Somalilainen tyttö leikkii liukumäellä.

Lastensuojeluhanke Luuqissa, Somaliassa

Puoli vuotta kestävässä hankkeessa kehitetään alueen lastensuojelupalveluita. Hankkeesta hyötyy 4 900 lasta ja nuorta, ml. vammaisia lapsia ja nuoria sekä entisiä lapsisotilaita.


Lastensuojelulla hyvinvointia lapsille


Lastensuojelun tilanne on tällä Jubalandissa eteläisessä Somaliassa sijaitsevalla alueella hyvin heikko. Hankkeessa pyritään erityisesti vahvistamaan kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevien lasten ja nuorten, ml. vammaisten tilannetta.


Tärkeää on ottaa koko yhteisö mukaan työhön ja tarjota tukea niin vanhemmille kuin lapsille ja nuorille. Jo olemassa olevia lastensuojelumekanismeja pyritään kehittämään ja tiedottamaan niistä yhteisöjä, jotta apua osattaisiin hakea. Alueen vammaisten lasten ja nuorten ja heidän perheidensä tilanne on erityisen vaikea, johon pyritään tarjoamaan tukea kotikäynneillä.

Hankkeen päärahoittaja on Somalia Humanitarian Fund.