
Tiput antavat perheille toivoa
Näin eri perheet ovat hyötyneet lahjoitetuista kanan tai kalkkunan poikasista.
Aineettomasta lahjakaupastamme voi hankkia Tipuja-lahjan. Moni juhlistaakin sillä esimerkiksi pääsiäistä. Tässä artikkelissa kerromme, kuinka lahja konkreettisesti auttaa perheitä. Kiitos kaikille lahjan antaneille.
Tipuja-lahjalla köyhyydessä elävä perhe saa kanan tai kalkkunan poikasia sekä tukea niiden hyvään hoitoon ja ruokintaan. Kanalinnut selviävät vähällä vedellä, toisin kuin nurmilla laiduntava karja, joten ne sopivat kotieläimiksi myös vakavasta kuivuudesta kärsiville alueille.
Lapset saavat kananmunista ravitsevaa ruokaa. Munia riittää myös myyntiin, joten perheiden toimeentulo paranee. Perheet saavat myös tukea uusista kotieläimistä huolehtimiseen. Kun perhe saa tipuja, apu moninkertaistuu, sillä jokainen tipuja saanut perhe sitoutuu lahjoittamaan ensimmäisestä poikueesta tipuja yhdelle naapurilleen.
Miten Tipuja-lahja auttaa perheitä?
Socheatan perhe sai lahjan avulla lisätuloja ja ravintoa

World Vision auttaa lahjoittajien avulla parantamaan köyhien kotitalouksien taloudellista selviytymiskykyä ja riittävää ravinnon saantia Kambodzassa. Tuen saajien joukossa oli myös Socheata, 6, ja hänen vanhempansa. Tarkoituksena on parantaa Kambodzan köyhien kotitalouksien taloudellista selviytymiskykyä.
- Sain koulutusta eläintenhoidon teknisistä taidoista. Nyt kanat tuottavat munia ja tipuja, ja voin myydä niitä ansaitakseni tuloja perheeni elättämiseen, koulutarvikkeiden ostamiseen ja ruoan valmistamiseen Socheatalle-äiti kertoo.
- Olen onnellinen, kun vanhempani ovat täällä. Äitini keittää kanakeittoa, mikä on mukavaa. Pidän siitä, Socheata sanoo.
World Vision kouluttaa tipujen hoitoon

Kenian Malindissa asuva Zawadi sai World Visionin kautta koulutusta siipikarjan kasvatukseen ja taloudelliseen hyödyntämiseen. Zawadi puolestaan jakoi saamaansa tietoa eteenpäin kouluttamalla yhteisönsä jäseniä.
Markkinatutkimuksen tehtyään Zawali uskalsi ryhtyä kasvattamaan kaneja, kalkkunoita ja helmikanoja. Bisnes on osoittautunut kannattavaksi, sillä siipikarjalla on ollut valtava kysyntä rannikkokaupungin turistihotelleissa.
Tipuja-lahja auttoi alkuun

Kenialaisella Damarisella, 54, on 2 200 kanaa sekä erittäin menestyvä maatila, jossa on vuohia, mehiläisiä, kalaa, vihanneksia, maissia ja hedelmäpuita. Hänen maatilansa sai alkunsa World Visionin lahjoittamista tipuista. Toiminta on kasvanut huimasti. Lisäksi Damaris on kouluttanut satoja ihmisiä maatilan hoitamisesta.
Tipuja-lahja osana ilmastohanketta
Tipuja-lahja auttaa myös osana World Visionin ilmastohanketta. Vuoden 2022 aikana Etiopiassa Kindo Koyishan ja Offan alueilla 83 henkilöä oppi kanojen kasvattamisesta ja sai lahjoittajien tuella tipuja tai kanoja. Ilmastohankkeessa panostamme metsäkatoa aiheuttavien elinkeinojen kitkemiseen tietoisuutta lisäämällä ja erilaisista vaihtoehtoisista elinkeinoista kouluttamalla.