ruandalainen clarisse hakee vettä

Kenen ääni kuuluu?

Kehitysyhteistyöhön liittyvä viestintä ja varainhankinta herättää aika ajoin kriittistä keskustelua. Se on hyvä asia! Tässä kirjoituksessa pohdimme muutamia keskeisiä kysymyksiä.

1. Ovatko kehittyvien maiden ihmiset passiivisia avunsaajia?

Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa on pohdittu, miksi kehittyvien maiden ihmiset ovat vain passiivisia avunsaajia. Onneksi näin ei todellisuudessa ole.

Suomen World Visionin tukija on mukana kehitysyhteistyössä, jossa yhteisöjen jäsenet (myös lapset!) määrittelevät itse ne asiat, joita kotiseudulla täytyy muuttaa ja ovat aktiivisia muutoksen- ja päätöksentekijöitä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos sinulla on kummilapsi Keniasta, tuet kauttamme Kenian World Visionin johtamia alueohjelmia, joissa työtä tekevät paikalliset asiantuntijat tiiviissä yhteistyössä asukkaiden kanssa.

Asioista päätetään kylätoimikunnissa, naisten ryhmissä ja osuuskunnissa, joiden toimintaa suomalaisten lahjoituksilla tuetaan. Jotta ihmisillä on voimavaroja muuttaa asioita, tuemme puhtaan veden saantia, koulutuksen parantamista ja aliravitsemuksen vähentämistä.

World Visionin työntekijät ovat 99-prosenttisesti paikallisia asiantuntijoita. Työmme on pitkäkestoista ja paikalliseen osaamiseen perustuvaa. Me emme lähetä paikan päälle työntekijöitä täältä Suomesta.

2. Olemmeko mukana vahvistamassa stereo­typioita?

Työmme on jatkuvaa tasapainoilua sen kanssa, miten hyvin onnistumme keräämään varoja lasten oikeuksia puolustavaan työhön ja millaisia mielikuvia samalla rakennamme tai ylläpidämme.

Esimerkiksi valkoinen pelastaja -ilmiön tunnistaminen on tätä päivää ja erittäin tärkeää myös kehitysyhteistyöjärjestöissä. Ilmiö tarkoittaa yksinkertaistettuna tilannetta, jossa etuoikeutetusta asemasta autetaan heikommassa asemassa olevia vain omat lähtökohdat huomioon ottaen. Meidänkin on siis tehtävä koko ajan monipuolisempaa viestintää, jotta emme luo yksinkertaistettua kuvaa maista ja ihmisistä. Kun työmme kumppanimaissa perustuu paikalliseen osaamiseen ja toimijuuteen, on tämän näyttävä entistä selkeämmin myös viestinnässä ja varainhankinnassa.

Mietimme, kenen ääni kuuluu ja kenen näkökulmasta asioita katsomme. Punnitsemme, miten kerromme kaunistelematta epäoikeudenmukaisuuksista ja ihmisoikeusloukkauksista, mutta samalla vältämme esittämästä ihmisiä uhreina, koska he eivät sellaisia ole.

Meitä ohjaa työssämme lapsen oikeuksien sopimus ja lisäksi omat toimintaperiaatteemme, joiden mukaisesti kaikessa toiminnassa korostuu lapsen oma ääni. Lasten ja aikuisten suojeluohjeistuksemme ohjaa kaikkea toimintaamme.

3. Miksi työssämme on mukana julkkiksia?

Tunnetut suomalaiset ovat meille tärkeitä puolestapuhujia. Heidän tehtävänään on kertoa, mikä heitä motivoi auttamaan ja minkälaista on pitkäkestoinen, tuloksellinen kehitysyhteistyö. Toivomme, että he puhuvat sen puolesta, miksi kehitysyhteistyöllä on merkitystä.

Emme aseta heitä puhumaan avunsaajien puolesta tai esiintymään sankareina. Eivätkä he toki halua sellaista roolia itsekään.

Tunnettujen suomalaisten avulla tavoitamme yleisöjä, joita emme omalla viestinnällämme tavoittaisi. Puolestapuhujat ovat joko kummeja tai kuukausilahjoittajia. He lahjoittavat meille aikaansa ja osaamistaan ilmaiseksi.

4. Onko kummius vääristyneiden valta­rakenteiden tukemista?

Emme toki voi tietää kaikkia motiiveja auttaa, mutta olemme vakuuttuneita siitä, että enemmistö kummeista ja muista lahjoittajista on ryhtynyt tukijaksi, koska he ovat huolestuneita globaalista epäoikeudenmukaisuudesta ja haluavat tehdä osansa asioiden muuttamiseksi. Lapsen oikeuksien puolustaminen on arvokas teko, joka kannattaa aina.

Kummius on hyvä tapa vähentää globaalia epätasa-arvoa, koska se mahdollistaa pitkäjänteisen ja tasa-arvoisen työn eri maissa. Kyseessä on nimenomaan paikalliseen osaamiseen perustuva tapa tukea lasten oikeuksia.

5. Ovatko vuosittaiset tv ­ohjelmat oikea tapa hankkia kummeja tai kuukausilahjoittajia tukemaan kehittyvien maiden lapsia?

Viihteen ja vakavan asian yhdistäminen jakaa varmasti mielipiteitä. Ohjelmissamme nähdään iso joukko työntekijöitämme eri maista. He kertovat, mitä työ on ja mitä tuen avulla tehdään. Pääosassa ovat myös lapset. He kertovat, mitä heille kuuluu ja millaisia haaveita ja haasteita heillä on. Videotarinoiden kuvaamisesta vastaavat usein paikalliset tekijät ja joskus jopa lapset itse.

Toivomme, että ohjelmat laajentavat kuvaa kehitysyhteistyöstä ja että yhä useampi lapsi ja aikuinen saa tukea ja työkaluja muuttaa omaa kotiseutua. Tasapainoinen toteutus on haastavaa, mutta yritämme tehdä sitä koko ajan paremmin.

Ruandalainen Clarisse hakee vettä
Meille tärkeintä on saada lasten ääni kuuluviin. Tässä kuvassa ruandalainen Clarisse hakee vettä.