"Miksi silpomisesta ei kysytä suoraan?"

30.6.2019

Ujuni Ahmed

Ujuni Ahmedin mielestä homma on pahemman kerran pielessä. Suomessa hyssytellään, vaikka täkäläisiä tyttöjä lähetetään silvottaviksi ulkomaille. Hän haluaa asiaan muutoksen. 

Ujuni Ahmed, 30, oli kolmevuotias, kun hänen perheensä saapui Somaliasta Suomeen ja Itä-Helsinkiin. Hän varttui aikuiseksi kahdeksanlapsisen perheen vanhimpana tyttönä.

– Lapsuuspäivät täyttyivät kotiaskareista äidin apuna. Sen enempää en halua puhua lapsuudestani julkisuudessa, hän sanoo.

Suorasanainen kansalaisaktivisti haluaa ajaa maahanmuuttajayhteisöjen naisten ja tyttöjen tasa-arvoa, mutta itsestä kertominen tuntuu epämukavalta.

– En halua, että minut nostetaan sankariksi. Tulee huono fiilis, kun minua sanotaan rohkeaksi ja samaan aikaan omassa yhteisössä hoetaan, että olen huono esimerkki ja menetetty tapaus. Minulla on koko ajan valtavan ristiriitainen olo. Helpompaa olisi tietysti kulkea massan mukana ja alistua yhteisön paineessa, mutta en voi olla hiljaa. Jos en puhu näistä asioista, alan oireilla fyysisesti ja psyykkisesti.

Pattitilanne perheissä

Näitä asioita ovat ihmisoikeusrikkomukset ja erityisesti naisten ja tyttöjen asema. Ujuni on huolissaan siitä, että tieto naisten oikeuksista ei saa jalansijaa maahanmuuttajayhteisöissä.

 – Nykyiset naistenoikeudet koskevat vain valkoihoista suomalaista naista. Maahanmuuttajanaiset tarvitsevat tietoa ja koulutusta, erilaisia tarinoita, apua rikosilmoituksen tekemiseen tai lähestymiskiellon hakemiseen. Heitä pitää auttaa auttamaan itse itseään. Ennen kaikkea he tarvitsisivat kuitenkin tukea omalta yhteisöltään, Ujuni huokaa.

Tässä tullaan kohtaan, jota Ujuni kutsuu pattitilanteeksi. Esimerkiksi seksuaalinen väkivalta ei ole Somaliassa vieläkään rikos. Se ei siis ole monen maahanmuuttajaperheen jäsenen mielestä puheeksi ottamisen arvoista Suomessakaan.

 – Ei uskalleta puhua silpomisesta, pakkoavioliitoista tai seksuaalisesta väkivallasta. Hiljaisuuden mahdollistaa henkinen väkivalta, johon monet naiset ja tytöt ovat tottuneet jo syntymästään. Hallitseminen tapahtuu nöyryyttämällä ja häpeällä pelottelemalla.

Henkinen väkivalta on niin yleistä, että sitä ei edes tunnisteta. Se sulkee suut ja pakottaa vaikenemaan, Ujuni sanoo.

Kädet
Jokainen silvottu tyttö on liikaa kaikkialla maailmassa... Tytöistä tulee naisia, jotka kasvattavat lapsia. He voivat muuttaa huomista.
Ujuni Ahmed