa Keniassa? Mikä fiilis jäi Tonille ja Sipelle Afganistan-puhelusta? Entä kenet Maija Vilkkumaa sai vieraakseen sohvalle?
Kaikkien aikojen ensimmäisessä The Voice of Finlandin ja World Visionin hyväntekeväisyysjaksossa hankittiin kuukausilahjoittajia tukemaan lapsia. Tähtivalmentajat selvittivät, millaista työtä World Visionin lahjoittajien tuella tehdään ja miten autamme lapsia erilaisten kriisien keskellä. He pääsivät soittamaan myös taatusti mieleen jäävät puhelut.
Anna Puu soitti World Visionin silpomisen vastaisen työn asiantuntijalle Teresa Cheptoolle Keniaan. Cheptoo vastasi puheluun tyttöjen turvatalossa, jossa silpomista paenneet tytöt voivat turvallisesti asua ja käydä koulua. Hän on alueen roolimalli, joka myös itse aikoinaan pakeni silpomista. Nyt Chep-too tekee silpomisen vastaista työtä ja taistelee tyttöjen oikeuksien puolesta.
– Hän on todellinen bosslady! Roolimalli, jollaisia tytöt tarvitsevat. Oli kunnia-asia saada keskustella Teresan kanssa, Anna Puu sanoo.
Juha Tapio otti puhelun pakolaisleirille Ugandaan. Puheluun vastasi World Visionin humanitaarisen avun projektipäällikkö Dithan Mukiibi. Juha Tapio selvitti, miksi lapsiystävälliset tilat ovat tärkeitä sotaa ja konfliktia pakeneville lapsille ja millaisia aktiviteetteja lapsille järjestetään niissä.
Toni ja Sipe vaikuttuivat
Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki pirauttivat Afganistanin maajohtajalle Asuntha Charlesille, joka kertoi viimeisimmät kuulumiset akuutilta kriisialueelta ja puhui koskettavasti tyttöjen tilanteesta ja lasten unelmista.
– Oli erityisen vaikuttavaa, että maajohtajana toimii nainen. Olimme ajatelleet, että sellainen ei olisi mahdollista. Asuntha tekee hienoa työtä, kaksikko kommentoi.
Maija Vilkkumaa kutsui Suomen World Visionin toiminnanjohtajan Annette Gothónin keskustelemaan lapsiavioliitoista. Miksi niitä solmitaan yhä ja millaista työtä teemme niiden estämiseksi?
– Oli mielenkiintoista keskustella Annetten kanssa ja kuulla, miten tyt-töjen oikeuksien puolesta työskennel-lään, Maija Vilkkumaa sanoo.
Nyt jos koskaan
Ohjelmassa oli mukana myös lasten oikeuksien puolestapuhujamme kouluttajapsykoterapeutti Maaret Kallio.
– Totta kai olen mukana tukemassa työtä, jossa autetaan lapsia kriisien keskellä. Nyt jos koskaan työ on erityisen tärkeää. Auttaminen on tutkitusti toimiva tapa helpottaa myös omaa ahdistusta ja kuukausilahjoittajana pääsee tekemään hyvää säännöllisesti, Kallio sanoo.
Musiikillista taitoa tarjosivat upeat tähdet: Redrama, Ilta, Antti Ketonen, Etta, Hanna Pakarinen, Tommi Läntinen ja Happoradio. Illan juonsivat Heikki Paasonen ja Elina Kottonen.
MITEN KK-LAHJOITTAJA AUTTAA?
Kuukausilahjoittaja auttaa lapsia erilaisten katastrofien keskellä, kuten Ukrainan kriisissä ja Afganistanissa.
Hän tukee tyttöjen sukuelinten silpomisen ja lapsiavioliittojen vastaista työtä sekä auttaa perheitä selviytymään ilmastokriisin runtelemissa maissa.
