Muotisuunnittelija Anni Ruuth uskoo, että kauneus syntyy välittämisestä. Hän tukee tyttöjen ja naisten hyvinvointia ja lahjoittaa maaliskuun myynnistään 5 % World Visionin Mimmirahastolle. Hyväntekeväisyys, vastuullisuus ja vaikeiden asioiden esiin nostaminen ovat kiinteä osa hänen yrittäjyyttään.
Miksi lähdit mukaan nimenomaan tähän yhteistyöhön ja teemaan?
Koen naisten ja tyttöjen hyvinvointiin liittyvät teemat erityisen tärkeinä ja meitä naisia ja tyttöjä koskettavat teemat asioina, joista edelleen puhutaan liian vähän. Äidiksi tultuani, myös kaikki lapsiin liittyvä koskettaa erityisen syvästi ja ajattelen että on meidän aikuisten tehtävä kollektiivisesti välittää ja pitää huolta lapsista puhumalla epäkohdista ääneen ja toimimalla mikä oikein on.
Äitinä, naisena ja suunnittelijana, jolla on olemassa oleva yleisö, koen velvollisuudekseni tuoda näkyväksi lapsiavioliitto-ongelmaa ja jakaa tietoa. Kannustan myös muita yrittäjiä ja yrityksiä hyväntekeväisyyteen. Se vaatii lopulta meiltä niin vähän, mutta sillä voi olla suuri merkitys ja vaikutus lahjoituskohteelle.

Mikä on yrityksesi missio tai keskeistä yrittäjyydessäsi?
Anni Ruuth -muodinbrändin pääviesti on hitaammassa ja tiedostavammassa kuluttamisessa. Puhun kanavissani paljon myös siitä, miten mikään ei voi olla kaunista vain ulkoisesti. Kauneutta on se, että me välitetään ympärillämme olevista ihmisistä, ympäristöstä ja siitä millaiset vaikutukset meidän toiminnallamme on tässä hetkessä ja tulevaisuudessa.
Haluan jakaa tietoa vaatealan vaikutuksista ympäristölle ja ihmisiin. Päivittäisellä tasolla, haluan luoda asiakkaillemme hyvää oloa lempeiden asiakaskohtaamisten myötä ja kohtaamalla asiakkaat kehorauha- ja kehopositiivisuusarvojen näkökulmasta.

Miksi hyvän tekeminen on tärkeä osa yritystoimintaasi?
Muodin ala on pitkään koettu vähän kylmänä ja pinnallisena maailmana, ja omalla toiminnallani haluan rikkoa tuota tabua. Muoti ja pukeutuminen on mielestäni ennen kaikkea itsensä hyväksymistä, ilottelua ja elämästä nauttimista.
Itselleni pukeutuminen on nuoresta asti ollut itseni tutkimista ja sen myötä hyväksymistä ja oman äänen löytämistä. Mielenterveysteemat ovat olleet aina itselleni tärkeitä ja mielenterveyden parissa olenkin päässyt tekemään hyväntekeväisyyttä aikaisemmin brändini kautta.
Anni Ruuth brändi nojaa vahvasti vastuullisuusarvoihin ja näen vastuullisuuden todella kokonaisvaltaisesti. Vastuullisuus on tietysti vastuunkantamista meidän ympäristöstämme, mutta myös vastuunkantamista työntekijöistä ja vastuunkantamista omasta toiminnasta. Millaista esimerkkiä haluan näyttää nuoremmille, jotka vaikka haaveilevat muodinalalla työskentelystä.
Avoimuus on myös vastuullisuutta ja juurikin vastuunkantamista. Avoimuus siitä, millaisia haasteita kohtaan yrittäjänä ja rehellisyyttä siitä miten vaikeaa alalla myös on. Uskon avoimuuteen oikeastaan kaikessa tekemisessäni ja ehkäpä juuri siksi olen hakeutunut myös hyväntekeväisyyden pariin. En pelkää vaikeiden asioiden sanoittamista ja niistä julkisesti puhumista. Asiat eivät muutu, jos kukaan ei uskalla ottaa ensimmäistä askelta.
Sinäkin voit sijoittaa tyttöjen tulevaisuuteen
Lahjoittamalla Mimmirahastoon sijoitat tyttöjen ja naisten oikeuksiin sekä tasa-arvoisempaan maailmaan.