Siirry sisältöön
Kategoriat ArtikkeliKirjoitettu

6 hyvää syytä ryhtyä kummiksi

Tyttö hymyilee ja ojentaa kättänsä kameraa kohti, kun ympärillä leijailee saippuakuplia.

Mietitkö kummiksi ryhtymistä? Haluaisitko löytää helpon tavan auttaa ja tehdä hyvää? Kokosimme alle kuusi hyvää syytä ryhtyä kummiksi kehittyvän maan lapselle.

1. Kummius katkaisee köyhyyden kierteen

Kummien tuella mahdollistamme puhtaan veden ja riittävän ravinnon, tuemme uusien toimeentulokeinojen kehittämistä sekä terveydenhuoltopalveluiden parantamista. Kun kyläyhteisö on itse aktiivisesti mukana toteuttamassa muutosta, se on pysyvä.

2. Lapset saavat äänensä kuuluviin

Lapset ovat työmme keskiössä, ja kuuntelemme heidän toiveitaan ja kokemuksiaan kaikessa työssämme. Näin lapset kokevat tulevansa kuulluiksi ja oppivat ilmaisemaan omia mielipiteitään ja puolustamaan omia oikeuksiaan.

3. Näet muutoksen lapsen silmin

Kummina näet mahdollistamasi muutoksen omakohtaisesti kummilapsesi kautta. Saat kummilapseltasi kirjeitä, joissa kuulet hänen kuulumisiaan. Kummien oman portaalin, Plussan, kautta saat uutisia, videoita ja kuvia kummilapsesi ja koko hänen kyläyhteisönsä kehityksestä ja työmme tuloksista.

Kaksi lasta istuvat vierekkäin ja hymyilevät kameralle.

4. Saat uuden ystävän, joka arvostaa tukeasi

Kummiudesta voi syntyä erityinen ystävyys. Kummin tuki antaa lapselle toivoa, itseluottamusta ja esimerkiksi motivaatiota opiskella ahkerasti ja tähdätä pitkälle elämässä.

5. Perheesi oppii uudesta kulttuurista

Kummius voi olla koko perheen yhteinen juttu. Kummiuden avulla myös lapsesi tai lapsenlapsesi oppivat uusista kulttuureista, maista ja kielistä. Kummius avaa ikkunan lasten elämään muualla maailmassa.

6. Kummius on helppo tapa auttaa

Kummius on helppo tapa auttaa ja tehdä hyvää. Me pidämme huolen siitä, että kuukausittaiset lahjoituksesi käytetään niin, että niistä on mahdollisimman suuri hyöty kaikille yhteisön lapsille.

Kummina sijoitat näkyvään muutokseen

Mahdollisuus hyvään elämään on jokaisen lapsen oikeus.
Kun sijoitat pitkäjänteisesti yhteen lapseen,
sijoitat näkyvään muutokseen koko yhteisössä.