5 asiaa, joita et tiennyt humanitaarisesta avusta

Artikkelin kirjoittaja, James East, toimii kansainvälisen World Vision humanitaaristen operaatioiden viestintäjohtajana.

Tässä viisi asiaa, joita et ehkä vielä tiedä humanitaarista avusta.

1. Suurin osa humanitaarisista avustustyöntekijöistä on paikallisia eikä muualta apuun lentäviä “pelastajia”. Kun tätä oikein kunnolla ajattelee, on se ehdottomasti järkevin tapa toimia. Paikalliset osaavat kielen ja he osaavat liikkua maassaan. Heillä on verkostot asioiden toteuttamiseksi ja he tietävät minne ja kenen puoleen kääntyä ja missä asioissa. Ehkä tärkeintä on se, että he tuntevat kulttuurin, koska sillä on todella paljon merkitystä, jopa hätätilanteessa. Jos istut alas Thaimaassa niin, että jalkapohjasi osoittaa toista päin, unohdat nousta seisomaan ja tervehtimään sinua vanhempaa henkilöä Pakistanissa tai käytät sopimattomia vaatteita Lähi-Idässä, mahdollisuutesi tulla kohdelluksi kunnioittavasti putoavat lähelle nollaa. Kunnioitus on välttämätöntä, jotta työ saadaan tehtyä – myös kriisin keskellä. Lisäksi paikalliset ovat valmiina auttamaan välittömästi. Heidän ei tarvitse hoitaa maahan viisumia, lentoja, tulkkeja tai hotellimajoitusta.

2. Humanitaarisen avun työntekijät ovat ammattilaisia…eivät yli-innokkaita ”apu perille tavalla tai toisella” -maailmanparantajia. Humanitaariset työntekijät noudattavat vakiintuneita periaatteita, jotka perustuvat vuosien kokemuksiin ja oppimiseen. Yksi tärkeimmistä periaatteista on puolueettomuus. Tämä tarkoittaa humanitaarisen avun antamista missä ja kenelle tahansa rodusta, uskonnosta, kansallisuudesta tai uskonnosta riippumatta. Työntekijät myös noudattavat tarkkaan mietittyjä ja hyväksyttyjä avustusstandardeja. Esimerkiksi pakolaisleireillä on standardeja, jotka koskevat teltan kokoa, etäisyyttä vesipisteisiin sekä wc-tilojen lukumäärää ja kokoa. Avustustyöntekijät eivät vain noudata standardeja parhaansa mukaan, vaan he myös pyrkivät vaikuttamaan johtajiin ja päättäjiin, jotta varmistettaisiin avun perillepääsy sekä siviilien että lasten suojelu konfliktialueilla. Avustusjärjestöt myös työskentelevät jatkuvasti yhdessä parantaakseen näitä standardeja, kouluttamalla henkilökuntaa niiden huomioimisesta ja olemalla entistä selvemmin vastuullisia ja tilivelvollisia niille, jotka selviytyvät konfliktin ja kaaoksen keskellä. Avustusjärjestöt tekevät työtä sen eteen – joskin usein liian hitaasti – että valokeila siirtyisi humanitaarisen avun sankarista selviytyjiin.

3. Avustustyöntekijöiden täytyy usein purra huulta epäoikeudenmukaisuuksien keskellä. Pommitusten, lapsiin kohdistuvien hyökkäysten ja siviilien tappamisten keskellä humanitaarisen avun työntekijöiden on pysyttävä puolueettomina, vaikka he haluaisivat epätoivoisesti käyttää ääntään. Puolueettomuus on Punaisen Ristin eettisessa ohjeistuksessa vahvistettu käytäntö, jonka lähes kaikki humanitaariset järjestöt ovat allekirjoittaneet. Avustustyöntekijät näkevät julmuutta. He tietävät, kuka sen takana on, mutta he eivät voi julkisesti nimetä syyllistä. Tähän on useita syitä. Tärkein on kuitenkin se, että heti kun avustusjärjestö valitsee julkisesti puolensa, sen työntekijöistä voi tulla hyökkäyksen kohteita, eikä järjestö pääse enää toimittamaan apua perille niille ihmisille, joita se yrittää auttaa. Viranomaiset saattavat jopa kieltää järjestön työskentelyn. Siksi avustusjärjestöt harvoin kritisoivat tai nimeävät tietyn aseellisen ryhmän tai tuomitsevat hallinnon. Sen sijaan järjestöt vaativat kaikkia osapuolia suojelemaan siviilejä, samalla kun he työskentelevät taustalla sen eteen, että näin todella tapahtuisi. Puolueettomuus mahdollistaa humanitaaristen järjestöjen avustustyön jatkumisen ja samalla ihmisoikeuksien ajamiseen erikoistuneet järjestöt voivat vaati julkisesti vastuuseen niitä, jotka ovat vastuussa väärinkäytöksistä.

4. Avustustyö on vaarallista, mutta kaikkein eniten kuolee, haavoittuu ja siepataan paikallisia humanitaarisen avun työntekijöitä – ei kansainvälisiä avustustyöntekijöitä. Huolimatta puolueettomuudesta, avustustyöntekijöitä siepataan. He loukkaantuvat tienvarsipommituksissa, heitä tapetaan ryöstöjen yhteydessä, raiskataan ja seksuaalisesti hyväksikäytetään. Ja vaikka kansainvälinen media raportoi enemmän ulkomailta tulevien avustustyöntekijöiden menehtymisistä, paikallisten määrä on paljon suurempi. Vuosien 2006 ja 2020 välillä, 6 070 avustustyöntekijää haavoittui, menehtyi tai siepattiin. Heistä 85 prosenttia oli paikallisia. Kaikkiaan 2 146 kuolleesta työntekijästä 89 prosenttia oli paikallisia. Paikalliset auttavat etulinjalla tälläkin hetkellä Afganistanissa, Syyriassa, Irakissa, Jemenissä ja monissa muissa vaarallisissa paikoissa ja menehtyvät turvallisuushenkilöstöstä, arvioinneista, seurannasta ja evakuointisuunnitelmista huolimatta.

5. Humanitaarisesta avustustyöstä tulee yhä monimutkaisempaa ja dynaamisempaa. Aikaisemmin suurin osa avustustyöstä vastasi äkilliseen hätäavun tarpeeseen kuivuuden (Etiopian nälänhätä 80-luvulla), konfliktien (Ruandan kansanmurha) tai maanjäristysten (Aasian tsunami vuonna 2004 ja Haitin maanjäristys vuonna 2009) yhteydessä. Viime vuosina ilmastonmuutos on aiheuttanut yhä enemmän kuivuutta ja epäsäännöllisiä sääolosuhteita sekä linkittynyt konflikteihin tavalla, joka lisää köyhimpien maiden haavoittuvuutta. Yksittäisten katastrofien aiheuttajat ovat nyt sulautumassa yhteen uusilla ja monimutkaisilla tavoilla. Globaali koronapandemia on tästä yksi esimerkki: se on pakottanut avustustyöntekijät terveydenhuollon ja toimeentulon asiantuntijoiksi sekä työskentelemään että toimittamaan avustustyötä etänä ja digitaalisin keinoin sekä tekemään entistä tiiviimpää yhteistyötä paikallisten kumppanien kanssa.

Humanitaarinen apu on välttämätöntä myös jatkossa. Nopeasti muuttuvassa maailmassa myös avustustyöntekijöiden tulee jatkuvasti kehittyä ja sopeutua. Joustavuus ja vahva tahto auttaa maailman haavoittuvimpia on aina humanitaarisen avun ytimessä.
Lue lisää World Visionin humanitaarisesta työstä täältä.

Ryhdy kuukausilahjoittajaksi ja suojelet lapsia katastrofien keskellä