Mogotion opetus kuntoon koulu kerrallaan

Nyt riittää, totesi joukko aikuisia Mogotion alueella Keniassa ja päätti laittaa lasten kouluasiat kuntoon. World Visionin koulutuksen ja tuen avulla nämä tomerat asukkaat ovat kehittäneet peruskouluja ja seuraavaksi muutosten tuulet puhaltavat esikouluihin.

Yksi kummien tukema työmuoto Keniassa on Citizen Voice and Action eli CVA, kansalaisvaikuttaminen. CVA:n avulla päättäjät saavat tietoa yhteisöjen ongelmista, ja toisaalta alueen asukkaat oppivat omista oikeuksista ja velvollisuuksistaan. Mogotion alueella topakka ryhmä miehiä ja naisia päätti World Visionilta saamansa alkusysäyksen jälkeen vihdoinkin alkaa laittamaan alueen lasten koulunkäyntiasioita paremmalle mallille.

- Aloimme kartoittaa Mogotion seudun 15 huonoimman opintomenestyksen omaavaa koulua. Iso haaste näillä kouluilla oli esimerkiksi luokkahuoneiden ja kunnollisten välituntipihojen puuttuminen. Myös opetusvälineistössä ja niiden säilytystiloissa oli paljon puutteita. Seuraavaksi menimme viranomaisten puheille, ja sitkeän vaatimisen jälkeen opetusministeriö on tähän mennessä mm. rahoittanut seitsemän uuttaa luokkahuonetta, kunnostuttanut koulujen pihoja sekä lahjoittanut niiden pihoille 50 puuta tuomaan varjoa, aktiiviryhmän puuhanainen kertoo.

Erityisesti tyttöjen koulupudokkuus tietyillä alueilla huoletti CVA-ryhmän jäseniä. Yhdessä koulun johtoryhmän kanssa he anoivat ja saivat apurahaa, jonka avulla rakennettiin 32-paikkainen tyttöjen asuntola Kapyemitin peruskoulun yhteyteen. Asuntolalla on ollut jo selvä vaikutus tyttöjen koulunkäynnin jatkumiseen.

- Opiskeluympäristöjen lisäksi olemme kiinnittäneet huomiota myös koulujen ja kotien yhteistyöhön. Olemme keränneet oppilaiden vanhempia yhteen, ja miettineet yhdessä esimerkiksi keinoja vähentää koulupudokkuutta. Lisäksi oppilaat osaavat raportoida nykyään meille erilaisista puutteista, kuten siitä ettei kouluissa ole riittävästi opettajia. Olemme myös pystyneet vaikuttamaan siihen, että nykyään kouluissa opetetaan metsitysmenetelmiä ja muita ympäristöä suojelevia toimenpiteitä jo ihan pienillekin lapsille, aktiiviryhmästä kerrotaan.

Seuraavaksi esikoulut ojennukseen

Ryhmä on saanut tietoa, tukea ja koulutusta työhönsä World Visionin kummeilta. Halu muutokseen on kuitenkin heillä itsellään.

- Meitä jäseniä on kaikkiaan 25. Jokaisella meillä on oma iso vastuualueemme, jonka koulujen toimintaa valvomme. Välillä tämä työ vie meiltä vapaaehtoisilta aika paljon aikaan. Haasteena on myös se, että koulutusta koskevat ohjeistukset päivittyvät usein, ja meidän on välillä vaikea pysyä mukana kaikissa muutoksissa, ryhmän jäsenet kertovat haasteista.

Muutoksen suunta on kuitenkin selvä

Tavoitteenamme on käynnistää Mogotiossa oikea koulutusmyönteinen kansanliike, jossa myös lapset ja nuoret ovat itse aktiivisina mukana. Ryhmämme toiminnassa on mukana myös paikallishallinnon edustajana yksi kyläpäällikkö, mikä lisää työmme painoarvoa. Se myös helpottaa yhteydenpitoa viranomaisiin. Nyt kun koulut on kartoitettu ja jatkuvassa seurannassamme, aiomme keskittyä esikoulujen tason nostamiseen. Sielläkin on ihan samoja haasteita kuin koulujen puolella, ryhmä kertoo tulevasta. 

Kuvat: Paola Suhonen ja Maija Seppälä