Kun Uganda suljettiin maaliskuussa 2020 koronapandemian takia, päätös kosketti 15 miljoonaa koululaista. Monet näistä lapsista ovat haavoittuvia. 13-vuotias Judith on yksi heistä. Tässä kirjeessä hän kertoo kokemastaan.
Nimeni on Judith. Asun Busian alueella itäisessä Ugandassa aivan Kenian rajalla. Olen 13-vuotias ja peruskoulun seitsemännellä eli viimeisellä luokalla ennen lukiota. Asuimme isämme kanssa, mutta kaksi vuotta sitten hänet pidätettiin ja vietiin vankilaan Keniassa. Kun äiti on poissa ja isä vankilassa, joudumme huolehtimaan itse itsestämme.
Aluksi emme olleet huolissamme koronasta, koska se kuulosti kaukaiselta unelta. Pian meille kantautui kertomuksia ihmisten kärsimyksistä ja kuolemasta. Minua pelotti. Kuvittelin millaista olisi, jos virus tulisi Ugandaan. Suurin kysymys mielessäni oli: ”Mikä pelastaisi meidät Ugandassa, kun ihmiset kuolevat kehittyneissä maissakin?”
Pian sairaus oli meitä lähempänä. Kuulimme tartunnoista naapurissa Keniassa, joka on vain kivenheiton päässä. Vielä pahempaa oli, että meillä on sukulaisia Keniassa. En saanut rauhaa, kun meitä pelotti niin paljon.