Suomalaisoptikot ja lahjalasit lähtövalmiina Keniaan

Suomalaiset optikot ja silmälääkäri lähtevät kolmannelle näönhuollon matkalle Kenian Meibekiin ensi viikon lopulla. Cazze- ja Synsam -liikkeisiin lahjoitetut silmä- ja aurinkolasit on jo pakattu kuljetusta varten.

Linssien vahvuudet on määritelty valmiiksi Suomessa. Laseja vastaanottavat optikot tekevät tarkastukset vapaaehtoistyönä. Myös optometrian opiskelijat tarkastavat keräykseen annettuja laseja osana opintojaan.

Kuopiolainen silmälääkäri Nina Hintikka lähtee ensi kertaa mukaan näönhuollon matkalle. Luvassa on tiivis viikon työrupeama Kenian syrjäisillä maaseuduilla. Matkan aikana tehdään näöntarkastuksia viidessä eri kylässä päivittäin niin pitkään kuin päivänvaloa riittää.

- Näöntarkastukset ja silmätutkimukset tehdään kenttäoloissa kevyemmillä välineillä. Työhöni kuuluvat lisäksi kaihileikkausten jälkitarkastukset sekä lääkärineuvonta, Nina Hintikka kertoo.

Aikaisempina vuosina tehtyjen näöntarkastusten mukaan lähes 90 prosenttia tutkittavista oli kaukotaitteisia eli tarvitsee ns. plus-laseja. Kehitysmaissa korjaamattomat taittovirheet ja silmäsairaudet aiheuttavat paljon näkövammoja. Merkittävin silmäsairauksista Meibekin alueella on harmaakaihi.

- Elokuussa 2008 paikan päällä tehtiin ensimmäistä kertaa harmaakaihileikkauksia ja tänä vuonna tapaamme leikattuja potilaita jälkitarkastuksissa. Projektin sosiaaliset vaikutukset Meibekissä ovat merkittävät, sillä ihmiset saavat näkökykynsä avulla usein myös toimeentulonsa takaisin, hankkeen isä Rolf Fryckman kertoo.

Länsi-Keniassa sijaitsevassa Meibekissä toimii Suomen World Visionin aluekehitysohjelma, ja yli 2 000 suomalaisella on alueella asuva kummilapsi. Lasten ja heidän läheistensä elämää parannetaan kokonaisvaltaisesti muun muassa kehittämällä koulunkäyntiä ja lasten oikeuksia sekä kohentamalla perheiden toimeentuloa. Lasienkeräys ja näöntarkastukset ovat osa terveyden eteen tehtävää työtä.

Lisätietoja:

Suomen World Vision

erityisasiantuntija
Ulla Tervo
040 586 4419
ulla.tervo@worldvision.fi

Cazze- ja Synsam-optikot

hallituksen puheenjohtaja
Rolf Fryckman
0400 403 948
rolle@cazze.com

silmälääkäri Nina Hintikka
050 573 7935
nina.hintikka@fimnet.fi