Ei enää ruostuvia traktoreita ja kuivuvia kaivoja - miten kehitysapu on muuttunut?

11.10.2021

aiti ja poika intiassa
Tavoitteena on aina pysyvä muutos, jossa asukkaat ottavat itse ohjat käsiinsä.

Kehitysyhteistyö sai alkunsa yli puoli vuosisataa sitten. Vuosikymmenten aikana toiminta on kehittynyt ja tehostunut, vaikka virheitäkin on sattunut. Tutkija Marikki Stocchettin mukaan kehitysyhteistyö voi parhaimmillaan mullistaa ihmisten elämän.

Pähkinänkuoressa kehitysyhteistyö on kansainvälistä toimintaa köyhyyden vähentämiseksi ja eriarvoisuuden kaventamiseksi.

− Kehitysyhteistyö itsessään on väline. Sitä voidaan käyttää eri tavoin, kunhan pääajatus ei eksy matkalla. Köyhyyden ja eriarvoisuuden on vähennyttävä kestävällä tavalla, sanoo kehityspoliittisen toimikunnan pääsihteeri ja tutkija Marikki Stocchetti.

Kehitysyhteistyötä tehdään yksityisten lahjoittajien tuella sekä kehitysapuvaroin, jotka kukin hallitus määrittää budjetissaan. Vuonna 2021 Suomi on budjetoinut kehitysyhteistyöhön 1 257 miljoonaa euroa, joka vastaa arviolta puolta prosenttia bruttokansantulosta.

Suomen valtion virallisesta kehitysyhteistyöstä vastaa pääasiassa ulkoministeriö, mutta monella muullakin ministeriöllä on omia hankkeita hallinnoitavinaan. Suomi on mukana useissa kehityspoliittisia tavoitteita edistävissä kansainvälissä järjestöissä ja tekee monenkeskistä yhteistyötä osana sekä YK:ta että Euroopan unionia.

Lisäksi Suomi tukee niin suomalaisia kuin kansainvälisiäkin kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Kehityspolitiikan kumppaneina on myös muun muassa kuntia, oppilaitoksia ja tutkijoita sekä yksityisen sektorin edustajia.

Suomen World Vision on kansalaisjärjestö, jonka rahoituksesta noin 44 prosenttia tulee Suomen ulkoministeriöltä, viisi prosenttia muusta julkisesta tuesta, kuten EU:lta, ja hieman yli puolet kummeilta ja muilta yksityisiltä tukijoilta sekä yritysyhteistyökumppaneilta.

"Mennään ja tehdään"

Suomessa kehitysapuajattelun juuret ulottuvat 1960-luvulla alkaneisiin yksittäisiin hankkeisiin, mutta järjestelmällinen toiminta käynnistyi seuraavan vuosikymmenen taitteessa. Vuonna 1970 Suomi sitoutui nostamaan kehitysyhteistyövaransa 0,7 prosentin bruttokansantulo-osuutta vastaavalle tasolle YK:n tavoitteen mukaisesti.

− Suomi noudatti kansainvälistä linjaa siinä, että silloisen kehitysyhteistyön tavoitteena oli tarjota köyhimmille maille rahaa ja osaamista, jotta ne voisivat tietyllä tavalla tulla ”meidän kaltaisiksemme”.

Stocchettin mukaan varhainen kehitysyhteistyö tarkoitti usein esimerkiksi raskaita infrastruktuurihankkeita, jotka oli sidottu tiukasti Suomeen ja suomalaisiin yrityksiin. Toiminta oli lyhytjänteistä, eikä paikallisiin olosuhteisiin, tarpeisiin ja ongelmien juurisyihin perehdytty riittävän hyvin.

− Perusajattelu oli se, että täältä mennään ja tehdään, ja sitten yhteistyö katkeaa siihen. Silloin ei mietitty jatkoa eli sitä, kuinka hyvin hanke jää elämään paikallisissa käsissä.

Monesti hankkeet jäivätkin lyhytkestoisiksi ja kaatuivat mitä moninaisimpiin syihin. Esimerkiksi Suomesta tuotuihin maatalouden koneisiin ei välttämättä löytynytkään kohdemaista varaosia tai osaamista huoltaa ja korjata niitä.

− Tällaiset asiat menivät silloin monesti pieleen, ja siitä on jäänyt tätä kaikua, että kehitysyhteistyö olisi hyödytöntä.

Paikalliset aktiivisesti mukana

1980-luvulla kehitysyhteistyön rahoitus kasvoi Suomessa nopeammin kuin missään toisessa OECD-maassa, ja toiminta kehittyi. 1990-luvun laman kynnyksellä Suomi oli kipuamassa vauhdilla kansainvälisiin kehitysavun tavoitelukuihin ja hetkellisesti ylittikin ne talouden romahtaessa. Kehitysapu leikattiin puoleen osana valtiontalouden toimia.

− Rahoitus jysähti silloin alas, mutta samaan aikaan alettiin miettiä, miten kehitysyhteistyö kannattaisi paremmin järjestää.

Kylmän sodan päättyminen viritti uudenlaista optimismia kehitysyhteistyöhön, ja YK:n maapallon huippukokous Rio de Janeirossa vuonna 1992 käänsi huomion kohti kestävää kehitystä.

− 1990-luvulta lähtien ymmärrys kohdemaiden tilanteesta on parantunut, ja talouden ulottuvuuden lisäksi kehitysyhteistyössä on alettu kiinnittää huomiota myös sosiaaliseen kehitykseen ja ympäristöön, demokratiaan, ihmisoikeuksiin ja tasa-arvoajatteluun.

Stocchettin mukaan nykyisessä kehitysyhteistyössä hankkeiden aktiivisina tekijöinä ja toimijoina ovat yhä useammin paikalliset hyödynsaajat. 

Näin on myös World Visionin projekteissa: paikalliset ihmiset määrittelevät itse kotiseutunsa suurimmat haasteet ja työn tavoitteet sekä seuraavat ja arvioivat niiden toteutumista. Myös World Visionin työntekijät ovat 99-prosenttisesti paikallisia.

Teksti: Jannika Melkko

Stocchetti
- Nykyisessä kehitysyhteistyössä hankkeiden aktiivisina tekijöinä ja toimijoina ovat paikalliset hyödynsaajat, Marikki Stocchetti sanoo.

Näin me toimimme

Parhaat tulokset saadaan pitkäkestoisella ruohonjuuritason työllä. Sen erityisosaajia ovat kansalaisjärjestöt, kuten Suomen World Vision. Suunnittelemme ja toteutamme hankkeemme yhteistyössä kohdemaittemme asiantuntijoiden kanssa. Työn toteutuksesta vastaavat paikalliset World Visionin työntekijät. Suomen World Visionin asiantuntijat käyvät säännöllisesti arvioimassa työn tuloksia.

Hankkeet kestävät tavallisesti 10–15 vuotta. Niiden aikana vahvistetaan ihmisten elintasoa ja vaikuttamismahdollisuuksia, nostetaan tulo- ja työllisyystasoa ja usein jopa parannetaan kansallista lainsäädäntöä. Tavoitteena on aina pysyvä muutos, jossa asukkaat ottavat itse ohjat käsiinsä. Kansalaisjärjestön työn tarkoituksena on tehdä itsensä tarpeettomaksi. 

Työtä seurataan tarkasti. Ulkoministeriö, kansainväliset tahot ja riippumattomat arvioijat seuraavat, mihin kehitysyhteistyöhön ohjatut rahat menevät ja mitä niillä saadaan aikaan. Osa tuloksista on melko helppo mitata: miten moni tyttö on päässyt kouluun tai miten paljon aliravitsemus on vähentynyt. Osa tuloksista, kuten demokratian ja hyvän hallinnon edistäminen, ovat vaikeammin mitattavissa. Niitä varten on kuitenkin luotu useita mittareita. Esimerkiksi YK:n Agenda 2030:n päätavoitteita varten on valittu 232 indikaattoria, joilla tuloksia mitataan.

Muutos näkyy intialaiskylässä

Suomen World Vision aloitti työn Intian Rajnandgaonissa 2004. Hanke kesti 16 vuotta ja päättyi 2020. Alueen lapsilla oli tuhat suomalaista kummia. Koko 16 vuoden ajan asukkaat, paikalliset järjestöt ja paikallishallinto olivat aktiivisesti mukana kehitystyössä.

Hankkeen alussa riittävästi ruokaa oli 31 prosentilla kotitalouksista. Hankkeen päättyessä yhdessäkään kodissa ei raportoitu ruuan puutteesta. Nykyään lähes kaikki äidit synnyttävät terveysasemalla, kun 2011 vain 30 prosenttia kuopuksista syntyi terveysklinikalla. Hygienia parantui merkittävästi. Noin 77 kotitalouksista käyttää nyt vessoja, kun vuonna 2008 vastaava luku oli vain 17 prosenttia. Työn alkaessa lasten koulunkäynti oli heikkoa. Nyt 89 prosenttia lapsista käy koulua säännöllisesti. Peruskoulun käyvät lähes kaikki lapset, ja entistä useampi pääsee myös jatko-opintoihin.

Intialaiskylässä pärjätään nyt ilman järjestön tukea. Se näkyy ihmisten hyvinvoinnissa ja arjessa ihan konkreettisesti. Esimerkiksi näin: Jos lapsen paino ei kehity odotetusti, World Visionin kouluttamat terveysvapaaehtoiset ohjaavat perheen ajoissa ravitsemusklinikalle.  Oikein kohdennettu kehitysyhteistyö ja kummien tuki saivat aikaan sen, että alueella ei ole enää aliravittuja lapsia.

 

Ryhdy kummiksi ja mahdollista pysyvä muutos