”Oman yrityksen myötä voimme elää lastemme kanssa”

Ya, Ley ja heidän kahdeksan lastaan asuvat pienessä peltivajassa Santukin alueella Kambodzassa. Ulkopuolisen silmiin elämä näyttää varsin vaatimattomalta, ja rankat vuodet vierastyöläisinä Thaimaassa ovat jättäneet jälkensä. Toivoa paremmasta tuo kuitenkin oman liiketoiminnan perustaminen.

Yan ja Ley Chhum olivan vain 19-vuotiaita avioituessaan vuonna 1999. Töitä Santukin alueella ei ollut, joten pian avioliiton solmimisen jälkeen he lähtivät vierastyöläisiksi rajanaapuriin Thaimaahan.

- Ansaitsimme rakennustyömaalla kumpikin noin yhden dollarin päiväpalkkaa. Työnantaja kuitenkin huijasi meitä ja pimitti palkkamme. Olimme nuoria ja kilttejä, eikä meillä ollut keinoja saada takaisin menettämiämme rahojamme, Ya-äiti kertoo.

Nuoren perheen kahden dollarin päiväansio kuulostaa vähältä, mutta se ei ole mitenkään tavaton. Santukin alueella kummiohjelmassa mukana olevien perheiden keskiansio on noin 3 dollaria päivässä. Keskimääräisesti perheissä on 3-4 lasta, joten tällä rahalla on monta suuta ruokittavana.

Paluu kotiseudulle

Vuosien mittaan Yan ja Leyn perhe kasvoi. Ruokkiakseen lapsensa he palasivat yhä uudelleen takaisin Thaimaahan. Lapset jäivät yleensä sukulaisten hoiviin.

- Kerran poliisi pidätti meidät, koska olimme maassa laittomasti. Olimme useamman päivän pidätettyinä. Se oli kamala kokemus, ja pian sen jälkeen päätimme palata pysyvästi kotiin. Saimme rakentaa pienen peltivajan perheemme kodiksi Yan äidin pihapiiriin. Talossa ei ole ovia, ikkunoita tai kunnollista lattiaa, ja nukumme laudoista rakennetun lavan päällä. Olemme kuitenkin kotona, Ley kertoo perheensä tarinaa silmiään pyyhkien.

Reilu vuosi sitten World Visionin työntekijät löysivät perheen. Muun avun lisäksi Yan pääsikin pian mukaan yrittäjyyskoulutukseen, ja sai pienen pääoman elintarvikkeita myyvän kulmakioskin perustamista varten. Pian sen jälkeen Ley kuitenkin sairastui vakavasti, ja myymälän koko varasto piti myydä hoidon rahoittamiseksi. Perhe ja World Visionin työntekijät eivät kuitenkaan halunneet luovuttaa.

Hyvät opit eteenpäin

Perhe ja työntekijät miettivät yhdessä ratkaisuja tilanteeseen, ja avuksi tulivat ehkä hieman yllättäenkin saviruukut. Asukkkaat keräävät sadekaudella vettä talteen rännien avulla suuriin saviruukkuihin, ja niinpä Ya ja Ley päättivät opiskella ruukkujen tekemistä.

- Ruukut valmistetaan laudasta tehtyjen muottien ympärille. Muokkaamme saven itse polkemalla pihassamme, ja kuukaudessa ehdimme valmistamaan 30-40 ruukkua. Yhdestä ruukusta saamme materiaalien jälkeen tuloja noin 2,5 dollaria, Ya ja Ley kertovat.



World Vision on tukenut aloittelevia yrittäjiä monella tapaa. Santukin alueen johtaja kävi yhdessä pariskunnan seurana neuvottelemassa valmistusmateriaalin hintoja alaspäin, jotta saatava kate olisi mahdollisimman suuri. Lisäksi yhdessä on etsitty asiakkaita ruukuille. Materiaalin ja valmiiden ruukkujen kuljettamiseen he ovat saaneet peräkärryllisen mopon. Mopon myötä asiakkaita on löytynyt yhä uusista kylistä.

- Toimintamme on vasta alusta ja ruukkujen tekeminen vaatii paljon työtä. Mutta sen ja muiden pienien tulojen ansiosta voimme pysyä kotona ja ruokkia lapsemme. Hienointa oli kun meitä pyydettiin kouluttamaan ruukkujentekoa myös muille köyhille perheille, Ya ja Ley päättävät tarinansa.

World Vision etsii suomalaisten kummien tuella Santukin alueen perheille uusia toimeentulolähteitä. Näin lapset eivät menetä vanhempiaan siirtotyöläisyydelle. Liity kummiksi kambodzalaiselle lapselle jo tänään.

Kuvat: Kaisu Jouppi