Silmälääkäri haluaa auttaa nuoria

 

Pirkanmaalla toimiva silmätautien erikoislääkäri ja silmäkirurgi Tero Pajari ei ole ihan tavallinen valkotakki. Hän lahjoitti Silmäkirurgia Pajari Oy:n kautta 7 000 euroa srilankalaisnuorten ammattikoulutushankkeeseen. Kysyimme Pajarilta kuusi suoraa kysymystä.

 

1. Miksi haluatte tukea Kalpityan nuoria?

– Sri Lankan kehitys on herkässä murrosvaiheessa. Siksi innostuin World Visionin suunnitelmista tukea alueen omavaraisuutta nimenomaan turismin kehityksessä. Turismi kehittyy alueella nopeasti, mutta nuorten koulutustaso ei ole vielä vastannut tulevaisuuden haasteisiin. Hotelli- ja palvelualan ammattikoulutushanke on omiaan tukemaan alueen nuorten työllistymistä.

 

2. Ovatko lasten ja nuorten asiat erityisen lähellä sydäntänne?

– Vietin perheeni kanssa vuoden 2010 Omanissa perustamassa silmäklinikkaa ja tekemässä silmäoperaatioita. Tuolloin kiinnitimme huomiota ongelmaan, jota emme aiemmin osanneet kuvitella. Arabivaltiot ovat olleet noususuhdanteessa 1980-luvulta lähtien. Saaduilla varoilla on toki tuotu osaamista ja tietämystä ulkomailta. Tämä ei kuitenkaan ole ollut kestävää kehitystä parhaimmillaan, sillä maan oma koulutuskulttuuri on vasta kehitteillä. Lapsiin ja nuoriin panostaminen tuo varmasti parhaan hyödyn sekä yksilöiden hyvinvoinnille ja identiteetille, että myös koko alueen kehittymiselle.

 

3. Mitä toivotte lahjoituksestanne poikivan?

– Toivon lahjoituksen helpottavan Kalpityan alueen nuorten pääsyä hyvään ja tasapainoiseen työelämään kiinni. Samalla tämä lahjoitus toimii myös pilottihankkeena tuleville suunnitelmille. Mikäli projekti etenee yhtä hienosti kuin on alkanutkin, en näe estettä osallistua myös tuleviin Suomen World Visionin projekteihin yhtiöni nimissä.

 

4. Miksi lahjoititte juuri Suomen World Visionin hankkeeseen?

– Tein ennen yhteydenottoa vertailevaa tutkimusta eri avustusjärjestöjen välillä ja päädyin Suomen World Visioniin useista eri syistä. Hain riittävän kokoista järjestöä, jolla olisi vahva historia ja luotettava tausta. Jo alkuyhteydenotosta lähtien asioiden eteenpäin meno oli mutkatonta ja nopeaa. Tämä toi uskoa hankkeeseen ja byrokratian pienuuteen.

 

5. Haluaisitteko vierailla Kalpityassa?

– Kyllä, oikein mielelläni, vaikka koko perheen voimin. Tutustuisimme miellämme hankkeen vaikutuksiin sekä mahdollisesti myös alueen terveydenhuollon haasteisiin. Koen olevani kovin etuoikeutettu saadessani työskennellä silmäkirurgina, ja mielelläni näkisin itseni joskus operoimassa myös Sri Lankassa.

 

6. Keitä kuuluu perheeseenne?

Perheeseeni kuuluvat vaimoni Marjo sekä 13-vuotias tyttäremme Annika.

 

Kalpityassa on korkea työttömyysaste. Etenkin nuorten riski syrjäytyä työelämästä on suuri. Suomen World Vision tukee Kalpityan nuorille suunnattua kaksivuotista ammattikoulutushanketta. Hanke auttaa nuoria työllistymään erityisesti alueella voimakkaasti kasvavan turismin parissa. Nuorilla on mahdollisuus saada mm. hotellialan koulutusta.

Teksti: Tiina Lappalainen