Helsinkiläislapsilta iso potti köyhien maiden lapsille

Fun Run -tapahtuman juoksijoiden joukossa lönkytteli myös Suomen World Visionin lehmä.

Helsingin kansainvälisen koulun oppilaat ja henkilökunta keräsivät toukokuussa järjestetyssä Fun Run -liikuntatapahtumassa ja koulun myyjäisissä yhteensä 5 644,15 euroa. Raha ohjattiin Suomen World Visionin lahjakaupan kautta helpottamaan vaikeissa oloissa elävien lasten elämää.

Helsingin kansainvälisen koulun jokavuotinen juoksutapahtuma Fun Run järjestettiin toukokuussa jo seitsemättätoista kertaa. Tänä vuonna tapahtuman varat lahjoitettiin Suomen World Visionin kautta lapsiperheille Ugandaan, Keniaan, Peruun, Kolumbiaan, Intiaan ja Sri Lankaan. Myös toukokuun lopussa järjestettyjen koulumyyjäisten tulot ohjattiin Lahjaksi lehmä -kauppaan.

Koulun keräämillä 5 644,15 eurolla oppilaat lahjoittivat köyhille perheille kuusi lehmää ja tuhannella eurolla koulutarvikkeita. Maailmalle lähti myös 30 metriä vesiputkea, 220 eurolla puhdasta vettä sekä 420 lapselle terveystarkastukset rokotuksineen. Lisäksi kerätystä summasta ohjautui 224 euroa kyläyhteisöjen ruoantuotantoon ja lasten koulu- ja päiväkotiruokailuun.