Artikkelit

Kadonneen metsän paluu

Hyvä metsityshanke pitää sisällään paljon muuta kuin taimien istutusta. Puiden kasvatus vaatii ihmisiltä uhrauksia ja uskoa siihen, että uusi puusto tuo mukanaan hyvinvointia. Millaisin askelin syntyy uutta metsää Etiopiaan?

Etsimme uutta toiminnanjohtajaa

Toiminnanjohtajana teet merkityksellistä ja vaikuttavaa työtä maailman haavoittuvimpien lasten ja heidän yhteisöjensä auttamiseksi. Johdat Suomessa organisaatiota, joka mahdollistaa vuosittain miljoonalle ihmiselle toivon, taidot ja tulevaisuuden.

Pystyvätkö lapset käymään koulua koronan aikana?

Suurin osa Perun kouluista on ollut suljettuna koronan takia maaliskuusta 2020 lähtien. Syrjäisellä maaseudulla asuvilla lapsilla ei välttämättä ole etäopetuksen seuraamiseen vaadittavia laitteita.

"Kaikkihan me haluamme tulla valituiksi ja nähdyiksi"

Kummilapsi Emmanuel valitsi itse Maaret Kallion kummikseen.

Kahdeksan kuukautta koronaa

Keniassa pandemian uhka pysäytti maaliskuussa 2020 lähes kaiken. Työntekijämme Samson joutui etätöihin ja kummilapsi Edwin, 10, totutteli arkeen ilman rakasta jalkapalloa ja koulua. Näin parivaljakon arki muuttui kuukausien kuluessa.

Miten korona on vaikuttanut työhömme Perussa?

Perun vaikean koronatilanteen vuoksi hallitus julisti maahan poikkeustilan viime maaliskuussa. Pandemian aikana World Vision on tukenut apua tarvitsevia perheitä raha- ja ruokalahjoituksilla, toimittanut lääkkeitä ja suojavälineitä sekä tiedottanut yhteisöille lastensuojelusta.