World Visionin apu tavoittamassa 2,5 miljoonaa Afrikan sarvessa

World Visionin hätäapu laajenee Afrikan sarvessa: toteutuneiden ja jo suunniteltujen toimenpiteiden arvioidaan saavuttavan noin 2,5 miljoonaa ihmistä Etiopiassa, Keniassa, Somaliassa ja Tansaniassa.

Järjestö on toimittanut rekkalasteittain puhdasta vettä kouluille, terveysasemille ja kyläkeskuksiin. Ruokaa ja ravintolisiä on jaettu kymmenilletuhansille aliravituille, erityisesti lapsille.

Tilanne Afrikan sarvessa on kuitenkin pahenemassa ja apua tarvitaan kipeästi lisää. Jo yli kaksi miljoonaa lasta kärsii akuutista aliravitsemuksesta.

Yksinomaan Somaliassa 750 000 ihmistä uhkaa välitön nälkäkuolema. Sadattuhannet ovat lähteneet kotiseuduiltaan etsimään ruokaa ja puhdasta vettä.

─ Tilanne on erityisen kohtalokas pienille lapsille. Nälkä, jano ja pakolaisuus lisäävät kaikkien riskiä sairastua tarttuviin tauteihin. Alle 5-vuotiaiden lasten kuolemantapaukset ovat myös tällä hetkellä nousussa, kertoo Afrikan aluepäällikkö Tomi Järvinen.

World Vision on perustanut väliaikaisia terveysasemia eri puolille kuivuudesta kärsiviä seutuja. Esimerkiksi Etiopiassa sijaitsevalla Dollo Adon pakolaisleirillä järjestö on tuottanut terveyspalveluja 15 000:lle alle 5-vuotiaalle lapselle sekä imettävälle ja raskaana olevalle äidille.

World Vision on auttanut kuivuudesta kärsivällä Afrikan sarven alueella viime maaliskuusta asti. Suomen World Visionin kautta lahjoitettu katastrofiapu kohdennetaan Itä-Afrikan World Visionin aluetoimistojen kautta.
 

Lisätietoja:
Tomi Järvinen
Afrikan aluepäällikkö ja humanitaarisen työn vastaava
Suomen World Vision
puh. 044 267 8797
tomi.jarvinen@worldvision.fi

Materilaali- ja haastattelupyynnöt:
Unna Lehtipuu
viestintäjohtaja
Suomen World Vision
puh. 096 818 3041
unna.lehtipuu@worldvision.fi