Takaisin
close

Sorry, this feature isn't available right now

Close close
Mies ja nainen seisovat kioskissaan
Toimeentulo

Starttirahaa yrittäjille

Tällä lahjalla noin 10 kehittyvän maan pienyrittäjää saa tukea oman yritystoiminnan aloittamiseen. Oman kioskin, leipomon tai esimerkiksi ompelimon avulla perheellä on mahdollisuus katkaista köyhyyden kierre. Osallistut aloittelevien yrittäjien koulutuksen tukemiseen. Yrittäjäkoulutuksessa käydään läpi muun muassa yrityksen perustamista ja kirjanpitoa. Lisäksi koulutuksen menestyksekkäästi suorittaneet saavat konkreettista apua yrityksen perustamiseen. Tämä voi olla esimerkiksi jauhoja ja vuokia, kampaamotarvikkeet tai myymälän alkuvarasto.

€580


Suomen World Vision on yksi Suomen suurimmista avustusjärjestöistä. Aineettoman lahjan avulla lähetät apua sinne missä sitä eniten tarvitaan. Lahjoittajien tuella autamme yli kahta miljoonaa lasta ja aikuista. Työmme painopiste on globaalissa etelässä ja kriisialueilla.

Muut suositut lahjat