Suomen edistettävä lasten osallistumismahdollisuuksia myös kehitysyhteistyössä

Kaikilla maailman lapsilla on oikeus tulla kuulluksi, muistuttaa Suomen World Vision kansainvälisenä lapsen oikeuksien päivänä 20.11.

YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää 20 vuotta. Sopimuksen mukaan kaikille maailman lapsille tulee taata hyvä ja turvallinen elämä, johon kuuluu myös oikeus omaan mielipiteeseen.

– Suomi on hallitusohjelmassaan sitoutunut edistämään lasten ja nuorten osallistumismahdollisuuksia kansallisesti. Sama periaate tulee ulottaa koskemaan myös Suomen toteuttamaa kehityspolitiikkaa ja -yhteistyötä, painottaa Suomen World Visionin yhteiskuntasuhteiden päällikkö Sami Lahdensuo.

Yli 100 maassa toimivan World Visionin työn tavoitteena on luoda lapsille tilaisuuksia osallistua ja vaikuttaa omaa elämää koskevaan päätöksentekoon.

– Kun lapsi huomaa, että häntä kuunnellaan, usko omiin kykyihin kasvaa. Samalla se on merkki siitä, että oma asema on tunnustettu perheessä ja kyläyhteisössä, Lahdensuo sanoo.

Suomen World Visionin kohdemaissa Aasiassa, Afrikassa sekä Latinalaisessa Amerikassa lapset oppivat lapsen oikeuksista muun muassa omissa kerhoissa ja lapsiparlamenteissa. Yhdessä mietitään, mitä omat oikeudet ovat ja miten niitä voi tarvittaessa puolustaa perheessä ja yhteisöissä.

– Haluan opiskella lakia ja tehdä työtä tasa-arvon edistämiseksi. Kaikilla tulisi olla samat oikeudet ja mahdollisuudet. Tällä hetkellä näin ei vielä ole, kertoo Perun pääkaupungissa Limassa asuva Cyntia, 15.


Lue lisää lasten ja nuorten toiveista ja tavoitteista


Lisätietoja:

Sami Lahdensuo
yhteiskuntasuhteiden päällikkö
sami.lahdensuo@worldvision.fi
09 6818 3013