kenialainen äiti ja tytär ja taustalla perheen lehmä
14.10.2021

Lehmä murtaa köyhyyden kierteen

Näin neljän lapsen elämä on muuttunut

Mitä jos ostaisit vähävaraiselle perheelle lahjaksi lehmän? Yksi lehmä voi mahdollistaa suuren muutoksen köyhän perheen elämässä. Lehmä tuottaa perheelle maitoa, joka ravitsee köyhän perheen lapsia. Lisäksi maitoa voi myydä, jolloin saadaan rahaa mm. koulumaksuihin ja -tarvikkeisiin. 

Alkuun on hyvä oikoa muutama asia lehmä-lahjaan liittyen. Lehmää ei lennätetä Suomesta, vaan paikallisen World Visionin työntekijät pohtivat yhdessä paikallisen yhteisön kanssa, mistä lehmä ostetaan ja kuka hyötyy lehmästä eniten. Lehmän voisi saada esimerkiksi yksinhuoltajaäiti, joka elää ilman toimeentuloa. Perhettä ei myöskään jätetä "oman onnensa nojaan" uuden kotieläimen kanssa, vaan perheelle annetaan koulutusta lehmän hoidosta. Perhe saa tukea lehmän ruokintaan, ja heitä neuvotaan esimerkiksi karja-aitauksen tekemisessä.

Tässä artikkelissa esittelemme, miten lapset hyötyvät lehmästä Keniassa.

Susan sai toivoa tulevaisuuteen

kenialainen äiti ja tytär ja perheen lehmä

Kenialainen Susan, 17, on World Visionin kummilapsi. Hän kiittää kummiaan, joka on lahjoittanut perheelle 2 lehmää ja 3 vuohta. Sen lisäksi kummi on maksanut Susanin koulumaksut, kouluvaatteet ja oppikirjat. 

Ennen kummiutta perhe oli köyhä, eikä lasten koulunkäyntiin ollut varaa. Kummilapsena olo mahdollisti uuden suunnan Susanin elämässä.

- Olen kiitollinen lehmästä, koska sen avulla voimme kyntää maamme. Meillä on nyt kaksi lehmää, kertoo Susan.

- Haluan jatkaa opiskelua yliopistoon asti. Haluan tulla sairaanhoitajaksi ja auttaa ihmisiä. Unelmani on, että tulevaisuudessa voin rakentaa perheelleni uuden kodin, jossa on viisi huonetta, hän lisää.

Wavinyan perhe sai uuden alun elämään

kenialainen tyttö pyörätuolissa ja perheen lehmä

Kenialaisen Wavinyan, 12, perhe sai World Visionilta lahjaksi lehmän ja pyörätuolin, mikä muutti perheen elämän. Kenian maaseudulla karjaeläinten omistaminen kohottaa perheen asemaa. Etenkin perheet, joissa on vammaisia perheenjäseniä, kokevat usein syrjintää. Lisäksi perhe hyödyntää lehmän lantaa sadon varmistamiseksi omalla tilallaan. Nyt tila tuottaa paremmat sadot, ja perheelle riittää ruokaa ja toimeentuloa.

Kun perhe saa lehmän, sillä täytyy olla mahdollisuus huolehtia uudesta kotieläimestä. Wavinyan äidille Estherille vapautui aikaa hoitaa perheen lehmää, kun Wavinya sai ensimmäisen pyörätuolinsa. Wavinya sai pyörätuolin osana World Visionin Access-ohjelmaa, jossa lahjoitetaan apuvälineitä eri tavoin vammaisille lapsille. Ennen pyörätuolia Esther kantoi Wavinyan kaikkialle, kuten vessaan tai mukanaan kaupungille. Nyt Wavinya voi liikkua itse ja tavata myös ystäviä. 

- Pyörätuoli on vapauttanut hänet tekemisiin muiden lasten kanssa. Ennen hän oli riippuvainen muista ihmisistä, äiti Esther kertoo.

Collins saa nyt maitoa juodakseen

kenialainen poika halaa perheen vasikkaa

Kenialainen Collins, 12, asuu isoäitinsä kanssa. Hän on kiitollinen World Visionin lahjoittamasta lehmästä. Se on ollut elintärkeä Collinsille ja hänen isoäidilleen koronapandemian aikana. Maito on tuonut perheelle toimeentuloa ja lisäravintoa haastavien aikojen keskellä. Lehmästä saatu hyvinvointi kertaantuu, sillä nyt heillä on myös vasikka.

- Nyt meillä on toivoa, Collinsin isoäiti Sophia sanoo.

Gomo sai mahdollisuuden koulunkäyntiin

kenialainen poika ja perheen lehmä

Kenialainen Gomo, 14, sai perheineen World Visionilta lahjaksi lehmän ja vuohen. World Visionin tuen avulla Gomo käy nyt koulua ja unelmoi, että voi jatkaa opintoja yliopistoon asti.

- Haluan jatkaa opiskelua ja päästä yliopistoon. Pidän opiskelusta, koska tiedän sen auttavan minua elättämään itseni tulevaisuudessa.

Gomo pitää myös lehmästä, sillä nyt perhe saa ravintoa. - Tykkään lehmästä sen tuottaman maidon takia. Juon sitä usein,  kertoo Gomo. 

Keniassa lehmiä on lahjoitettu myös silpomista vastaan taisteleville aktivisteille

World Vision on tukenut lehmä-lahjalla myös naisten sukuelinten silpomisen vastaisen työn aktiivisia edistäjiä Keniassa. Lehmän ansiosta heillä on tuloja ja mahdollisuuksia jatkaa tärkeää työtä tyttöjen silpomisen estämiseksi. Lehmä-lahjan saaneet paikalliset aktivistit ovat pelastaneet tyttöjä silpomiselta Kenian Sookissa, tarjonneet tytöille asuinpaikan kotonaan ja tukeneet heitä käymään koulun loppuun.

Eettinen lahja: LEHMÄ

  • Yksi lehmä tuottaa elinaikanaan jopa 80 000 lasillista maitoa, joka on tärkeä toimeentulon ja ravinnon lähde monelle maaseudulla asuvalle perheelle.
  • Eettisillä lahjoilla on aina kaksi saajaa: Lahjoitat avun kehitysmaahan ja ilahdutat läheistäsi sähköisellä tai tulostetulla kortilla, joka kertoo lahjoituksen merkityksen.