Siirry sisältöön

Ryhdy kummiksi

Kummina sijoitat lapsen tulevaisuuteen

Kummina aloitat pysyvän muutoksen parempaan. Kun sijoitat pitkäjänteisesti yhteen lapseen, sijoitat näkyvään muutokseen koko yhteisössä – vain eurolla päivässä.

Malawilainen tyttö seisoo kädet puuskassa ja hymyilee itsevarmasti kameralle.
Malawilainen tyttö seisoo kädet puuskassa ja hymyilee itsevarmasti kameralle.

Mahdollisuus hyvään elämään on jokaisen lapsen oikeus. Kummiohjelmiemme ansiosta apu tavoittaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lasten lisäksi myös heidän perheensä ja yhteisönsä.

Kambodzalainen koulutyttö hymyilemässä luokkahuoneessa.

Näin kummius toimii

Saat viestejä, kuvia ja videoita, joiden avulla voit seurata kummilapsesi elämää ja avun perillemenoa.

Seuraamme säännöllisesti kummilapsesi hyvinvointia: esimerkiksi sitä, että hän käy koulua ja saa tarvittavat rokotukset. Sinun sijoituksesi ja mahdollinen yhteydenpitosi kertovat lapselle, että hän on tärkeä ja toivot hänelle hyvää.

Vihreään koulupukuun pukeutunut keinalainen tyttö seisoo selkää kameraa päin ja katsoo narulla roikkuvia kummien kuvia, joista hän tulee valitsemaan itselleen oman kummin.

Muut tavat ryhtyä kummiksi

Anna lapsen valita: Halutessasi voit ryhtyä kummiksi niin, että lapsi saa itse valita sinut kummikseen.

Voit myös ryhtyä kummiksi pakolaisleirin lapselle. Ruandassa sijaitsevan Mugombwan leirin lasten kummiksi voi ryhtyä vain ottamalla suoraan yhteyttä asiakaspalveluumme (asiakaspalvelu@worldvision.fi).

Yrityskummius: Oletko yrityksen edustaja? Tutustu yrityskummiuteen.

Kulurakenne

Varoista 75 % käytetään avustustyöhön ja lasten oikeuksien parantamiseen. 20 % varoista käyttämme viestintään ja varainhankintaan ja 5 % käytämme yleishallintoon.

Suomen World Vision on voittoa tavoittelematon yhdistys, joten kaikki kasvun myötä saadut varat ohjataan avustuskohteisiin tai investoidaan seuraavien vuosien avustusbudjetin kasvattamiseen.

Mihin kummitukesi käytetään?

Kummina sijoitat kummilapsen hyvinvointiin ja samalla hänen kotiseutunsa tulevaisuuteen. Varmistat koulunkäynnin, terveydenhuollon ja ravinnon kummilapselle ja hänen yhteisölleen. Tukesi avulla poistamme köyhyyden juurisyitä lasten elämästä pysyvästi.

Lahjoituksesi käytetään kummilapsesi koko kotiseudun hyväksi, jotta kaikki alueen lapset ja perheet saavat tasapuolisesti apua.

Lue myös usein kysyttyjä kysymyksiä kummiudesta.

Avustamme koulujen kunnostuksessa. Koulutamme opettajille tehokkaampia opetusmenetelmiä. Kannustamme vanhempia kouluttamaan lapsiaan ja kampanjoimme erityisesti tyttöjen koulutuksen puolesta. Rakennamme esteettömiä vessoja ja parannamme koulujen vesihuoltoa, mikä edistää etenkin tyttöjen säännöllistä koulunkäyntiä.

Ugandalainen tyttö koulussa.

Autamme perheitä tuottamaan enemmän ja monipuolisempaa ruokaa. Tarjoamme viljelykoulutusta ja edistämme ekologista viljelyä. Ohjaamme aliravitut lapset hoitoon ja tuemme toipumista. Järjestämme ravitsemus- ja terveyskoulutuksia.

Työskentelemme erilaisia väkivallan muotoja vastaan. Näitä ovat esimerkiksi lapsityö, lasten kokema hyväksikäyttö sekä haitalliset perinteet, kuten sukuelinten silpominen ja lapsiavioliitot. Vahvistamme alueen lastensuojelumekanismeja ja tiedotamme asukkaille, mistä saa apua ongelmien ja rikosten selvittämiseksi. Opetamme vanhempia kasvattamaan lapsiaan ilman kuritusta.

Sambialainen äiti pitää taaperoaan ja hymyilee leveästi hänelle. Taapero katsoo iloisesti kameraan.

Koulutamme terveysvapaaehtoisia, jotka opastavat miten sairauksia voi ehkäistä ja hoitaa. Ohjaamme ihmisiä terveystarkastuksiin ja rokotettavaksi. Järjestämme terveyskoulutuksia. Rohkaisemme odottavia äitejä käymään raskaudenajan seurannassa ja neuvomme synnyttämään kodin sijasta klinikalla. Kannustamme tähän muun muassa jakamalla synnytys- ja äitiyspakkauksia.

Pieni malawilainen taapero katsoo kameraan. Terveystyöntekijä on mittaamassa hänen kädenympärystään, joka näyttää hyvältä.

Autamme ihmisiä saamaan käyttöönsä puhdasta vettä: rakennamme ja kunnostamme vesipisteitä ja vesijärjestelmiä ja koulutamme vesiosuuskuntia huolehtimaan niistä. Rakennamme asianmukaisia käymälöitä. Koulutamme lapsia ja aikuisia hyvästä hygieniasta. Vesi mahdollistaa myös yrittäjyyden sekä kotipuutarhojen ja karjanpidon.

Ghanalainen koulutyttö pesee kädet ja hymyilee kameralle.

Kehitämme maataloutta ja järjestämme ammattikursseja sekä yrittäjäkoulutusta. Tuemme erityisesti nuorten yrittäjyyttä ja ammattikoulutusta. Autamme ihmisiä perustamaan osuuskuntia, kyläpankkeja ja säästöryhmiä, jotka myöntävät pienluottoja yritystoiminnan käynnistämiseen tai laajentamiseen.

Käsiä pitämässä ruandan frangeja.

Työskentelemme yhdessä yhteisöjen kanssa. He itse muuttavat tulevaisuutensa suunnan, ja lahjoittajiemme tuella me mahdollistamme siihen työkalut. Kun köyhyyden juurisyyt alueella on ratkottu, loppuu meidän työmme ja yhteisö pystyy ylläpitämään saavutettua kehitystä itsenäisesti.

Kaksi kongolaista äitiä nauravat yhdessä, terveysasemalla, taaperot sylissään.

Kun autat yhtä lasta, myös neljä muuta lasta hyötyy tuestasi

Videosisältö
Elementti ohitettu

Kummien kokemuksia

Millaisia kokemuksia kummius on antanut? Miksi ryhtyä kummiksi? Kummimme kertovat.

Miksi ryhtyä kummiksi World Visionin kautta?

World Vision Malawin työntekijö tanssimassa lasten kanssa.

70 vuoden kokemus

Työskentelemme yhdessä yhteisöjen kanssa.

Noin 99 % työntekijöistämme työskentelee omalla kotiseudullaan, joten he tuntevat kulttuurin, kielet ja paikalliset lapset ja aikuiset, joiden kanssa yhteistyötä tehdään.

Ghanalainen äiti katsoo hymyillen taaksepäin, selällään kantavansa taaperoaan, joka katsoo itsevarmasti kameraan.

Toimimme lähes 100 maassa

Olemme maailman suurin kummilapsijärjestö.

World Visionin kansainvälisen verkoston kautta 3,2 miljoonalla lapsella ympäri maailmaa on oma kummi. Vuonna 2022 kaikkiaan yli 16 miljoonaa lasta hyötyi kummien tuesta.

Kuusi indonesialaista tyttöä kävelevät nauraen kohti kameraa, kädet ilmassa, katsomassa toisiaan.

200 miljoonaa lasta on saanut apua

Olemme auttaneet yli 200 miljoonaa haavoittuvassa asemassa olevaa lasta puuttumalla köyhyyden juurisyihin.