close

This option is currently not available

Close close
Nuoria naisia istuvat rivissä kuuntelemassa puhujaa. Yksi nainen pitää taaperonsa sylissään.

Nuorisotyöllisyyshanke

Buliza, Ruanda

Bulizan nuorisotyöllisyyshanke sijaitsee Pohjois-Ruandassa, Rulindon piirikunnan Kinihiran, Tumban, Bushokin and Mbogon alueilla, jossa asuu noin 17 000 ihmistä. Alueen asukkaista suurin osa on maanviljelijöitä, ja lähes puolet heistä elää kansallisen köyhyysrajan alapuolella.

Hankkeen ensimmäinen vaihe ajoittui vuosille 2018-2021. 2022 alkoi hankkeen toinen nelivuotiskausi, johon osallistuu noin 4 000 kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevaa nuorta. Toiseen vaiheeseen osallistuvien nuorten tunnistamisessa on käytetty paikallisten asukkaiden, johtajien ja seurakuntien apua.

Tukea työllistymiseen

Noin kolmasosa alueen asukkaista on nuoria. Opetuksen taso kouluissa on heikko, ja nuorista moni on jättänyt peruskoulun kesken.

Hankkeen kohderyhmänä ovat yhteisön haavoittuvimmassa asemassa olevat 15–30 -vuotiaat nuoret, kuten koulunsa keskeyttäneet, teiniäidit, orvot ja vammaiset nuoret. Erityisesti huomioidaan myös nuorten naisten työllisyyden tukeminen. Nuoret saa hankkeen kautta tukea työllistymiseensä ammattikoulutuksesta, yrittäjyyskasvatuksesta sekä elämäntaito-opetuksesta.

Vammaisten nuorten tukeminen

Hankkeessa opetetaan vammaisille nuorille käsityötaitoja sekä tarjotaan valmennusta ja psykososiaalista tukea. Lisäksi tyttöjen ja vammaisten nuorten omiin taitoihin perustuvaa yrittäjyyttä tuetaan pienlainojen avulla.

Lisäksi hankkeen avulla tuetaan viranomaisten pyrkimyksiä luoda nuorille turvallinen elinympäristö esimerkiksi päihteiden vastaisen työn ja lastensuojelutyön kautta.

Pääyhteistyökumppani hankkeessa on Ruandan World Vision, joka vastaa ohjelman toteutuksesta.

Paola Suhonen
Heistä monille tämä koulu on ollut ainoa toivon pilkahdus koko elämässä. Koulutus on antanut mahdollisuuden rakentaa oma elämä ja tulevaisuus.

Paola Suhonen

Vaatesuunnittelija, taiteilija, yrittäjä