Kuinka kummilapset asuvat Ugandan maaseudulla?

Ugandalaiseen kotiin kuuluu usein monta majaa, ja samassa kotitaloudessa voi asua useita sukupolvia. Perinteisten majojen seinät on rakennettu savesta ja lehmänlannasta ja katto oljista. Sadeaikaan seiniä pitää korjata usein, ja maalattia muuttuu mutavelliksi.

Majoilla on omat käyttötarkoituksensa; yhdessä valmistetaan ruokaa, toisessa on olohuone, ja osa majoista on tarkoitettu yöpymiseen. Enimmäkseen ihmiset viettävät aikansa päivisin ulkona puuhastellen ja työskennellen.

Tässä kodissa astiat kuivatetaan oikeaoppisesti telineessä. Näin astiat pysyvät puhtaina, eivätkä esimerkiksi kotieläimet pääse niihin käsiksi.

Sukulaiset ja perheenjäsenet haudataan pihapiiriin. Perinteiset hautajaisseremoniat kestävät monta päivää.

Tässä perheessä on tiilistä rakennettu päärakennus perinteisten savimajojen lisäksi. Se käsittää olohuoneen (kuvassa), pienen varaston ja makuusopin. Sänkyihin ei kaikilla perheillä ole varaa, vaan he nukkuvat lattialla patjoilla.

Parannellussa keittiömajassa seinään on tehty reikiä, joista avotulen savu pääsee ulos. Tämä ehkäisee silmä- ja hengityselinsairauksia.

Perheen teini-ikäinen poika on rakentanut itselleen oman majan pihapiiriin. Nuoret muuttavat tavallisesti pois kotoa vasta perustettuaan oman perheen.

Kotien välillä on jonkin verran välimatkaa, ja useimmilla tonteilla on myös perheen pienviljelyksiä. Kirewa-Nabuyogan alue on maantieteellisesti hyvin laaja; se koostuu kaiken kaikkiaan noin 80 kylästä.

WC-rakennus sijaitsee pihan perukoilla. Monissa kodeissa on nykyään kunnolliset wc:t ja käsienpesupaikat. Niiden ansiosta lapset ja vanhemmat ovat terveempiä kuin ennen.