Katastrofilahjoitus

Äiti ja lapset

Idai tuhosi Adolinon kodin

14-vuotias Adolino asuu nykyään beiralaisessa koulussa, Mosambikissa. Hänen oli pakko lähteä kotoaan hirmumyrsky Idain tuhottua perheen kodin. Adolinon perheineen onnistui paeta koululle, jossa he ovat majailleet siitä asti. “Haluaisin kotiin, täällä ihmiset tappelevat ruoasta”, Adolino sanoo. Idain tuhoalueella ihmiset ovat menettäneet lähes kaiken omaisuutensa, ja joutuvat elämään epähygieenisissä olosuhteissa, jolloin myös tautien leviämisen riski kasvaa. Erityisesti lapset ovat vaarassa.

Lahjoittajiemme tuella joka 60. sekunti yksi nälkäinen lapsi saa ravintoa.

Mitä katastrofilahjoituksilla tehdään?

World Vision lievittää lasten ja perheiden kärsimystä katastrofien ja konfliktien keskellä jopa muutaman tunnin varoitusajalla. 

Apua toimitetaan sekä pahimman hädän aikana että kriisin jälkeen toipumiseen. Jaamme ruokaa, puhdasta vettä ja lääkkeitä. Järjestämme lapsille turvallisia leikki- ja koulutiloja sekä terveyspalveluita. Lahjoitukset suunnataan sinne, missä hätäapua juuri sillä hetkellä eniten tarvitaan.

Jotta olisimme toimintavalmiita mahdollisimman pian seuraavan katastrofin iskiessä, keräämme jatkuvasti lahjoituksia katastrofirahastoomme. 

Tuloksia katastrofityöstämme

Statistiikkaa katastrofiavusta vuonna 2018

Vuonna 2018 autoimme maailmanlaajuisesti 14 miljoonaa katastrofin uhria 140 maassa.

Statistiikkaa päivittäisestä katastrofiavusta

Autamme keskimäärin 38 356 katastrofin koskettamaa ihmistä päivittäin.

Statistiikkaa katastrofiapuun käytetyistä euroista vuonna 2018

2018 autoimme katastrofien uhreja yhteensä 692 miljoonalla eurolla.