Vesi paremman elämän alkulähteenä

Suomalaiset ovat tukeneet World Visionin kautta Intian maaseudun väestön oloja Hoshangabadissa Madhya Pradeshin osavaltiossa vuodesta 2006. Hoshangabadissa parannetaan muun muassa vesihuoltoa, juomaveden laatua sekä hygieniaa ja sanitaatiota – tärkeitä keinoja lasten ja aikuisten terveyden edistämisessä.

Tyypillinen hoshangabadilaisen vedenkulutus on noin 37 litraa asukasta kohden vuorokaudessa. Suomalainen kuluttaa vettä yli nelinkertaisesti: keskimäärin 155 litraa vuorokaudessa, josta lämmintä vettä noin 40 - 50 litraa. Pelkästään vessasta vedetään päivittäin alas noin 40 litraa puhdasta juomavettä – enemmän siis kuin hoshangabadilainen koko päivässä.

Saatavuuden merkitys

Vuonna 2009 Hoshangabadissa tehtiin World Visionin toimesta tutkimus siitä, kuinka paljon keskimäärin puhtaan talousveden saanti vaatii aikaa kotitalouksilta. Otanta kattoi 900 kotitaloutta aluekehitysohjelman kohderyhmän 4865 taloudesta.

– Vedenkulutuksen tavoitetasoa ei ole Intian maaseudun asukkaille todennäköisesti laskettu, mutta World Vision pitää epävirallisena tavoitteenaan sitä, että kylien köyhimmilläkin ihmisillä olisi mahdollisuus saada ainakin 15 litraa per asukas puhdasta talousvettä alle 30 minuutin kantomatkan päässä kotoa, ohjelmakoordinaattori Juha Valta Suomen World Visionista kertoo.

Hoshangabadissa vain noin 12 % väestöstä pääsee tähän tavoitteeseen.

– Yksi tärkeimmistä tavoitteista onkin varmistaa, että yhä useampi kyläläinen saisi riittävästi puhdasta vettä kotiinsa. Puhtaan talousveden saatavuuden kehittäminen on halvimpia tapoja välttää esimerkiksi yleisimpiä terveysriskejä tai vähentää lapsikuolleisuutta. Samalla maanviljelys tehostuu ja luo maaseudulle paremman toimeentulon edellytyksiä.

Talousvedenhaku on perinteisesti naisten ja lasten työtä. Kun vettä ei enää tarvitse kantaa pitkiä matkoja, aikaa jää perheelle, leikkiin ja koulutehtävien tekemiseen.

Vesi paremman toimeentulon edellytyksenä

Hoshangabadin kylissä asuvat maanviljelijät käyttävät toki kotitalouden tarpeiden lisäksi vettä myös maanviljelykseen. Keskimääräinen vedenkulutus kasteluun on 65 litraa yhtä kotitaloutta kohden päivässä. Tämä vesimäärä ei kuitenkaan vielä takaa kyläläisille maanviljelyksen osalta omavaraisuutta. Vuoden 2009 sadekausi ei riittänyt viljasadon kypsymiseen, joten monin paikoin Intiaa kärsitään nyt ruokapulasta. Hoshangabadissa vältyttiin kuitenkin pahimmalta tuholta valtion ”ruokaa työtä vastaan” -työllistämiskampanjan ansiosta.

– Tämä yhteistyö on turvannut monen kuivuudesta kärsivän pienviljelijän perheen ruokahuollon viime vuonna. World Vision ja Intian hallitus pyrkivät mahdollisuuksien mukaan toteuttamaan kylien rakennushankkeita: kyläläisille tarjotaan esimerkiksi päivätyötä rakennustyömailla. Yhden päivän työllä voi työntekijä varmistaa perheelleen lähes kuukauden riisiannoksen.

Monesti ihmiset eivät heti löydä ongelmien todellisia syitä ja alkulähteitä. Tarvitaan malttia ja laajapohjaista yhteistyötä sekä kyläläisten kuulemista, jotta tuen kohteet valitaan mahdollisimman hyvin. Hoshangabadissa pureudutaan seuraavien vuosien aikana vesihuollon monipuoliseen parantamiseen.

– Tavoitteenamme on parantaa sadeveden talteenottoa, kunnostaa ja rakentaa kasteluverkostoa, uudistaa viemäröintiä ja kouluttaa kyläläisiä sekä kansalaisjärjestöjen työntekijöitä vesihuollon turvaamisen eri tekijöistä, Valta selventää.

lisätietoja:
Juha Valta
ohjelmakoordinaattori
Suomen World Vision
puh. 096 818 3027
juha.valta@worldvision.fi

 


Tiesitkö?

  • Suomalaisen keskimääräinen vesihuoltomaksu 22 euroa henkilöltä kuukaudessa vastaa intialaisen maanviljelijän puolen kuukauden palkkaa.
  • Intiassa maaseudulla keskimääräinen vedenkulutus on 37 litraa per henkilö – suomalaisen puolestaan 155 litraa.
  • Vuorokaudessa suomalainen vetää vessasta alas enemmän vettä kuin maaseudulla asuva intialainen käyttää koko päivässä.