asuntha charles pitelee lasta sylissään ravitsemusklinikalla

Afganistanissa on maan historian pahin nälkäkriisi

Kuvittele, että näkisit nälkää ja tietäisit, että myymällä yhden lapsistasi voit pelastaa muut lapset nälkäkuolemalta. Tekisitkö sen?

Laitetaan hetkiseksi syrjään pysäyttävä tieto siitä, että nälkäkriisin takia Afganistanissa voi ostaa lapsen. Ajatellaan äitejä ja isiä - miten järkyttäviä valintoja he joutuvat tekemään. YK:n Maailman ruokaohjelman johtaja David Beasley sanoitti BBC:n uutisissa tilannetta näin: – Kuvittele, että pieni tyttäresi tai poikasi tai kenties lapsenlapsesi olisi nääntymässä nälkään. Tekisit hänen eteensä kaikkesi. Lähtisit ratkaisemaan asiaa rahalla. Afganistanilaiset vanhemmat joutuvat valitsemaan, kuka perheen lapsista myydään muiden pelastamiseksi.

Kyseessä ei ole uusi ilmiö. Vanhemmat ovat joutuneet myymään lapsiaan ennenkin, myös ennen uuden hallinnon valtaantuloa. Tilanne on kuitenkin huonontunut nopeasti. Näemme sen toiminta-alueillamme. Tytöt, jotka ovat usein kauhistuttavan nuoria, päätyvät vanhempien miesten vaimoiksi tai orjuuteen. Äskettäin kuulimme isästä, joka yritti jättää lapsensa moskeijaan, koska ei pystynyt huolehtimaan heistä. Niin suuri oli hänen epätoivonsa. Ruoka-avun riittämättömyys näkyy vanhempien tuskassa. Toimitamme ravintoa tuhansille ihmisille, mutta apua tarvitsevien määrä kasvaa koko ajan.

Afganistanissa on juuri nyt sen historian pahin nälkäkriisi. Yli puolet 40-miljoonaisesta kansasta kärsii akuutista aliravitsemuksesta ja lapsia kuolee nälkään. Aliravituista ihmisistä yhdeksän miljoonaa on nälkäkuoleman partaalla. Alle viisivuotiaista lapsista puolet eli noin 3,2 miljoonaa on aliravittuja. Heistä noin miljoonan ennustetaan menehtyvän ilman välitöntä apua. Tässä kontekstissa lukematon määrä lapsia ajautuu kerjäämään, heidän koulunkäyntinsä keskeytyy ja heidät pakotetaan töihin tai naimisiin.

World Vision on työskennellyt Afganistanissa yli 20 vuotta erilaisissa humanitaarisissa ja kehitysyhteistyöprojekteissa. Tällä hetkellä kriittisintä työtä on ruoka-avun toimittaminen. Meillä on 15 liikkuvaa terveysklinikkaa, joista jaamme ruokaa ja hoidamme akuutteja terveysongelmia. Yhden kuukauden aikana autoimme Heratissa ja Ghorissa yli 800 nälkäistä lasta ja hoidimme noin 2700 lapsen hengitystieoireita.

Klinikoilla vieraileminen särkee sydämen. Kuulemme nuorten äitien kertomuksia siitä, miten he yrittävät selviytyä lähes tyhjin käsin. Mittaamme lasten käsivarsien ympäryk-siä voidaksemme arvioida heidän aliravitsemustaan. Vakavimmat tapaukset lähetämme sairaaloihin, jotka ovat jo valmiiksi täynnä. Yhdessä vuoteessa on monta lasta, yhä useampi menehtyy.Konfliktit ja kuivuus ovat luoneet kriisin, jossa kymmenet tuhannet ihmiset ovat joutuneet jättämään kotinsa. Tuhannet ihmiset yrittävät päivittäin paeta Afganistanista. He pakenevat katastrofia ja haluavat löytää työtä voidakseen lähettää rahaa kotiin. Jos Afganistan jää unohduksiin, maasta voi tulla samanlainen muuttoliike Euroopan porteille kuin Syyriasta vuonna 2015.

World Vision on Maailman ruoka-ohjelman suurin yhteistyökumppani. Länsi-Afganistanissa viemme ruoka-apua vuoristoisille ja kaukaisille alueille. Olemme valmiina laajentamaan toimintaamme koko Afganistaniin. Maan tilanne hätäavun suhteen on toistaiseksi merkitty punaisella värillä. Olemme kuitenkin enää vain askeleen päässä mustasta väristä. Musta merkitsee suoranaista nälänhätää. Humanitaarinen operaatio tarvitsee kipeästi lisärahoitusta. Afganistanilaisten auttamiseksi tarvitaan massiivisia sitoumuksia ja sopimuksia niin YK:lta kuin paikalla olevilta humanitaarisilta toimijoilta.

Kun näet uutiskuvaa aliravituista lapsista sairaalahoidossa, monen kaukaisilla alueilla asuvan lapsen kannalta on jo liian myöhäistä. He kuolevat piilossa. Tässä maailmanajassa meidän ei pitäisi antaa yhdenkään lapsen nääntyä nälkään. Eikä yhdenkään vanhemman pitäisi joutua tekemään epäinhimillisiä valintoja.

Meidän pitää toimia nyt.

OLET MUKANA AUTTAMASSA

Afganistanissa pitkään jatkunut konflikti ja maata koetellut kuivuus aiheuttavat pakolaisuutta ja ruokapulaa. Myös lapsityövoima ja lapsiavioliitot ovat yleisiä haasteita. Kuukausilahjoittajana olet mukana auttamassa lapsia Afganistanissa.

• Jaamme ruokahätäapua ja hoidamme akuutteja terveysongelmia liikkuvista terveysklinikoista.

• Autamme perheitä toimeentuloon liittyvissä haasteissa, jotta perheet pystyvät elättämään lapsensa.

• Kerromme lapsiavioliittojen haitallisuudesta, jotta tyttäriä ei annettaisi myötäjäisten vuoksi liian nuorena avioon.

• Tuemme vanhempia pitämään lapsensa koulussa.

• Parannamme terveys- ja saniteettipalveluita yhteisöissä ja pakolaisleireillä. Vahvistamme puhtaan veden saatavuutta.

Asuntha Charles on Afganistanin World Visionin maajohtaja. Hänellä on 15 vuoden kokemus humanitaarisesta avusta ja kehitysyhteistyöstä. Charles on tunnettu naisten ja tyttöjen oikeuksien puolestapuhujana.

asuntha charles pitelee lasta sylissään ravitsemusklinikalla
Asuntha Charles kirjoittaa vanhempien epätoivoisesta tilanteesta Afganistanissa. Tässä kuvassa hän on World Visionin tukemalla ravitsemusklinikalla Heratissa.