Suomen World Vision ry:n hallitus


Suomen World Vision on rekisteröity yhdistys, jonka toimintaa ohjaa ja valvoo suomalainen hallitus. Hallituksen jäsenet valitaan vuosittain yhdistyksen kevätkokouksessa.

Hallituksen jäsenet

Jukka Leppilampi (pj) on gospel-artisti, muusikko, säveltäjä ja luennoitsija. Leppilammen pitkään uraan mahtuu muun muassa toistakymmentä levytystä, sävellystuotantoa TV- ja dokumenttifilmeihin, äänirunoutta ja esiintymisiä ympäri maailmaa. Leppilampi on visionääri, jonka kristillinen elämänkatsomus yhdessä hänen kansainvälisen ja kotimaisen verkostonsa kanssa on tuonut lisäarvoa erityisesti World Visionin identiteettityössä.

Timo Keskitalo (vpj.) on teologi ja toimii pastorina Helsingin kansainvälisessä seurakunnassa. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa Lontoossa aasialaisten siirtolaisten parissa. Työn kautta Keskitalolle on kehittynyt kulttuurien, uskontojen ja tunnustuskuntien välisen yhteistyön vahva asiantuntemus.

Antti Väisänen on Matila Röhr Nordisk Oy:n TV-toimialajohtaja. Hänellä on laaja-alainen kokemus kansallisesta ja kansainvälisestä televisio- ja medialiiketoiminnasta. Hän on toiminut muun muassa tuottajana ja tuotannonjohtajana sadoissa produktioissa. Väisänen on työskennellyt myös johtotehtävissä ja vastuullisissa hallintotehtävissä niin koti- ja kuin ulkomaisissa media-alan yhtiöissä.

FT Atte Korhola on paleolimnologi ja Helsingin yliopiston ympäristömuutoksen professori. Hänen erityisosaamistaan ovat luontaiset ja ihmisen aiheuttamat ympäristömuutokset, erityisesti pitkän aikavälin ilmastonmuutos. Korhola on johtanut ympäristömuutoksen tutkimusyksikköä (ECRU) vuodesta 1999 lähtien. Hän on myös hydrobiologian dosentti.

Tiina Antturi on Digita Oy:n myyntijohtaja. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus myyntialalta ja 17 vuoden kokemus johtotehtävistä. Antturi on työskennellyt muun muassa henkilöstöjohtajana Trainer's Housessa, myyntijohtajana ja aluemyyntijohtajana Oraclella Suomessa ja Irlannissa. Antturi on toiminut kansainvälisissä tehtävissä myös USA:ssa.

LT Katinka Tuisku on psykiatrian erikoislääkäri ja kuvataideterapeutti. Lisäksi hän on kirjoittanut ja kuvittanut lastenkirjoja. Hänen taidettaan on ollut esillä sekä omissa että yhteistaidenäyttelyissä. Tuisku on palkittu Suomen Työterveyslääkäriyhdistyksen myöntämällä Vuoden terveysteko 2011 -palkinnolla. Hän on uransa aikana kirjoittanut lukuisan määrän tieteellisiä artikkeleita muun muassa erilaisiin lääketieteen julkaisuihin.

KTT Reijo Luostarinen on kansainvälisen liiketoiminnan emeritusprofessori. Hän on toiminut alansa asiantuntijana useissa YK:n organisaatioissa. Hän on ollut vierailevana professorina tai luennoitsijana 23 eri maassa. Luostarinen on akateemisen uransa aikana toiminut kansainvälisen liiketoiminnan konsulttina mm. julkisella sektorilla, elinkeinoelämän organisaatioissa ja yli sadassa suomalaisessa yrityksessä.

Leena Kontula on eläkkeellä oleva poliisi, rikostutkija, huumevalistaja ja kouluttaja, joka on kohdannut lasten ja naisten hädän maailman kriisialueilla. Hän on ollut rakentamassa rauhaa Kosovossa, Sri Lankassa ja Sudanin Darfurissa. Hän on toiminut väkivaltarikostutkijana, perheväkivaltakoordinaattorina, tulitaukotarkkailijana sekä ihmisoikeus- ja tasa-arvokouluttajana. Kontula on edelleen valmiina lähtemään maailmalle puolustamaan lasten ja naisten oikeuksia.

KT Pirjo Ståhle on tutkimusprofessori Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa Helsingissä. Ståhle on kirjoittanut lukuisia julkaisuja organisaation innovatiivisesta johtamisesta ja tietointensiivisestä taloudesta. Hän on johtanut ja arvioinut yli kahdenkymmenen vuoden ajan useita kehityshankkeita yritysten, akateemisen maailman ja yhteiskunnan leikkauspisteissä sekä kotimaassa että ulkomailla.

KTM Esa Ahonen toimii Aalto-yliopiston taloussuunnittelujohtajana. Aiemmin hän on työskennellyt useita vuosia muun muassa Helsingin kauppakorkeakoulussa, Suomen Lähetysseuran palveluksessa Nepalissa sekä Kehitysyhteistyön palvelukeskus KEPA ry:ssä. Lisäksi hän on toiminut konsulttina ulkoministeriön rahoittamissa kehitysyhteistyöhankkeissa Nicaraguassa ja Nepalissa.

MMT, Ph.D. Kari Keipi on Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan dosentti, joka on tehnyt pitkän uran Latinalaisen Amerikan kehityspankissa Washington D.C:ssä. Hän on työskennellyt ympäristöhankkeissa sekä luonnonkatastrofien ennaltaehkäisytyössä 20 maassa Meksikosta Argentiinaan. Lasten ja perheiden hätä on tullut Keipille tutuksi myös kristillisessä maahanmuuttajatyössä kahdella mantereella.

Näin autat Kummi-info Katastrofiapu     

Asiakaspalvelu vastaa kysymyksiisi

arkisin klo 8.30 - 16
torstaisin klo 8.30 - 18
puhelin 096 818 300
asiakaspalvelu@worldvision.fi

lahjoitustili: 800013-1821725
Iban FI4580001301821725

Suomen World Vision

Suomen World Vision on vuonna 1983 perustettu kristillishumanitaarinen kehitysyhteistyöjärjestö ja osa kansainvälistä World Vision -verkostoa. Jo kymmenet tuhannet suomalaiset ovat kanssamme parantamassa lasten elinoloja, edistämässä oikeudenmukaisuutta ja tuomassa toivoa sinne, missä on äärimmäistä köyhyyttä.

Katsotuimmat sisällöt