Maissipeltojen poika - kenialaisen kummipojan kotielämää

Kelvin haluaa tutustuttaa meidät uudistuneeseen kotiinsa. Arkiaskareet sujuvat nyt paremmin, kun perheen pientilalla on vesijohto ja kaksi peltikattoista asuinrakennusta.

Kelvin on 11-vuotias kenialainen poika joka on kotoisin Meibekistä. Tämä ruohokattoinen savimaja oli vielä kolme vuotta sitten koko perheen ainoa huone. Kuvassa Kelvin seisoo majan ovella yhdessä äitinsä, pikkuveljensä ja naapurin pikkupoikien kanssa. Kelvinin perheeseen kuuluu äiti Tabida, isä, kolme veljeä sekä täti.

 

Nyt perheellä on kaksi peltikattoista majaa, joista toisessa on lasten makuutila ja keittiö ja toisessa vanhempien makuuhuone ja olohuone. Kelvinin äiti on osallistunut World Visionin naisten ryhmään ja saanut sieltä tukea, jonka avulla on voinut kunnostaa kotiaan.

 

Keittiön vieressä on astioidenpesupaikka ja tiskienkuivausteline. Perhe on hyötynyt valtavasti uudesta pihaan asti vedetystä vesiputkesta. Puhdasta vettä kerätään isoon tynnyriin, josta sitä haetaan ruoanlaittoon ja peseytymiseen. Ennen valtaosa äidin ajasta kului veden hakuun kilometrien päästä. Nyt äiti ehtii osallistua myös naisten ryhmään.

 

Parinkymmenen metrin päästä maissipellon laidalta löytyy ulkovessa.
- Aikaisemmin meillä ei ollut vessaa ollenkaan, mutta näin on paljon parempi. Näin pysymme terveempinä, Kelvin kertoo. Pihapiirissä on myös varastorakennus maissisadolle.

 

- Kun tulen koulusta, ruokin yleensä ensin lehmät ja autan sitten äitiä maissiviljelyksillä. Isona minustakin tulee maanviljelijä. Toivon, että minulla on vieläkin isompi pelto, Kelvin kertoo.
Kotona perheen ilta kuluu kotitöitä tehdessä. 
- Yritän myös ehtiä tehdä läksyjä, mutta aina aika ei riitä,  Kelvin toteaa.  
- Pelaamme myös pallopelejä, pikkuveli Colins sanoo.

 

Kelvinin kotona ei ole sähköä. Kun pimeä laskeutuu, perhe kokoontuu keittiöön istumaan tulen ääreen.  Kerosiinilamppu antaa lisävaloa. Ilmanvaihto hoituu vain pienen ikkunan kautta ja hämärä keittiö on sakeana silmiä kirvelevästä savusta.
- Keittiö on kotimme paras paikka, sillä siellä on lämmin ja sieltä voi löytää ruokaa, Kelvin sanoo hänen äidin nauraessa vieressä. Keittiössä asustavat myös kananpoikaset, joille on rakennettu omat pienet häkit.

teksti ja kuvat: Annette Gothóni