”Saan palkkaa joka päivä”

Ugandalainen John, 25, elättää perheensä taksiyrittäjänä Busian kaupungissa. Hän kuljettaa bodaboda-polkupyörällään ihmisiä ja tavaroita vilkkaan rajakaupungin eri osissa. Karuissa oloissa varttunut nuori mies tienaa nykyään säännöllisesti ja pystyy tarjoamaan turvallisen arjen vaimolle ja nuorelle tyttärelleen. 
 
 
Miehen oma lapsuus Ugandan ja Kenian rajalla oli kuitenkin toisenlainen. Lempeäkatseinen John jäi yksin jo pienenä.
 
- Taisin olla noin kahdeksan kun päädyin kadulle. Ehdin asua siellä vuosia ja käyttää huumeita ja alkoholia. Lopulta yksi kaupungissa asuva perhe otti minut luokseen asumaan. Se perhe sitten kasvatti minut, John kertoo. 
 
John sai ensimmäisen lapsensa jo teininä. Hän halusi pitää huolta pienestä perheestään, mutta toimeentulon hankkiminen ilman tarvittavaa koulutusta oli kuitenkin hankalaa. Yrittäjyys kiinnosti, mutta alkupääoman puute oli ongelma. Ratkaisu löytyi World Visionin lahjoittamasta polkupyörästä.  
 
World Vision tukee Busiassa asuvien nuorten työllistymistä tarjoamalla ammatti- sekä yrittäjyyskoulutusta. Lisäksi nuoria yrittäjiä autetaan lahjoittamalla starttipaketteja, joilla bisnestoiminnan saa käyntiin. 
 
Bodaboda-taksi on yksi käytetyimmistä liikkumismuodoista Busian rajakaupungissa. Pyörät korvaavat julkista liikennettä ja tarjoavat samalla yrittäjähenkisille nuorille hyvän mahdollisuuden ansaita ja nousta köyhyydestä. 
 
Johnin kohdalla pyörä on muuttanut kaiken.
 
- Saan palkkaa joka päivä, hän toteaa rauhallisesti ja painottaa jokaista sanaa.   
 
- Elämä on hyvää, olen naimisissa ja minulla on tytär, Mary. Yrittäjänä voin elättää perhettäni ja maksaa kodistamme vuokraa.
 
Suomalaisten tukemat bodaboda-kuskit eivät ole unohtaneet saamaansa starttiapua. Säästöillään he ovat auttaneet muita nuoria hankkimaan ensimmäiset taksipyöränsä.   
 
Busian kaupungissa bodabodilla on myös toinen tärkeä tehtävä. John ja muut vaaleanpunapaitaiset kuskit tekevät ajovuorojensa aikana lastensuojelutyötä. Koska ajokeikat vievät heitä ympäri Busian kaupunkia, he ovat poikkeuksellisen hyvin kärryillä siitä, mitä rajakaupungissa tapahtuu. Heidät on koulutettu raportoimaan viranomaisille, jos he huomaavat tai epäilevät lasten kaltoinkohtelua. 
 
Työmme tuloksia
  • Noin 100 busialaista nuorta on saanut vuoden aikana yrittäjyyskoulutusta ja työskentelee nyt muun muassa bodaboda-kuskeina, kampaajina, räätäleinä ja kuljettajina. 
  • Koulutuksen saaneille nuorille on annettu oman yrityksen aloittamiseen tarvittavia starttipaketteja kuten ompelukoneita, polkupyöriä tai kampaajan tarvikkeita. 
  • Ammatillisen koulutuksen lisäksi nuoria on autettu perustamaan säästöryhmiä, joiden avulla he voivat rahoittaa yritystoimintaansa. 
Tiesitkö? 
  • Maailman väestöstä nuoria on ennätysmäärä eli noin 1,8 miljardia. Näistä nuorista noin 90 prosenttia asuu kehittyvissä maissa, missä tulevaisuutta varjostavat köyhyys, heikot jatkokoulutusmahdollisuudet sekä turvattomat ja epäoikeudenmukaiset työolosuhteet. 
  • Noin 120 miljoonaa nuorta tulee vuosittain työikäiseksi. Heidän lisäkseen työtä pitäisi löytää 75 miljoonalle työttömälle nuorelle. 
  • Nuorten työllistäminen on tärkeää paitsi nuorten itsensä myös tulevien sukupolvien hyvinvoinnin takaamiseksi. 
Kuva: Pasi Liesimaa
 
Voit tukea yrittäjyydestä haaveilevia nuoria Starttirahaa mikroyrittäjälle -lahjalla, jonka löydät eettiset lahjojen kaupastamme. Lahjalla tuet yrittäjyyskoulutusta ja olet mukana antamassa starttipaketteja aloitteleville yrittäjille.