Ugandalainen Judith kotinsa edessä

Kirje 13-vuotiaalta Judithilta Ugandasta

"Näin koronapandemia vaikutti arkeeni"

Kun Uganda suljettiin maaliskuussa 2020 koronapandemian takia, päätös kosketti 15 miljoonaa koululaista. Monet näistä lapsista ovat haavoittuvia. 13-vuotias Judith on yksi heistä. Tässä kirjeessä hän kertoo kokemastaan. 

Nimeni on Judith. Asun Busian alueella itäisessä Ugandassa aivan Kenian rajalla. Olen 13-vuotias ja peruskoulun seitsemännellä eli viimeisellä luokalla ennen lukiota. Asuimme isämme kanssa, mutta kaksi vuotta sitten hänet pidätettiin ja vietiin vankilaan Keniassa. Kun äiti on poissa ja isä vankilassa, joudumme huolehtimaan itse itsestämme.  

Aluksi emme olleet huolissamme koronasta, koska se kuulosti kaukaiselta unelta. Pian meille kantautui kertomuksia ihmisten kärsimyksistä ja kuolemasta. Minua pelotti. Kuvittelin millaista olisi, jos virus tulisi Ugandaan. Suurin kysymys mielessäni oli: ”Mikä pelastaisi meidät Ugandassa, kun ihmiset kuolevat kehittyneissä maissakin?” 

Pian sairaus oli meitä lähempänä. Kuulimme tartunnoista naapurissa Keniassa, joka on vain kivenheiton päässä. Vielä pahempaa oli, että meillä on sukulaisia Keniassa. En saanut rauhaa, kun meitä pelotti niin paljon.

Ugandalaiset opiskelijat istuvat muovituoleilla ulkona ja kuuntelevat oppituntia

Tiesin että asiat olivat huonosti 

Kun presidentti 18. maaliskuuta 2020 julisti koko maan kattavan sulkutilan koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi, tiesin heti, että tilanne oli paha. Kaikki toiminta ja ihmiset pysähtyivät terveydenhuollon työntekijöitä lukuun ottamatta. Päivät, viikot ja kuukaudet kuluivat eikä tilanne muuttunut. Viruksen aiheuttamien kuolemien määrä kasvoi tunti tunnilta. Ugandassa koulut ja uskonnolliset kokoontumistilat suljettiin. Joka päivä rukoilin, että yhtenä päivänä aurinko nousisi ja koulut avattaisiin. Tämä siksi, että kylässäni tilanne huononi entisestään joka päivä. Ikäiseni nuoret tytöt tulivat raskaiksi, ja toisia vanhemmat järjestivät naimisiin köyhyyden takia. Monet vanhemmat ovat nyt työtä vailla. Toiset jäivät työttömiksi, ja toisten yritykset romahtivat koronapandemian takia. Siitä johtuen monet vanhemmat eivät kykene enää huolehtimaan perheistään. Monet vanhemmat kävivät rajakauppaa, ja nyt he istuvat kotona tekemättä mitään, koska raja on edelleen suljettu. 

Meidänkin elämämme muuttui vaikeaksi. Joinakin päivinä olimme syömättä. Veljeni lakkasivat pelkäämästä koronatartuntaa tai vangitsemista terveysohjeiden rikkomisen takia. Jäimme kohtalon armoille. Itkin loputtomasti muistaessani, miten vanhemmat huolehtivat meistä silloin, kun he vielä olivat yhdessä. Ainoana tyttönä minun vastuullani oli etsiä ruokaa sisaruksilleni. Istuin kotona ja mietin, miten selviäisimme tästä vaikeasta tilanteesta. Koulutus oli ainoa toivo paremmasta tulevaisuudesta, mutta nyt kaikki koulut oli suljettu. Olin toivoton. 

Eräänä iltana istuin kotona, kun lukukerhon ohjaaja kertoi minulle World Visionin kotikoulu-ohjelmasta. Minulle se oli kuin tunnelin päähän ilmestynyt valo.  

Kun olin menettänyt kaiken toivoni, tämä tuntui unelta, mutta olikin totta – toteutunut unelma. Olin onnellinen, kun aloimme opiskella kotona. välillä tuntui, ettei sydän pysy rinnassani. Lopulta synkät pilvet olivat väistyneet ja taivas oli kirkas. vaikka kaikki pelkäävät koronahirviötä, World Vision ei ole lakannut tukemasta kaltaisiani haavoittuvia lapsia. He auttavat yhteisöni lapsia jatkamaan oppimista kotoa käsin samalla kun pidämme etäisyyttä, käytämme maskeja ja pesemme kätemme saippualla.

Tyttö punaisessa mekossa tekee läksyjään ulkona
13-vuotias Judith kertaa läksyjään etäkoulun jälkeen. World Vision tukee lasten koulunkäynnin jatkumista myös koronapandemian aikana.

Toivo on palannut 

Lukukerho on auttanut minua kehittymään lukemisessa, kirjoittamisessa ja laskemisessa. Se on myös antanut tilaisuuden olla suoraan yhteyksissä opettajiin tämän sulun aikana. Olen saanut uusia ideoita, ymmärtänyt kaikissa aineissa esiin nousseita kysymyksiä, ja minusta tuntuu, että olen saanut takaisin toiveikkuuteni koulutuksesta ja tulevaisuudesta. Lapsia, vanhempia ja koko yhteisöä on auttanut tieto siitä, että oppiminen voi jatkua, vaikka koulut on suljettu. Tämän tuen avulla olen valmis suorittamaan päättökokeen milloin tahansa. Uskon että pääsen jatkamaan opintojani lukiossa. Toivon, että kaikki lapset voivat jatkaa opiskelua kotona. 

Kunnioitan ja arvostan suuresti lukupiirini ohjaajaa siitä, että hän on opettanut ja auttanut minua opinnoissani. Kiitän myös World Visionia siitä, että se on saanut opettajat tukemaan kotikouluamme, hankkinut luettavaa ja opettanut varomaan koronaa. Lopuksi haluan kiittää myös kummeja, jotka ovat antaneet varojaan, jotta meille on rakennettu kouluja, annettu kirjoja, puhdasta vettä ja hyvä oppimisympäristö.  

Terveisin, 

Judith

Lue lisää