Suomen World Vision lähettää 390 000 euroa jälleenrakennukseen Peruun

Suomen World Vision ryhtyy rakentamaan ja korjaamaan maanjäristyksen tuhoamaa koulukeskusta Ican alueella Piscossa, Perussa. Perun World Vision on pyytänyt mittavaa 390 000 euron tukea lähes maan tasalle romahtaneen koulun rakentamiseen.

Perun World Vision oli ensimmäisten järistysalueelle saapuneiden avustusjärjestöjen joukossa. World Vision käynnisti vuorokauden sisällä veden, lääkkeiden, huopien ja muun ensiavun toimittamisen ihmisille ja suunnittelee laajamittaista jälleenrakennustyötä infrastruktuurin korjaamiseksi.


Suomalaisten jälleenrakennuskohde on koulukeskus, jonka tilat opetusmateriaaleineen tuhoutuivat maanjäristyksessä 80-prosenttisesti. Koulukeskuksen 1000 esi-, ala- ja yläasteen oppilasta eivät voi monen muun koululaisen tavoin jatkaa opintojaan maanjäristyksen jälkeen. Jälleenrakennus käynnistetään välittömästi ja työ kestää arviolta neljä kuukautta.

Hankkeesta vastaava Perun World Vision on Suomen World Visionin pitkäaikainen yhteistyökumppani. Kehitysyhteistyöhankkeita toteutetaan Cuscon, Ayacuchon ja Liman alueella. Suomalaiset kummit tukevat Perun hankkeissa yhteensä 3300 kummilasta.

Koulukeskuksen kunnostus rahoitetaan ulkoministeriön ja suomalaisten lahjoittajien tuella.

Taustaa
Keskiviikkoiltana 15. elokuuta voimakas maanjäristys ravisteli Perua. Pahiten kärsineellä alueella Icassa 500 ihmistä kuoli, lähes tuhat loukkaantui ja 90 prosenttia alueen miljoonan ihmisen väestöstä kärsi aineellisia vahinkoja. Ihmiset ovat menettäneet osittain tai kokonaan kotinsa ja koulut, terveyspisteet ja tiestö ovat kärsineet.

Lahjoita!
Voit auttaa Perun jälleenrakennuksessa tekemällä lahjoituksen. Lahjoittaa voit viitenumerolla 3913 jollekin seuraavista tileistä:

Nordea: 174530-28185
Sampo: 800016-71276724
Helsingin OP: 578038-236019
Nooa Säästöpankki: 440520-264944

Lisätietoja
Suomen World Vision
Anne Pönni, ohjelmajohtaja
Puh. 050 366 1707

Lue tarkempi hankekuvaus
Katso Perun World Visionin kuvasarja
   (tarvitset Flash Playerin, jonka voit ladata tästä linkistä)