Maaret Kallio ja Ellen Jokikunnas seisovat hymyillen kameralle. Takana näkyy kaikki illaan artistit.
22.11.2022

World Vision: Ilta lapsille Nelosella 10.12.

Kerää perheesi tai ystäväsi kotisohvallesi ja tule mukaan viihtymään jouluisen hyväntekeväisyysohjelman pariin! 

Suomen World Vision etsii yhdessä tähtien kanssa uusia kummeja ja kuukausilahjoittajia maailman köyhimmissä ja vaarallisimmissa paikoissa eläville lapsille. Ilmastokriisin ja Ukrainan sodan myötä noussut ruuan hinta uhkaa etenkin heikoimmassa asemassa olevia lapsia. Nyt jos koskaan maailman lapset tarvitsevat apuamme.

Kuulemme koskettavia tarinoita ympäri maailmaa. Lisäksi kummi Riku Nieminen käy tapaamassa World Visionin asiantuntijoita Ruandassa. Tutustumme heidän kanssaan avustustyöhön sekä tuloksiin, joita lahjoittajien tuella on saatu aikaan.

Ohjelman juontavat upeat Maaret Kallio ja Ellen Jokikunnas. Kauniita ja jouluisia musiikkiesityksiä tarjoavat tänä vuonna Samu Haber, Suvi Teräsniska, Jannika B, Younghearted ja Janna & Jesse Kaikuranta ja illan kruunaavat vielä Sami Hedberg sekä Saija Tuupanen Tapiolan kuoron säestämänä.

Jokaisella meillä on oma syymme auttaa heikoimmassa asemassa olevaa. Tänä vuonna jokainen artisti kertoo, miksi hän on World Vision: Ilta lapsille -lähetyksessä mukana.

Jannika B ja Janna paljastavat ajatuksensa meille jo nyt!

Jannika B: ”Maailmassa on paljon lapsia, joiden asiat eivät ole niin hyvin kuin meillä täällä. Haluan olla mukana auttamassa heitä.”

Janna: ”Jos voin omalla osaamisellani auttaa maailman lapsia, teen sen erittäin mielelläni. Erityisesti tyttöjen oikeuksien suojeleminen on lähellä sydäntäni.” 

MIKÄ ON SINUN SYYSI AUTTAA?  

Katso World Vision: Ilta lapsille Nelosella lauantaina 10.12. klo 19 

Uusinnat:
Sunnuntai 11.12. klo 20.00, Tiistai 13.12. klo 18.00, Lauantai 17.12. klo 16.30, Maanantai 26.12. klo 16.50, Sunnuntai 1.1. klo 16.00.