Kambodzan vuosikirje

Hyvää perustaa rakentamassa

Kambodzan kummien vuosikirje 2019

 

Chom Reap Sour kummi, / iloisia terveisiä Santukin lapsilta Kambodzasta! 

Viime vuosi oli toinen työvuotemme Santukissa, ja hyvin alkanut yhteistyö perheiden ja viranomaisten kanssa jatkui. Santukissa noin joka neljäs alle 5-vuotias lapsi kärsii aliravitsemuksesta. Viime vuonna olemme opettaneet vanhemmille, millaista on ravitseva ruoka ja kannustaneet pienten lasten äitejä imettämään. Useat äidit ovat epätietoisia rintaruokinnan merkityksestä ja tarjoavat vauvoille maidon sijasta esimerkiksi vettä tai teetä. Teemme tätä työtä yhdessä paikallisten terveystyöntekijöiden ja vapaaehtoisten kanssa.

Olemme kohentaneet kotien ja koulujen sanitaatiota. Opetamme lapsille käsienpesua ja tuemme perheitä sekä kyliä kunnollisten vessojen ja käsienpesupisteiden rakentamisessa. Huono sanitaatio mahdollistaa tautien leviämisen, lisää ripulia ja sitä kautta myös aliravitsemusta. Sinun ja muiden suomalaisten kummien ansiota on, että yksi Santukin kylistä voitiin viime vuonna julistaa virallisesti “kyläksi, jossa ei enää tehdä tarpeita luontoon”! 

Jatkamme lastensuojelutyötä lasten ja nuorten parissa. Opetamme lapsille, millainen kosketus on turvallista ja kenelle kertoa, jos joutuu kaltoinkohtelun kohteeksi. Fyysinen kuritus on Kambodzassa yleistä, mikä johtunee maan väkivaltaisesta lähihistoriasta. Viime vuonna järjestimme tapahtuman, jossa kerroimme, millaisia positiivisia keinoja on olemassa lasten ohjaamiseen ja kasvattamiseen. Opetamme aikuisia olemaan helliä puolisoilleen ja lapsilleen. Moni koulutuksen läpikäynyt vanhempi on sanonut, että väkivalta ja haukkuminen ovat vähentyneet heidän perheissään.  

Jotta edistys, jota saavutamme, ei jäisi mahdollisten luonnonkatastrofien jalkoihin, autamme myös kyläläisiä varautumaan ilmastonmuutokseen ja muihin riskeihin. 

Kaikki se työ, jota olemme sinun ja muiden suomalaisten kummien tuella voineet tehdä viime vuonna, on hyvää perustaa muutoksille, jotka toteutuvat tulevina vuosina. Kiitos että olet mukana, ja mahdollistat toisenlaisen tulevaisuuden monille Santukin lapsille! 

Arkun! Lämpimin terveisin,

Oona Rintala
Kummikoordinaattori
Suomen World Vision
 

Viimeisimmän vuoden tietoja

4,5 %

lapsista jättää peruskoulun kesken. Edellisenä vuonna keskeytysprosentti oli 6,6, joten kehityksen suunta on erittäin hyvä.

1055

äitiä osallistui ravitsemuskoulutuksiin.

4

peruskoulun keittiörakennukset remontoitiin.

1123

koululaista saa nauttia puhtaasta vedestä koulussa.

181

ihmistä on koulutusten myötä vähentänyt väkivaltaa tai luopunut siitä.

10

uutta nuortenryhmä on perustettu. Nyt ryhmiä on yhteensä 26 ja niissä toimii 74 nuorta.

1208

asukasta tietää nyt tavallisimmista lastentaudeista ja niiden ehkäisystä.

2113

koululaista hyötyi 11 uudesta käsienpesupisteestä, joita rakennettiin seitsemään peruskouluun. 

Kuvaterveisiä kummeille

1.

12-vuotias Kha To on osallistunut lastenkerhoon vuoden ajan ja on oppinut muun muassa kirjoittamaan ja lukemaan hyvin.

-Kerhotoiminnan myötä olen nyt paljon rohkeampi ja olen myös saanut hyviä ystäviä!
 

Kha To lastenkerhossa
Sam lasten kanssa

2.

Sam, 57, osallistui World Visionin järjestämään tapahtumaan, jossa käsiteltiin miten kasvattaa ja ohjata lapsia ilman väkivaltaa.

-Koulutuksen myötä olen luopunut kokonaan väkivallasta. Olen jakanut oppimiani tietoja väkivallattomasta kasvatuksesta muillekin kyläläisille, jotka ovat myös lopettaneet fyysisen kurittamisen. Perheeni voi paremmin, kun olen oppinut ilmaisemaan tunteitani positiivisemmin, kertoo Sam.
 

3.

Srei Lain lapsi oli vakavasti sairas ja vaati leikkaushoitoa. Perheellä ei ollut varaa viedä lasta hoitoon, mutta World Visionin ja kyläläisten avulla lapsi pääsi leikkauksiin ja voi jo paremmin. Nyt perheellä on aikaa kasvattaa kasviksia sekä kukkia myytäväksi. Aikaisemmin heidän ainoana tulonlähteenään oli tehdä palmun lehvistä perinteisiä katto- ja seinäelementtejä. 

Srei Lai
Säästöryhmä

4.

Chuok Romduol kylän säästöryhmäläiset ovat säästäneet pienistä tuloistaan potin, josta he voivat myöntää lainoja kylän perheille pientä korkoa vastaan. Kun ryhmä on ansainnut tarpeeksi, he hankkivat rahoilla kouluun oppimateriaaleja ja tarvikkeet isoa kokous- ja juhlatilaa varten. Nykyinen rakennus on pieni ja epäkäytännöllinen kokouksiin.

5.

Yhdeksänlapsisen Duch Koem Lain perheen ainoa toimeentulon lähde on palmusokerin keittäminen. Perheen isä käy keräämässä palmuista mahlaa, jonka Duch Koem sitten keittää isossa muuripadassa. Keittäminen kestää kauan eikä sokeria tule paljoa kerralla. World Visionin tuella lapsille on saatu koulutarvikkeita, jotta he voivat käydä koulua.

Duch Koem Lam lastensa kanssa
Angin perhe viljelyspalstallaan

6.

Angin (oikealla) perhe on hyvin köyhä. Perheen isä joi, pelasi uhkapelejä ja oli väkivaltainen. Perhe kuitenkin sitoutui kohentamaan tilannettaan yhdessä World Visionin kanssa, He saivat tukea perhetilanteeseensa ja koulutuksen eläintenhoitoon ja kasvimaan pitoon. Nykyään perheessä ei käytetä alkoholia eikä väkivaltaa. Vanhemmat kasvattavat vihanneksia ja kanoja, ja lapset käyvät koulua. Isä käy töissä rakennuksilla. Heitä tuettiin rakentamaan vessa ja kaivo,  josta myös naapuri saa kasteluveden kasveilleen ja kukilleen.

7.

World Visionin kummit Eeva ja Matti Kainulainen pääsivät omatoimimatkallaan tapaamaan kummilapsensa Vichekan ja Chettran viime helmikuussa. Kainulaiset antoivat kummilapsilleen lahjaksi kokoamansa valokuvakansion, johon he olivat keränneet kuvia Suomesta. Vastalahjaksi kummilapset antoivat palmupuusta käsintehdyt hatut. Kohtaaminen oli ikimuistoinen!

Kummilapset Kambodzassa