Oppilaskunnista oppia omiin oikeuksiin

Perun Renacerissa kesäloman viimeisiä päiviä viettävät koululaiset Romel, Paola, Mayde ja Luz odottavat jo kärsimättömästi koulun alkamista. Kaikki neljä kuuluvat Parccahuancan kylässä sijaitsevan koulunsa oppilaskuntaan, johon koulun muut oppilaat ovat heidät äänestäneet kerran vuodessa järjestettävissä vaaleissa.

Oppilaskunnat koostuvat tavallisesti puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta, taloudenhoitajasta sekä urheilusta, kulttuurista, ympäristöstä ja terveydestä vastaavista oppilaista.

 - Osallistuminen oppilaskunnan toimintaan on opettanut meitä ilmaisemaan itseämme ja lisännyt tietoisuuttamme ympäristöön liittyvistä asioista, kuten siitä, että ympäristöä ei saa saastuttaa. Oppilaskuntamme osallistui Ayacuchon kaupungissa järjestettyyn isoon tapahtumaan, jonne tuli oppilaita kaikista alueen oppilaskunnista. Tapaamiseen kuului muun muassa urheilua ja erilaisia työpajoja, ja esitimme siellä toisillemme näytelmiä eri aiheista, Maydé ja Paola kertovat. Mayde toimii oppilaskunnan terveysvastaavana ja Paola puheenjohtajana.

- Kokouksissa olemme puhuneet paljon tasa-arvosta ja siitä, miten miehet ja naiset pystyvät tekemään samoja asioita.

Vaikka nämä varhaisnuoret ovatkin reippaita ja puhuvat arkailematta kylään tulleille vieraille, tyttöjen mukaan osa luokkatoveista on yhä niin ujoja, etteivät he uskalla osallistua tai puhua julkisesti. 

-  Kun World Vision kutsui minut mukaan oppilaskuntaan, minäkin pelkäsin esillä olemista, mutta myöhemmin pelkoni hävisivät ja nyt osaan ilmaista itseäni hyvin enkä pelkää enää yhtään, Paola jatkaa ylpeänä. 

Oppilaskunnan jäsenet kokoontuvat säännöllisesti opettajan johdolla ja tuovat kokouksissaan esille oppilaiden huolenaiheita, kuten koulun vessojen kuntoa. Oppilaskuntia on ollut Renacerin kouluissa jo vuosia, mutta vasta World Visionin työn ansiosta ne ovat päässeet oikeasti vaikuttamaan koulujensa asioihin. World Vision on tukenut niiden toimintaa kouluttamalla opettajia lasten ja nuorten osallistamisesta, varustamalla koulujen kirjastoja peleillä, kirjoilla ja soittimilla sekä lahjoittamalla oppilaskuntien hoitamille kasvimaille siemeniä. Osa oppilaskunnista on saanut satoa jopa myyntiin asti. Ansaitsemillaan tuotoilla he ovat tukeneet oman oppilaskuntansa toimintaa.

- World Vision on tukenut koulujamme myös lahjoittamalla reissureppuja, joiden avulla voimme kotona lukea repussa olevia kirjoaja yhdessä vanhempiemme kanssa, Paola kertoo. 

Oppilaskunnan kokouksissa on puhuttu myös esimerkiksi lasten oikeuksista ja lapsityöstä. Lapset kertovat, että myös heidän tuttavapiirissään on lapsia, jotka tekevät koulun ohessa raskaita maataloustöitä vanhempiensa auttamiseksi. Paolan toiveena on työskennellä aikuisena asianajajana, jotta hän pystyisi ratkaisemaan yhteisössään olevia ongelmatilanteita ja puolustamaan muita ihmisiä.

Kuva: Merja Tikkanen-Vilagí