Matka joka ei unohdu


Kummien tapaaminen oli kenialaislapsille iso asia lokakuussa 2011. Kuva: Suomen World Vision

Vuosittain järjestetyt kummien opintomatkat kehitysyhteistyökohteisiin ovat vaikuttavia ja erittäin suosittuja elämyksiä. Opintomatkalle voi hakea kuka vain World Vision -kummi.

Opintomatkoilla vieraillaan kummilasten yhteisössä ja tutustutaan siihen pitkäkestoisen kehitystyöhön, jota aluekehitysohjelmassa kummien tuella tehdään. Kummit pääsevät omin silmin näkemään työn aikaansaannokset.

Matkalla mukana olleille kummeille tavallisista turistimatkoista poikkeavat reissut ovat ikimuistoisia kokemuksia. Turkulainen Maija Törmä osallistui opintomatkalle Keniaan joulukuussa 2011.

– Matkan anti oli huikea. Minusta tuntui, että tulin kotiin, hän muistelee.

– Kummina ja lääkärinä vaikutuin World Visionin työstä, joka pureutuu juuriin ja lähtee syistä ja johtaa hyviin lopputuloksiin, Törmä jatkaa.

Taipalsaarelainen Virpi Panula osallistui samalle opintomatkalle. Hän kertoo kummilapsensa yhteisön kohtaamisen olleen yksi suurimpia hetkiä hänen elämässään.

– Se lämpö ja vaivannäkö. En osannut varautua siihen, että kohtaaminen on niin koskettavaa, hän toteaa.

Suomen World Vision järjestää kummien keskuudessa hyvin suosittuja matkoja 2-3 vuodessa. Matkojen pituus vaihtelee runsaasta viikosta kahteen viikkoon, ja ne maksavat noin 2 500 – 3 000 euroa.

Lokakuussa ryhmä kummeja kurvaa Peruun ja marraskuussa toinen mokoma Intiaan. Näille matkoille osallistujat on jo valittu. Seuraava hakuun tuleva opintomatka suuntautuu Ugandaan helmi-maaliskuussa 2013. Haku käynnistyy syksyllä, ja siitä tiedotetaan lähemmin kesän jälkeen. Lähtijät valitaan hakemusten ja arvonnan yhdistelmällä, koska halukkaita on yleensä enemmän kuin mukaan mahtuu.

– Etusijalle laitamme hakijat, joilla on kummilapsi vierailukohteessa. Tärkeä kriteeri on myös halukkuus kertoa matkan jälkeen muille matkalla koetusta ja kummina olosta. Olemme havainneet, että opintomatkalla olleiden omakohtaiset kertomukset innostavat muita ryhtymään kummeiksi, kertoo asiakaspalvelupäällikkö Sirpa Solehmainen.

Teksti: Tanja Railo

Katso video kummien opintomatkasta Keniaan 

Kerro kaverille kummiudesta – voit voittaa kummimatkan

Lue lisää opintomatkoista