Siirry sisältöön
Kategoriat ArtikkeliKirjoitettu

”Kaikkihan haluamme tulla valituiksi ja nähdyiksi”

Kenialainen Emmanuel irrottamassa Maaret kallion kuvaa pyykkinarulta, koska valitsi Maaretin kummikseen.

”Mahdollisuus vaikuttaa ja toimia oman hyvinvoinnin edistämiseksi on valtavan tärkeä voima meille jokaiselle. Pystyvyyden tunne on vahva toivon herättäjä”, Maaret Kallio sanoo.

Hän halusi auttaa kehittyvien maiden lapsia ryhtymällä kummiksi aivan uudella tavalla. Siinä lapsi saa itse valita kumminsa.

Lokakuu 2019, Kenia

Emmanuel, 8, seisoo luokkahuoneessa ja katsoo pyykkinarua, johon on ripustettu suomalaisten ihmisten kuvia. Hänelle on kerrottu, että jokainen heistä haluaa ryhtyä kummiksi kenialaiselle lapselle.

Emmanuelin kotikylässä järjestetään tänään kaikkien aikojen ensimmäinen valintatilaisuus.

Poika on kävellyt isänsä kanssa pitkän matkan koululle. Vatsassa nipistelevät jännitys ja nälkä. Valitseminen ei ole helppoa. Hentoisen lapsen katse siirtyy vasemmalta oikealle ja taas takaisin. Yhden kuvan kohdalle se palaa toistamiseen. Kuvasta katsoo vaalea nainen, joka pitelee kullanväristä koiraa.

Emmanuelin kasvoilla käväisee hymy. Hän ottaa pyykkipojasta kiinni ja irrottaa kuvan. Siinä on hänen kumminsa.

Kanialainen Emmanuel hymyilee ja katsoo Maaret Kallion kuvaa.

Marraskuu 2019, Suomi

Maaret Kallio saa tietää kesken työpäivän, että hänellä on kummipoika Keniassa. Yksi lapsista on valinnut juuri hänet. Ilahtunut ja liikuttunut tuore kummi päivittää pian Instagramia.

– Kuvassa näet uuden kummilapseni Emmanuelin, joka asuu Keniassa. Emmanuel pitää kädessään kuvaa minusta terapiakoirani kanssa. Minä en valinnut Emmanuelia kummilapsekseni, vaan hän itse valitsi juuri minut kummikseen.

– Emmanuel on kahdeksanvuotias. Hän on perheensä nuorin lapsi ja pitää koulusta, matematiikasta ja swahilin tunneista. Emmanuel rakastaa koiria, mikä olikin yksi keskeinen syy valita minut kummiksi. Lisäksi hän kertoi kirjeessään ihailleensa hiuksiani, jotka muistuttavat häntä tädistään.

Emmanuel pitää Maaretin kuvaa päänsä yllä ja hymyilee kameraan.
Emmanuel valitsi Maaretin.

Joulukuu 2019, Suomi

Televisiosta tulee hyväntekeväisyysohjelma, jossa hankitaan kummeja kehittyvien maiden lapsille. Juontajat Piritta Hagman ja Riku Nieminen sanovat, että illan aikana kerrotaan aivan uudesta tavasta ryhtyä kummiksi. Asiantuntijakommenttia tulee antamaan kouluttajapsykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallio.

– Tässä on keskeistä juuri se, että valinnan tekee lapsi eikä auttaja. On lapsen näkökulmasta tärkeää, että hän pystyy olemaan vaikuttaja ja oman elämänsä edistäjä. Kun lapsi saa toimia tekijänä elämässään, se lisää myös toivoa. Vaikeissa oloissa elävällä kehittyvän maan lapsella on vain vähän asioita, joita hän voi itse valita ja päättää. Asiat, jotka ovat meille itsestäänselvyyksiä, ovat monelle heistä suuria ihmeitä: puhdas vesi, hygienia, terveydenhuolto, koulu, ruoka, vanhempien läsnäolo, opettajat, turvallisuus. Siksi on hienoa, että nyt lapsella on mahdollisuus valita kumminsa, Kallio sanoo.

Mitä kuuluu nyt?

Kenia

Emmanuelille on kerrottu, että hänen kumminsa ilahtui valtavasti tultuaan valituksi. Tämä hymyilyttää ujoa poikaa. Kummin tuen ansiosta pojan terveyttä seurataan säännöllisesti ja hänen kouluun pääsynsä varmistetaan. Juuri nyt Emmanuelin asuinalueelle rakennetaan suomalaisten kummien tuella vesipisteitä, jotta likainen vesi ei enää sairastuttaisi ihmisiä.

Suomi

Maaret Kalliolla on ollut aikaa tunnustella mielessään uutta tapaa ryhtyä kummiksi. Mitä se antaa hänelle.

– On mullistavaa, että meitä kummeja katsotaan lapsen silmin. Kun ajattelee meitä jokaista, niin kaikkihan me haluamme tulla valituiksi ja nähdyiksi. On erityisen koskettavaa, että lapsi on valinnut juuri minut.

Kenialainen Ian katsoo kumminsa kuvaa hymyillen.

Anna lapsen valita – uusi tapa ryhtyä kummiksi

  • World Vision on maailman suurin kummilapsijärjestö.
  • World Vision parantaa pysyvästi lasten elinoloja ja edistää lasten oikeuksia.
  • Nyt kummiksi voi ryhtyä antamalla kehittyvän maan lapsen valita sinut kummikseen.

Anna lapsen valita sinut kummikseen

Uniikki tapa ryhtyä kummiksi, jossa lapsi valitsee kumminsa.