Haavoittuvimmat huomioon ruoanjakelussa Haitissa

World Vision osallistuu parhaillaan Maailman ruokaohjelman WFP:n ruoanjakeluun Port-au-Princessa yhdessä seitsemän muun järjestön kanssa.

Kaksi viikkoa kestävän jakelun aikana World Vision toimittaa ruokaa noin 400 000:lle maanjäristyksen uhrille. Kaikkiaan Maailman ruokaohjelman jakelu tavoittaa noin 1,6 miljoonaa haitilaista.

World Vision on aloittanut työn jakamalla kahden viikon riisiannoksia 17 000 asukkaalle Delmasin ja Nazonin kaupunginosissa. Keskiviikkona päivittäinen jakelu ulotettiin myös Cite Soleiliin. Ensimmäisten päivien aikana jakelu on sujunut pääosin rauhallisesti.

World Vision jakaa alueiden asukkaille ennakkoon ruokakuponkeja. Muun muassa paikallisten johtajien avustuksella pyritään varmistamaan, että apu päätyy sitä eniten tarvitseville. Erityisesti huomioidaan heikoimmassa asemassa olevat perheet.

Myös World Visionin lasten suojelun asiantuntijat auttavat jakelussa. Lisäksi yli 100 World Visionin työntekijää on saanut viime päivien aikana lisäkoulutusta suojelu- ja turvallisuuskysymyksistä.

– Toimenpiteillä huolehditaan, että jakelu sujuu mahdollisimman turvallisesti ja haavoittuvimmat eivät jää sen ulkopuolelle. Noin puolet Haitin väestöstä on lapsia ja heistä yli 20 prosenttia oli aliravittuja jo ennen katastrofia, sanoo yhteiskuntasuhteiden päällikkö Sami Lahdensuo Suomen World Visionista.

World Vision on kerännyt tähän mennessä Haitin katastrofityöhön globaalisti yhteensä 81 miljoonaa US dollaria (noin 57 miljoonaa euroa). Suomen World Visionin kautta Haitiin on lahjoitettu 211 000 euroa.
 

Painokelpoiset kuvat Haitista: www.worldvision.fi/media

Haitin katastrofin uhreja voi auttaa osoitteessa www.katastrofi.fi. Lahjoitustili on 174530-28185, viite 5005.


Lisätietoja:

Sami Lahdensuo
yhteiskuntasuhteiden päällikkö
Suomen World Vision
040 507 2852
sami.lahdensuo@worldvision.fi

Haitissa:

Magalie Boyer
WV Communications Director in Haiti
Tel. +1 864 642 0943 / 509 3 806 5738