Annette Gothónista Suomen World Visionin uusi toiminnanjohtaja

22.6.2021

Kehitysyhteistyöjärjestö Suomen World Visionin uudeksi toiminnanjohtajaksi on nimitetty Annette Gothóni. Hän on toiminut aiemmin Suomen World Visionin ohjelmajohtajana.

Annette Gothóni
Annette Gothóni

Annette Gothónilla on vankka kokemus kansainvälisestä kehitysyhteistyöstä. Hän on toiminut erityisesti lapsen oikeuksien ja tasa-arvon edistämiseksi haastavissa konteksteissa. Gothóni on suorittanut kansainvälisen Advanced Master of Child Rights -tutkinnon.

Gothóni on tehnyt työuransa Suomen World Visionissa, missä hän aloitti hankekoordinaattorina vuonna 2003. Hän on työskennellyt järjestössä erilaisissa kehitysyhteistyön ja vaikuttamistyön tehtävissä. Ohjelmajohtajana ja johtoryhmän jäsenenä Gothóni on toiminut vuodesta 2015.

- Suomen World Vision tekee vaikuttavaa ja tuloksellista työtä lasten oikeuksien ja elinolojen parantamiseksi. Tukea ja yhteistyötä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan, sillä koronapandemia murentaa todella laajasti lapsen oikeuksia eri puolilla maailmaa.

Uusi toiminnanjohtaja nostaa yhdeksi tehtäväkseen keskustelun herättämisen nykypäivän kehitysyhteistyöstä.