Pienestä Muskanista saa kasvaa vahva tyttö

Chameli syöttämässä Muskan-tytärtään

Chameli syöttää reilun vuoden vanhalle Muskan-tyttärelle tarkasti mitoitetun annoksen riisistä ja dalista tehtyä sosetta. Annoksessa on mukana myös vähän maitojauhetta ja oliiviöljyä. Ruoka näyttää maistuvan hennolle tytölle, mutta vielä viisi päivää sitten tilanne oli huonompi.

– Hän ei syönyt kotona mitään. Onneksi pääsin tänne klinikalle, Chameli kertoo.

Kummien tuella koulutetut World Visionin terveysvapaaehtoiset kiertävät Intian kylissä ja tunnistavat hoidon tarpeessa olevat aliravitut lapset. Hoito on perheille ilmaista. Aluksi äidit eivät halunneet tulla hoitojaksolle, sillä se tarkoitti työansion menetystä hoitopäivien ajalta. Nyt Intian valtio maksaa 150 rupian päivärahan äideille, joten lähes kaikki hoitoon ohjatut myös tulevat aliravitsemuskeskukseen.

Vaikka Muskan on klinikalla vahvistunut, ei kotiinlähtöpainoa ole vielä saavutettu.

– Kotiinlähtöä mietitään, kun Muskan painaa 6,9 kiloa. Tyttö painaa nyt kuusi kiloa, mutta hänen iänmukainen painonsa olisi 11 kiloa, hoitaja Rupali Sahu kertoo.

Kotiinpääsyn jälkeen Muskanin terveyttä seurataan paikallisessa neuvolassa, anganwadissa. Siellä paino ja käsivarren mitta merkitään tarkasti ylös seurantaa varten.

Muskanin ruoka kulhossa
Nuorille äideille on uutta se, että lapset tarvitsevat ruokaa usein ja pieniä annoksia. He eivät myöskään tiedä, kuinka monenlaista ruokaa tarvitaan ja voidaan antaa.
Ranu Raontseke, sairaanhoitaja

Aliravitsemus ja ripuli kulkevat käsi kädessä

Usein aliravitsemuksen syynä on ripuli, josta monet lapset Intiassa kärsivät. Se taas johtuu likaisesta vedestä tai vessojen puutteesta – avoimessa maastossa olleet ulosteet levittävät tauteja.

Näitä ongelmia korjataan myös – kummien tuella kyliin on hankittu vesipatoja, vesitankkeja ja vessoja ja opetettu niiden käyttöä. 

Useita kyliä on saatu luopumaan pelloille ulostamisesta ja käyttämään vessoja. Koko Intian tavoitteena on saada kaikki intialaiset käyttämään vessaa Gandhin 150-vuotissyntymäpäivään mennessä joka on tämän vuoden syyskuussa. 

Ruokakori mukaan kotiin

Intialaiset äidit eivät ole tottuneet siihen, että joskus lapsia pitää maanitella syömään. Aliravitsemuksen yksi oire voi olla ruokahaluttomuus.

Sairaanhoitaja Ranu Raontseke kertoo, että äiti ja lapset syövät perheissä usein samalta lautaselta. Kun äiti on kylläinen, hän saattaa lopettaa myös vauvan ruokkimisen. 

Voi olla myös, että lapsen ruokavalio on liian yksipuolinen. Monesti käy, että lapsi saa syötäväkseen vain pelkkää riisiä.

Ruoan ja terveystarkastusten lisäksi äideille opetetaan ravitsemuskeskuksessa vauvojen hoitoa sekä sitä, miten laitetaan ruokaa ja miten lapsia pitää syöttää.

– En tiennyt, että vauva pitää ruokkia kahdeksan kertaa päivässä joka toinen tunti, Chameli kertoo.

– Nuorille äideille on uutta se, että lapset tarvitsevat ruokaa usein ja pieniä annoksia. He eivät myöskään tiedä, kuinka monenlaista ruokaa tarvitaan ja voidaan antaa. Opetamme heitä kokeilemaan erilaisia ruokia ja maistattamaan niitä lapsilla, Raontseke sanoo.

Kotiinlähtöpäivänä Chameli ja Muskan saavat mukaansa ruokakorin, jossa on klinikalta tuttuja ruokatarpeita. Kummien tuella hankituissa ruokakoreissa on muun muassa vehnää, riisiä, linssejä ja ruokaöljyä. Korin avulla kuntoutuminen voi jatkua kotonakin. Se ei ole pelkkä avustus vaan eräänlainen harjoittelupaketti terveellistä ruoanlaittoa varten. Korin sisällön avulla perhe oppii tekemään lapselle tarpeeksi monipuolista ja ravitsevaa ruokaa. 

Sairaanhoitaja tarkistaa Muskanin paino

Näin sinäkin voit auttaa

Lahjoita lapsille ravitsevaa ruokaa ja tue kyläyhteisöjen ruoantuotantoa helposti tästä.