Etiopia on yksi Itä-Afrikan maista, joka kärsii maailmanlaajuisessa nälkäkriisissä. Pohjois-Etiopian konflikti on pahentanut kriisiä entisestään.
World Vision on auttanut humanitaarisessa hätäapuoperaatiossa yli 2,6 miljoonaa ihmistä Etiopiassa joulukuusta 2020 alkaen. Apua saaneista noin miljoona on lapsia.
Operaatiossa on jaettu nälästä kärsiville perheille ruokatarvikkeita, puhdasta juomavettä, sanitaatio- ja hygieniatarvikkeita sekä käteisapua. Lisäksi on tarjottu kipeästi tarvittavia lastensuojelu- ja terveyspalveluita. Tällä hetkellä World Vision tarjoaa ruoka-apua 1,2 miljoonalle etiopialaiselle.
Genzeb Tesfaye on kahden lapsen yksinhuoltajaäiti ja yksi apua saaneista.
- Tuen ansiosta pystyin antamaan lapsilleni ruokaa. Se merkitsee minulle ja lapsilleni todella paljon, Genzeb sanoo.
Hän asuu lastensa kanssa kaupunkialueella Pohjois-Etiopiassa, jossa konflikti on vaikuttanut ihmisten elämään.
- Olin huolissani lasteni henkisestä ja fyysisestä turvallisuudesta. En pystynyt antamaan heille ruokaa ja he ovat yhä traumatisoituneita, Genzeb muistelee konfliktin pahimpia päiviä.