Moskiittoverkot aseina taistelussa malariaa vastaan

Suomen World Visionin aluekehityshankkeessa Kenian Meibekissä jaettiin vuoden 2005 loppuun mennessä moskiittoverkko kaikille kummilapsille, aidsin takia orvoiksi jääneille lapsille sekä odottaville äideille. Yhteensä moskiittoverkkoja jaettiin yksin Meibekissä 1200 kappaletta. Verkko on käsitelty hyönteismyrkyllä 3 vuodeksi, ja lasten vanhemmat on koulutettu käsittelemään verkot uudelleen. Moskiittoverkon alle mahtuu nukkumaan 3-4 lasta, ja se suojaa tehokkaasti malariaa levittäviltä hyttysiltä, jotka pistävät yleensä yöllä. Keniasta juuri palannut erityisasiantuntija Ulla Tervo kertoo: "Verkot todella olivat käytössä, ja kummilapset esittelivät nukkumapaikkaansa verkon alla." Moskiittoverkkoja on käytetty Meibekissä nyt vuoden verran, ja tulokset puhuvat puolestaan: tänä aikana alueella ei ole tavattu ainuttakaan uutta malariatapausta.

Moskiittoverkkojen tehokkuudesta kirjoittaa myös taloustieteen professori Jeffrey Sachs (Kauppalehti 17.1.2007, s. 40): ”Malarian leviäminen on kuitenkin estettävissä myös Afrikassa... Taudin leviämisen estäminen onnistuu parhaiten käyttämällä nykyaikaisia hyönteismyrkyllä käsiteltyjä verkkoja vuoteiden ympärillä.” Sachs jatkaa: ”Malarian kukistamisen tiellä on kaksi suurta estettä. Afrikan köyhillä ei ole varaa ostaa hyönteismyrkyllä käsiteltyjä verkkoja tai oikeita lääkkeitä. Afrikan kylien asukkailla ei myöskään yleensä ole käytettävissään autoa tai muita kulkuvälineitä, joten he joutuvat kävelemään pitkiä matkoja saadakseen hoitoa. Tartunnan saanut lapsi on usein kuollut tai koomassa siinä vaiheessa, kun hänen äitinsä pääsee hoitoa tarjoavalle klinikalle asti.”

Suomen World Vision on lahjoittanut Afrikassa kehitysyhteistyöhankkeidensa osana moskiittoverkkoja jo usean vuoden ajan. Lahjaksi lehmä –kaupan kautta moskiittoverkkoja lahjoitettiin Afrikan hankkeisiin toimitettavaksi joulukuussa lähes 500 kpl. Tulevan vuoden aikana pelkästään Meibekiin tarvitaan 1000 uutta verkkoa. Moskiittoverkot suojaavat lapsia vakavilta tartunnoilta ja ehkäisevät todistetusti malarian leviämistä. Malarian ehkäisyssä voi kuka tahansa auttaa lahjoittamalla moskiittoverkon malaria-alueella asuvalle lapselle ja hänen sisaruksilleen.

 Lahjoita moskiittoverkko
Lue lisää Kenian Meibekin aluekehityshankkeesta
Ryhdy kummiksi kenialaiselle lapselle


Lisätietoja:

Hankevastaava
Ulla Tervo
(09) 6818 3060

Asiakaspalvelu
asiakaspalvelu@worldvision.fi
(09) 681 8300