
Hanke palaaville pakolaisille, Burundi
Tukea pakolaisten turvalliseen kotiinpaluuseen Burundissa
Burundissa on meneillään Tansaniaan, Kongoon, Ruandaan, Ugandaan ja Sambian aiemmin muuttaneiden pakolaisten kotiinpaluu. He saapuvat ensin eri puolilla Burundia sijaitseviin kauttakulkukeskuksiin, joista he sitten siirtyvät asumaan vanhoille kotiseuduilleen.
Vuoden mittaisessa hankkeessa tuemme turvallista kotiinpaluuta. Parannamme puhtaan veden ja käymälöiden saatavuutta kuudessa keskuksessa sekä yhteisöissä. Huolehdimme siitä, että kotiinpaluu on turvallinen esimerkiksi ilman huoltajia palaaville lapsille. Erityishuomio on vammaisissa ihmisissä, joiden turvallista paluuta tuemme muun muassa vähentämällä syrjintää.
Noin 70 000 kotiin palaavaa pakolaista kuudessa kauttakulkukeskuksessa osallistuu hankkeeseen. World Vision toteuttaa sen yhdessä YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n kanssa.