Farang for Cambodia -hyväntekeväisyysilta toi uusia kummeja

World Visionin ja ravintola Farangin yhteistyössä jo viidettä kertaa järjestämä Farang for Cambodia -ilta kokosi lokakuun alussa ison joukon World Visionin tukijoita ja lähettiläitä Farangiin.



World Vision on aloittanut keväällä 2017 uuden kummiohjelman Santukin alueella Keski-Kambodzassa. Alueen lapsista jopa 62% on aliravittuja. Niinpä aiemmin Farang for Sri Lanka -nimellä järjestetty hyväntekeväisyysillallinen järjestettiin tällä kertaa Santukin lasten hyväksi. Illan tuotoilla aliravitut lapset saavat terveydenhuoltoa ja heidän perheilleen järjestetään koulutusta, jossa kerrotaan terveellisestä ja monipuolisesta ravinnosta.



Tämän vuoden kambodzalaisen menun oli suunnitellut World Visionin ravitsemuslähettiläs Tomi Björck ja huippukokki Serko Rantanen. Tomi Björck on Kambodzan uusi nimikkolähettiläs ja viisivuotiaan santuklaisen Makara-pojan kummi. Björckin on tarkoitus lähteä tapaamaan Makaraa, ja samalla suunnitelmissa on pitää ravitsemuskoulutuksia alueen vanhemmille yhdessä Serkon kanssa.

- Tuntuu hyvältä olla mukana kummipoikani elämässä ja odotan innolla hänen tapaamistaan ensi vuonna, Björck sanoo.



Illan upeasta viihdeannista vastasivat karismaattinen Reino Nordin ja sympaattisen ihana Jannika B. Yleisö innostui laulamaan artistien mukana, ja tunnelma oli katossa. Riveihimme liittyi myös useita uusia kummeja



Farang for Cambodia -illalliselle osallistui myös joukko World Visionin lähettiläitä. Paikalla nähtiin Piritta Hagman, Pekka Hyysalo, Sigmark, Paola Suhonen, Maaret Kallio ja Sami Hedberg. Jo viidettä kertaa järjestetty hyväntekeväisyysillallinen on vuosien saatossa tuottanut noin 29 000€ lasten aliravitsemuksen vähentämiseksi tehtävään työhön.

Kuvat: Nina Kaverinen