Yli tuhat humanitaarista työntekijää on kuollut viimeisen kolmen vuoden aikana, ja konfliktialueilla yleistyneet droonit vaikeuttavat entisestään avun toimittamista lapsille ja perheille.
Vuonna 2025 kuoli 350 humanitaarista työntekijää, mikä on toiseksi suurin koskaan kirjattu määrä.
Droonit ja muu uusi sotateknologia sulkevat teitä, keskeyttävät avustusoperaatioita ja estävät avustustyöntekijöitä toimittamasta apua perille. Lisäksi hyökkäykset kohdistuvat yhä useammin sairaaloihin, terveydenhuoltoon ja kouluihin.
– Avun on päästävä perille ja siviilejä on suojeltava. Meidän on varmistettava, että avustustyöntekijöitä, sairaaloita ja muuta siviili-infrastruktuuria vastaan tehdyistä hyökkäyksistä joutuu vastuuseen, World Vision Nordicin toiminnanjohtaja Annette Gothóni sanoo.
– Kun avustustyöntekijöitä kohti hyökätään, lapset jäävät ilman ruokaa, lääkkeitä ja muuta elintärkeää hätäapua. Turvallisuusuhat vaikeuttavat avustustyötä ja voivat edesauttaa nälänhädän kehittymistä ja muuta inhimillistä kärsimystä.
Humanitaarisen avun päivänä 19.8.2026 kunnioitetaan avustustyötä tekeviä sekä sen parissa menehtyneitä.



