World Visionin tuore raportti: ”Väkivallan uhka kasvaa Libanonissa Syyrian pakolaiskonfliktin takia”

   Syyrialaispakolaisten suuri määrä Libanonissa uhkaa nyt purkautua väkivaltaisuuksina,  varoittaa tänään julkaistava kehitysyhteistyöjärjestö World Visionin raportti. Libanoniin on saapunut jo yli puoli miljoonaa syyrialaispakolaista, joista yli puolet lapsia, ja lisää tulee koko ajan. Useissa  libanonilaiskaupungeissa väkimäärä on tuplaantunut vuoden sisällä.

- Libanonilaiset yhteisöt ovat osoittaneet suurta vieraanvaraisuutta pakolaisille, ja moni paikallinen on majoittanut heitä koteihinsa.  Jännitteet libanonilaisten ja Syyriasta paenneiden pakolaisten välillä ovat nyt kiristyneet, kun peruspalveluista alkaa olla pulaa. Moni pelkää tilanteen leimahtavan väkivaltaiseksi, kertoo Anita Delhaas-van Dijk, World Visionin Libanonin-toimiston johtaja.

Kriisi murentaa myös paikallista taloutta Libanonissa.  Pakolaiset tekevät töitä polkuhinnoin, mikä laskee palkkatasoa ja vie työpaikkoja paikallisilta. Kovan kysynnän takia  asuntojen vuokrahinnat ovat sen sijaan nousseet rajusti, pahimmillaan nelinkertaisiksi. Myös sähkönjakelussa on ongelmia.

Pakolaisten ja heitä vastaanottavien perheiden haastatteluihin perustuvan raportin mukaan koululuokkien koot ovat jopa kaksinkertaistuneet,  kun pakolaislapsia on sijoitettu kouluihin.  Myös terveydenhoito on äärirajoilla, koska monet terveyskeskukset joutuvat ottamaan vastaan jopa puolta aiempaa enemmän potilaita. Monet lapset kertovat pelkäävänsä tulevaisuutensa takia.

World Visionin raportti vaatii ohjaamaan kansainvälistä apua siten, että jännitteet lievenevät ja pakolaisten lisäksi tuetaan myös heitä vastaanottavia perheitä ja yhteisöjä. Erityisesti lasten tarpeet on asetettava etusijalle.

World Vision raportti kritisoi sitä, että kansainvälinen yhteisö on vastannut Syyrian kriisiin auttamalla pakolaisia, mutta unohtamalla pakolaisia vastaanottaneet valtiot.  Syyrian kriisin rauhanomainen ratkaisu edellyttää myös Libanonin ja muiden naapurimaiden auttamista. Ne eivät selviä yksin Syyrian kriisin seurauksista.

- Kun Syyrian konflikti syvenee, kriisi uhkaa horjuttaa koko aluetta, sanoo Delhaas-van Dijk.

LISÄTIETOJA SEKÄ MATERIAALI- ja HAASTATTELUPYYNNÖT:

Ohjelmajohtaja (vt.)  Miikka Niskanen, miikka.niskanen@worldvision.fi, puh. 043-2113187,  Suomen World Vision

Viestintäjohtaja Unna Lehtipuu, unna.lehtipuu@worldvision.fi, puh. 043-2113175, Suomen World Vision.

Suomen World Vision on lasten elinoloja ja oikeuksia edistävä kristillishumanitaarinen kehitysyhteistyöjärjestö ja itsenäinen osa maailman suurinta kummilapsijärjestöä World Visionia. Kansainvälisesti World Visionin avun piirissä on 100 miljoonaa ihmistä. World Vision on toiminut Libanonissa vuodesta 1975.