Näin World Vision auttaa
Meibekin aluekehitysohjelma sijaitsee Länsi-Keniassa 360 kilometrin päässä Nairobista. Toiminta-alueen pinta-ala on lähes 200 neliökilometriä ja alueella asuu noin 34 000 ihmistä. Suoraan kehitysohjelmasta hyötyy 25 000 ihmistä ja epäsuorasti noin 9000 ihmistä.
Ohjelman keskeisiä tavoitteita on puhtaan juomaveden saaminen asukkaitten ulottuville. 42 kilometrin mittainen vesijohtoverkosto on tuonut puhtaan veden yli 12 000 ihmisen ulottuville. Työ jatkuu pienempien jakelulinjojen rakentamisella 21 kilometrin matkalla, jolloin vielä 5000 ihmistä pääsee osalliseksi puhtaasta vedestä.
Lasten koulunkäynnin edellytysten parantamiseksi on kunnostettu vanhempien kanssa luokkahuoneita, ja jo yli 2000 lasta opiskelee kunnostetuissa tiloissa. Ohjelman tuella on valmistunut kaksi asuntolaa lukiolaistytöille.
Hiv-valistusta annetaan seminaareissa ja hankkeen alueelle avatuissa testauspisteissä. Stigma on edelleen merkittävää, vaikka ohjelman edetessä yhä useampi hi-viruksen kantaja on tullut julkisuuteen ja saanut apua. Aidsin takia orvoiksi jääneistä lapsista huolehditaan tukemalla koulutusta ja ruuantuotantoa.
Jo neljänä vuonna Meibekissä on tehty näönhuollon kampanjoita, joissa useat tuhannet ihmiset ovat käyneet näöntarkastuksissa ja saaneet suomalaiset kierrätyslasit. Suomalaiset optikot ovat kustantaneet myös noin viidensadan potilaan kaihileikkauksen.
Lasten osallistumista yhteiseen päätöksentekoon rohkaistaan lasten parlamentin kautta. Lapsilla ja nuorilla on edustajansa kyläkomiteassa ja vesikomiteassa. Veden saaminen lähelle talouksia on vapauttanut lisää aikaa läksyihin ja muihin töihin sekä tuonut uusia ansiomahdollisuuksia mm. vihannestenviljelyn ja maatalouden ja karjanhoidon alalla.
Naisten asemassa näkyy paranemista; jo neljä naista toimii kyläpäällikkönä, ja tyttöjen koulunkäynti on selvästi lisääntynyt. Nuoret ovat saaneet mahdollisuuden suorittaa ammattikoulutuksen kotiseudullaan.
Kenian Meibekin
kummilapsihanketta tukevat:
Info Center Finland Oy
www.infocenter.fi
|
Suomen World Visionilla on Keniassa seitsemän avustuskohdetta. Pääyhteistyökumppani kaikissa on Kenian World Vision. Kaikissa hankkeissa keskitytään erityisesti lasten oikeuksien, aseman ja koulutuksen parantamiseen, hiv- ja aids-tietoisuuden lisäämiseen sekä perheiden ruokaturvan ja toimeentulon parantamiseen. Näiden lisäksi keskeisiä teemoja ovat sukuelinten silpomisen vähentäminen ja vesihuollon parantaminen.
Kenia sijaitsee päiväntasaajalla, Itä-Afrikassa, Intian valtameren rannikolla. Somalian ja Tansanian lisäksi Kenian naapurimaita ovat Uganda, Sudan ja Etiopia.
Keski- ja Länsi-Kenian ylängöt ja suuren hautavajoaman laakso muodostavat Kenian selkärangan. Ylänköjen korkeimmat vuoret ovat Mount Kenya ja Mount Elgon. Kostea rannikko, Länsi-Kenian hedelmällinen Victoriajärven alue ja kuiva pohjoinen muodostavat maan, jossa ilmasto ja pinta-ala on hyvin vaihtelevaa.
Kenia itsenäistyi vuonna 1963. Jännitteitä siirtomaavaltaa vastaan oli nähtävissä jo 1920-luvulla, mutta ne voimistuivat Jomo Kenyattan astuessa yhteisenä johtajana esiin toisen maailmansodan jälkeen. Maan suurimpiin kuuluvan Kikuju-heimon avulla Kenyatta johti vastarintaa, jonka tuloksena oli Kenian itsenäisyys.
Kenian viralliset kielet ovat englanti ja suahili. Lisäksi maassa puhutaan eri heimojen paikallisia kieliä, kuten esimerkiksi kikujua, luthiaa, luoa ja kikambaa. Keniassa on yli 70 heimoa. Kristittyjä on 78%, muslimeja 10% ja heimouskontoihin kuuluvia 10%.
Keniassa noin 60 prosenttia maalla asuvista elää köyhyysrajan alapuolella, ja puolet kenialaisista ansaitsee vähemmän kuin yhden dollarin päivässä. Rikas kymmenesosa on keskittynyt Nairobin ympäristöön, samoin sadattuhannet slummien asukkaat. Köyhimpiä ovat pientaloudet, maattomat ja naisten johtamat kotitaloudet.
- Kuvat & videot
- Kuvia Meibekistä
-
Kuvia Meibekistä
Ruthista on mukavaa piirtää kummilleen. Yli 2 000 meibekiläisellä lapsella on oma kummi Suomessa. Kummius toimii siltana kahden kulttuurin välillä.Copyright: Suomen World Vision -
Kuvia Meibekistä
Esikouluun mennään jo 3-vuotiaina. Luokkahuoneiden seinille ripustetaan lasten ja opettajien yhdessä sementtisäkeille tekemiä opetuskuvia. Peruskoulu aloitetaan 7-vuotiaana ja se kestää 8 vuotta.Copyright: Suomen World Vision -
Kuvia Meibekistä
Puhdas vesi on jo yli 20 000 asukkaan saatavilla 42 kilometrin laajuisen vesijohtoverkoston ansiosta. Vesi tuo terveyttä ja lisäansioita ja lapsille leikkiin ja koulunkäyntiin, kun vettä ei tarvitse kantaa tuntien matkan takaa.Copyright: Suomen World Vision -
Kuvia Meibekistä
Maanviljelys, vihannesten kasvattaminen sekä kotieläinten pitäminen tuovat toimeentulon perheille. Lisääntynyt tieto, kohentuneet siemenet ja viljelymenetelmät ja kastelumahdollisuudet ovat moninkertaistaneet sadot.Copyright: Suomen World Vision -
Kuvia Meibekistä
Meibekissä on säilynyt yhdessä tekemisen perinne. Juhliin ja arjen talkootöihin kokoontuvat kaikki ikäpolvet.Copyright: Suomen World Vision
Vesi, varhaiskasvatus.
Ministeriöt, aluehallinnon virkamiehet, uskonnolliset yhteisöt, kansalaisjärjestöt sekä hyödynsaajat.
Meibekin laakson aluekehityshankkeen asukkaiden lisääntyneet mahdollisuudet pysyvästi parantaa elinolojaan.
- Puhtaan juomaveden saaminen kolmannekselle väestöstä vuoteen 2011 mennessä,
- Lasten koulutulosten parantuminen kansallisissa kokeissa,
- Hivin ja aidsin terveydellisten ja sosioekonomisten vaikutusten lieventäminen,
- Lasten elämänlaadun kohentaminen ohjelma-alueella,
- Kotitalouksien ruokaturvan ja toimeentulon parantaminen.
Hyvä kummi,
tuoreita terveisiä Keniasta Meibekin aluekehitysohjelmasta, joka on ollut käynnissä vuodesta 2004. Nyt alkamassa on toinen viisivuotinen toteutusjakso.
Keskeisiä tavoitteita Meibekissä ovat olleet puhtaan veden saaminen lähelle talouksia, lasten koulunkäynnin kehittäminen sekä hivin ja aidsin vaikutusten lieventäminen.
Meibekin aluekehitysohjelma on täysin suomalaisten tukema. Suomalaisia kummeja on nyt reilut 2000. Yhteistyö eri ministeriöiden, virkamiesten, kansalaisjärjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa sujuu jo hyvin.
Meibekissä poliittinen tilanne on pysynyt vakaana, mutta ilmastonmuutos on koetellut aluetta erityisesti viime vuonna. Sateet olivat vähäisiä ja epävakaita, ja useimmissa perheissä sato jäi muutamaan maissisäkkiin, jotka kuluvat omassa käytössä. Aiemmin ylimääräinen maissi myytiin lisäansion saamiseksi. Siksi meibekiläisten on ollut vaikeaa entisessä määrin osallistua taloudellisesti yhteisiin ponnistuksiin. Silti paljon edistystä on tapahtunut.
Vesijohtoverkostoa rakennettu jo yli 30 kilometriä
Maratonin mittainen vesijohtoverkosto on jo yli 30 kilometriä pitkä ja tuhannet ihmiset saavat puhdasta vettä läheltä kotiaan. Myös monille kouluille on saatu vesipisteet ja uudet vessat. Parannus on merkittävä, sillä aiemmin lapset ja naiset käyttivät päivittäin useita tunteja veden kuljettamiseen.
Lapsille lisääntynyt vapaa-aika merkitsee mahdollisuutta leikkiin ja läksyjen lukemiseen. Naisille vedensaanti mahdollistaa toimeentulon hankkimisen ja lisääntyvää tasa-arvoa.
He ansaitsevat rahaa esimerkiksi myymällä viljelemiään vihanneksia ja osallistuvat yhteisten asioiden hoitoon ja päätösten tekoon. Meibekissä toimii jo kolme naista kyläpäällikkönä.
"Lehmiä ei tarvitse viedä kilometrien päähän joelle juomaan, joten saamme enemmän maitoa, koska eläimet eivät rasitu matkasta", kertoo maanviljelijä Joseph Andamy.
Koulumaksujen hoitaminen kuuluu Keniassa äidin tehtäviin. Leah Andamy voi maksaa kasvimaan tuloilla seitsemän lapsen koulumaksut.
"Lapsistani vanhimmat, kolme lukion päättänyttä nuorta, pääsevät nyt opiskelemaan kunnon ammatin", Leah iloitsee.
Meibekissä nähdään nyt!
Kolmena vuonna peräkkäin suomalaiset optikot ovat tehneet viikon ajan näöntarkastuksia eri puolilla Meibekin pitäjää ja jakaneet Suomesta kerättyjä käytettyjä silmälaseja. Lisäksi kenialaiset lääkärit ovat tehneet paikan päällä suomalaisoptikkojen kustantamia kaihileikkauksia.
Elokuussa 2009 tehtiin 200 kaihileikkausta ja jaettiin noin tuhat paria silmä- ja aurinkolaseja. Moni on sananmukaisesti saanut näkönsä takaisin ja päässyt jatkamaan ansiotyötään. Tätä apua arvostetaan kylissä suuresti.
Punaisia tomaatteja läjäpäin
Moiben-joen rantatöyräällä käy kuhina. Naiset ja lapset poimivat juuri kypsyneitä punaposkisia tomaatteja, kauempana miehet oikovat kasteluletkuja samalla kun äänekäs generaattori pumppaa vettä joesta pelloille. Tulossa ovat tomaatinostajat aina Eldoretin kaupungista saakka, ja perheiden sato lastataan suuriin kuorma-autoihin.
Simeon Kigen pysähtyy hetkeksi pientareelle juttelemaan ja hänen ympärilleen kerääntyy nopeasti muuta perhettä: vaimo Catherine ja kummityttö Mercy sekä pikkusisko Brenda.
"Aloitimme tomaattien kasvattamisen pari vuotta sitten, kun World Visionin järjestämässä koulutuksessa sain tietoa oikeista menetelmistä. Ennen tähän peltoon kylvettiin maissia ja maa seisoi suuren osan vuodesta käyttämättä. Maissin viljeleminen on viime vuosina ollut kannattamatonta, koska epävakaisen sään takia sato on saattanut jäädä hyvin vähäiseksi."
"Tomaateista on ollut meille iso apu. Meillä on yhdeksän lasta, joiden koulumaksut voimme nyt maksaa ajallaan. Haluamme antaa kaikille lapsille kunnon koulutuksen. Vanhin lapsemme on jo opiskelemassa sosiaalityötä ja seuraava käy lähistöllä lukiota."
"Tomaatinviljelyssä on silti haasteensa. Generaattorin vuokraaminen on kallista ja lisäksi on ostettava kemikaaleja ja palkattava apuvoimaa ruuhka-aikoina. Onneksi kaikki kasvattamamme tomaatit käyvät hyvin kaupaksi. Kotona käytämme myös tomaatteja ja vihanneksia ruuanvalmistuksessa", Simeon myhäilee.
Mercy, 10, hymyilee ujosti isän ja äidin kertoessa perheen kuulumisia. Kun poikkeamme pihalle katsomaan Mercyn World Visionilta saatuja appelsiini- ja passionhedelmäpuiden taimia, hän rohkaistuu puhumaan.
"Katsokaa noita vuohia, niitä on jo kolmetoista, vaikka saimme vuoden 2007 lopussa vain yhden vuohen", tyttö selittää innoissaan.
Aitauksessa temmeltää lauma hyvin hoidettuja ja vahvoja rotuvuohia, jotka ovat lähtöisin Lahjaksi lehmä -verkkokaupan kautta annetusta lahjavuohesta. Perheen 5-vuotias pikkupoika tarttuu pelotta pässiä koivesta ja tulee esittelemään sitä vieraille. Vuohitarha on selvästi koko perheen ylpeys. Simeon-isä jatkaa, että vuohen maito on hyvää ravintoa lapsille ja ylimääräinen maito myydään suola- ja sokerirahojen saamiseksi. Tarkoituksena on vielä kasvattaa laumaa entisestään.
Kun teen lähtöä, Mercy tulee viereeni.
"Olen saanut kummiltani Katilta kirjeitä ja haluan lähettää hänelle paljon terveisiä. Toivon, että hän tulee joskus käymään meillä!"
Lämmin kiitos kummi. Olet tärkeällä tavalla luomassa Meibekin lapsille ja heidän perheillensä paremman elämän mahdollisuuksia.
Ulla Tervo
erityisasiantuntija


Näin autat
Kummi-info
Katastrofiapu
